A. A. Allen

Asa Alonso Allen
Henkilötiedot
Syntynyt27. maaliskuuta 1911
Sulphur Rock, Arkansas, Yhdysvallat
Kuollut11. kesäkuuta 1970 (59 vuotta)
San Fransisco, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus amerikkalainen
Ammatti evankelista
Muut tiedot
Uskonto kristinusko
Etnisyys helluntaiherätys

Asa Alonso Allen (27. maaliskuuta 1911 – 11. kesäkuuta 1970), tunnettu paremmin nimellä A. A. Allen, oli yhdysvaltalainen helluntailainen pastori ja parantajaevankelista, jolla oli oma palvelujärjestö nimeltä A. A. Allen Revivals, Inc. Allen oli yksi 1940-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneen parantamisherätyksen evankelistoista. Hän liittyi tuolloin myös Gordon Lindsayn perustamaan The Voice of Healing (suom. Parantumisen ääni) -järjestöön.

Elämä ja ura

Allenin lapsuutta leimasivat äärimmäinen köyhyys ja alkoholistivanhemmat. Vuonna 1934 hän koki kääntymyksen "kielilläpuhuvassa" metodistikirkossa. Saatuaan helluntaiherätyksen (Assemblies of God) saarnaajan lupakirjan (n. 1936) Allen aloitti uransa pienessä Coloradon seurakunnassa ja hankki vähitellen mainetta saarnaajana. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli kokopäiväisenä herätyssaarnaajana, mutta hänen varhaiset helluntailaisvuotensa olivat vaikeita. Vuoteen 1947 mennessä hän oli löytänyt vakaamman palveluspaikan Corpus Christin, Texasin kirkosta, mutta hän erosi vuonna 1949 ja palasi kiertävään herätystyöhön.

Oral Robertsin menestyksen innoittamana Allen aloitti oman parantamisliikkeensä, ja vuoteen 1951 mennessä, väittäen satoja parantumisia kokouksissaan, hän oli käynnistänyt telttakokousliikkeen. Vuoteen 1953 mennessä Allen Revival Hour -ohjelmaa lähetettiin yli kahdeksantoista amerikkalaisella asemalla ja seitsemällätoista Latinalaisessa Amerikassa. Hänen työtään leimasivat vetoomus köyhiin, painotus omalaatuiseen parantamiseen ja ihmeisiin sekä vanhanaikainen helluntailainen sanoma. Tänä aikana Allen julkaisi teokset The Price of God's Miracle Working Power (1950) ja How to Have Freedom From Fear, Worry and Nerves (1954).

Vuonna 1955 Allen pidätettiin rattijuopumuksesta Knoxvillessä, Tennesseessä, minkä seurauksena hän menetti muiden herätyssaarnaajien tuen sekä helluntaiherätyksen vihkimyksen. Kertoen "ennennäkemättömästä vainosta" Allen säilytti uskollisen kannattajakuntansa ja käynnisti itsenäisen palveluksen, jossa esiintyi useita epätavallisia "ihmeitä" ja voittoja lukuisista demoneista. Vuonna 1954 Allen aloitti Miracle Magazine -lehden ja vuonna 1956 Miracle Revival Fellowship -järjestön. Vuonna 1958 hän perusti Miracle Valleyn lähelle Bisbeetä, Arizonassa. Näistä uusista päämajoistaan hän kehitti monenlaisia palvelumuotoja. Varhaisena uskonliikkeen edelläkävijänä Allen korosti taloudellista parantamista hengellisen ohella.

Allenin huimasti nopea ura päättyi tragediaan. Vuonna 1967 hän erosi yli kolmenkymmenen vuoden aviovaimostaan, ja vuonna 1970 hän kuoli yksin San Franciscon motellissa alkoholimyrkytykseen, kun hänen tiiminsä piti kampanjaa Länsi-Virginiassa. Palvelutyötä jatkoi Allenin työtoveri, Don Stewart. Hänet on haudattu järjestönsä Miracle Valleyssä, Arizonassa, sijaitsevan päämajan alueelle.lähde?

Teoksia

Suomennettuja teoksia

Lähteet

  1. ↑ Palmroth, Ari: Jumalan voidelluista miehistä ja naisista, s. 8–13. Suomen Vapaa Romanilähetys ry., 1998.
  2. ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 351–383. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2004.
  3. 1 2 3 4 Hunter, H. D.: Allen (A)sa (A)lonzo (1911-1970) Teoksessa Dictionary of Christianity in America, s. 36-37. Inter Varsity Press, 1990. ISBN 0-8308-1776-X (englanniksi)
  4. ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade – Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 75–76. Kuva ja Sana, 2006.
  5. ↑ Palmroth, Ari: Jumalan voidelluista miehistä ja naisista, s. 11–12, 94. Suomen Vapaa Romanilähetys ry., 1998.
  6. ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 378–380. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2004.