Aina eka kerta

Aina eka kerta
50 First Dates
Ohjaaja Peter Segal
Käsikirjoittaja George Wing
Tuottaja Michael Ewing
Säveltäjä Teddy Castellucci
Kuvaaja Jack N. Green
Leikkaaja Jeff Gourson
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Columbia Pictures
Happy Madison
Ensi-ilta 13. helmikuuta 2004
Kesto 99 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 75 000 000 $
Tuotto 196 482 882 $
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Aina eka kerta on (engl. 50 First Dates) Peter Segalin ohjaama romanttinen komedia vuodelta 2004. Sen pääosissa näyttelevät Adam Sandler ja Drew Barrymore.

Juoni

Henry Roth (Adam Sandler) on Havaijin merieläintarhassa eläinlääkärinä työskentelevä naistenmies. Hän tapaa kahvilassa taideopettaja Lucy Whitmoren (Drew Barrymore), ja he sopivat tapaavansa kahvilassa seuraavanakin päivänä. Seuraavassa tapaamisessa Lucy kuitenkin väittää, ettei tunne Henryä. Silloin kahvilan omistaja vetää Henryn syrjään ja kertoo Lucyn kärsivän anterogradisesta amnesiasta, jonka hän oli saanut auto-onnettomuudesta vuotta aiemmin. Tämän johdosta Lucy ei muista mitään onnettomuusaamun jälkeisistä tapahtumista, sillä mitkään muistot eivät tallennu hänen pitkäaikaismuistiinsa. Joka päivä herätessään Lucyn mieli tyhjenee edellisen päivän tapahtumista ja hän kuvittelee joka päivä elävänsä samaa päivää, 13. lokakuuta 2002.

Näyttelijät

 Adam Sandler  …  Henry Roth  
 Drew Barrymore  …  Lucy Whitmore  
 Rob Schneider  …  Ula  
 Sean Astin  …  Doug Whitmore  
 Lusia Strus  …  Alexa  
 Dan Aykroyd  …  Dr. Keats  
 Amy Hill  …  Sue  
 Allen Covert  …  Tom  
 Blake Clark  …  Marlin Whitmore  
 Elaine Hendrix  …  Stacy  
 Missi Pyle  …  Noreen  

Lähteet

  1. 1 2 50 First Dates (2004) Box Office Mojo. Viitattu 1.3.2018.

Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.