Agrimarket

Agrimarket oli vuosina 1992–2015 toiminut suomalainen kauppaketju, joka harjoitti maanlaajuisesti lähinnä maatalous-, kone-, rauta- ja puutarhakauppaa.

Vuonna 2015 oli yhteensä 73 Agrimarketia, kahdeksan Agrimarket-konekeskusta ja 84 Agrimarketin yhteydessä olevaa Multasormi-puutarhamyymälää. Lisäksi Hyvinkäällä toimi John Deere -keskus Agrimarket-ketjun 73 myymälästä 60 oli Hankkija Oy:n omistamia myymälöitä, 12 Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ja yksi Suur-Seudun Osuuskaupan. Agrimarketit olivat täyden palvelun maatalouskauppoja, joiden valikoimiin kuului lannoitteet, kalkki, kasvinsuojelu- ja säilöntäaineet, rehut, siemenet, kukat, mullat, viljakauppa ja maatalouskoneet.

Agrimarket jatkoi maatalouskaupassa vuonna 1992 konkurssiin menneen Keskusosuusliike Hankkijan perinnettä, mutta laajensi toimintaansa myös rautakauppaan. Hankkijan Agrimarket-myymälät olivat osa Hankkija Oy:tä (1.7.2013 asti Hankkija-Maatalous Oy), jonka pääomistajaksi tuli vuonna 2013 tanskalainen Danish Agro Holding A/S (60 % osakkeista). SOK ja Danish Agro sopivat samalla loppujenkin osakkeiden siirtymisestä uudelle pääomistajalle vuosina 2015–2017.

Vuoden 2016 alussa ketjun liikkeet, yhdessä Multasormi-liikkeiden kanssa, siirtyivät toimimaan pääomistajan mukaan nimetyn Hankkija-brändin alle.

Lähteet

  1. 1 2 Hankkijan Agrimarket on täyden palvelun maatalouskauppa (Arkistoitu – Internet Archive), Agrimarket.fi, viitattu 4.9.2015.
  2. ↑ Maanlaajuinen Agrimarket-ketju palveluksessasi - Agrimarket, Yritystieto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 6.7.2011.
  3. ↑ Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito, Kaupan keinot hyperkilpailussa, s. 145. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513749422
  4. ↑ SOK-yhtymän tilinpäätös 2013 (pdf) s-kanava.fi. Arkistoitu 1.6.2015. Viitattu 21.2.2016.
  5. ↑ Agrimarket ja Multasormi muuttavat nimensä Hankkijaksi (pdf) (Hankkija Oy:n tiedote 4.1.2016) agrimarket.fi. Arkistoitu 22.4.2016. Viitattu 21.2.2016.

Aiheesta muualla

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.