| Aigition | |
|---|---|
| Αἰγίτιον | |
| Sijainti | |
Aigition |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Kreikka |
| Paikkakunta | Aigítio, Dorída, Fokis, Keski-Kreikka |
| Historia | |
| Tyyppi | kaupunki |
| Kulttuuri | antiikki |
| Alue | Aitolia |
Aigition (m.kreik. Αἰγίτιον, lat. Aegitium) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Aitoliassa Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Dorídan kunnan alueella lähellä nykyistä Aigítion kylää.
Aigitionin kaupunki sijaitsi Aitolia Epiktetoksessa lähellä Ozolian Lokriin rajaa. Se oli rakennettu vuorten keskelle noin 80 stadioninmitan päähän merestä. Seutu oli aitolialaisen apodotien (Apodotai) heimon aluetta. Kaupunki sijaitsi noin kilometrin länteen nykyisestä Aigítiosta. Se jakaantui kahteen osaan, linnoitettuun asutukseen ja kukkulan huipulla olleeseen linnoitettuun akropoliihin.
Aigitionin kaupunki oli olemassa ainakin klassisella ja hellenistisellä kaudella. Se tunnetaan historiassa pelkästään Thukydideeltä, joka kertoo, että ateenalaiset hyökkäsivät sinne Demostheneen johdolla vuonna 426 eaa. ja kärsivät tappion aitolialaisille.
Kaupungin lähellä sijaitseva nykyinen Aigítion kylä on nimetty antiikin aikaisen kaupungin mukaan. Kylän alkuperäinen nimi oli vuoteen 1927 saakka Stroúza.
Thukydideen kuvauksen perusteella kaupunki on ollut suhteellisen pieni linnoitettu asutus. Kaupunginmuureista on säilynyt osia erityisesti niiden pohjois-, länsi- ja eteläsivulta. Myös akropoliin muuria on säilynyt, parhaimmillaan lähes 3,5 metrin korkeudelta sen eteläsivulla. Muurit oli tehty osaksi suorakulmaisista ja osaksi monikulmaisista kivistä. Löytöihin lukeutuu myös muun muassa vesisäiliöiksi tulkittuja rakennelmia.