Adrian Thomander

Adrian Abraham Thomander (5. maaliskuuta 1882 Halikko – 12. helmikuuta 1919 Turku) oli Turussa voimakkaasti vaikuttanut rakennusmestari, joka suunnitteli Turkuun kymmeniä jugendtaloja yksin ja yhdessä veljensä Kaarlo Thomanderin kanssa. Peräti viidesosa Port Arthurin eli Portsan puutaloalueen rakennuksista on Adrian Thomanderin käsialaa. Monia Thomanderin veljesten rakennuksista on purettu, mutta lukuisat koristavat yhä Turun katukuvaa.

Adrian Thomander syntyi vaatimattomiin oloihin halikkolaiseen maanviljelijäperheeseen. Työmiehenä ansaituilla varoilla hän opiskeli ja valmistui rakennusmestariksi Turun teollisuuskoulusta tie- ja vesirakennusosastolta 1903 sekä huoneenrakennusosastolta 1904. Vuonna 1904 alkoi myös hänen uransa rakennussuunnittelijana, kun hän alkoi suunnitella rakennuksia Portsaan. Verrattain lyhyen suunnittelijauran aikana Thomanderit kerkesivät suunnitella aivan valtavan määrän asuintaloja Turkuun. Thomandereille jugend oli tyylinä itsestäänselvyys, joka säilyi tunnistettavana koko uran ajan. Thomanderien tyyli oli mitä ilmeisimmin kaupunkilaisten mieleen, sillä taloja tilattiin niin paljon. Veljekset tunnettiin huolellisina ja ahkerina, ja he suunnittelivat yksilöllisiä ja juuri sellaisia taloja, joista asiakkaat pitivät.

Vuosina 1909–1914 Adrian ja Kaarlo Thomanderilla oli yhteinen piirustustoimisto Veljekset Thomander. Tänä aikana veljekset tekivät saumatonta yhteistyötä, mutta valmistuneet piirustukset ovat aina vain toisen veljeksen allekirjoittamia. Tuolloin he olivat vain 26–32 vuotiaita eli noin 10–20 vuotta nuorempia kuin muut turkulaiset jugendajan arkkitehdit ja rakennusmestarit.

Thomander kuoli helmikuussa 1919 vain hieman alle 37-vuotiaana keuhkotautiin, ilmeisesti espanjantautiin. Häneltä jäi vaimo ja kaksi alaikäistä poikaa.

Rakennuksia

Mustainveljestenkuja 3

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Kuolinilmoitus, Rakennusmestari Adrian Thomander Uusi Aura, 1919, No 43, sivu 1. 14.2.1919. Viitattu 30.12.2025.
  2. ↑ Ilmoituksia Turun suomalais-ruotsalaisen seurakunnan pastorinkansliasta: Kuolleita: 12 pnä rakennusmestari Adrian Abraham Thomander 36 v. 11 k. 7 p. Uusi Aura, 1919, No 46, sivu 2. 17.3.1919. Viitattu 30.12.2025.
  3. 1 2 3 4 Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu: Kävely jugendtalojen Turussa, s. 28–29. Turkuseura, 2006.

Aiheesta muualla