Ajokoe

Yhdysvaltalainen tutkinnon vastaanottaja antaa kokelaalle ohjeita ennen ajokokeen alkua.

Ajokoe (puhekielessä usein inssi) on kuljettajantutkinnon osa, jossa varmistetaan, että kuljettaja kykenee toimimaan turvallisesti ja joustavasti liikenteessä. Hyväksytyn ajokokeen jälkeen tutkinnon vastaanottaja antaa kokelaalle tutkintotodistuksen. Tutkintotodistus yhdessä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen kanssa antaa ajo-oikeuden Manner-Suomessa kuuden kuukauden ajaksi. Ajokortti postitetaan kotiin viikon kuluessa ajokokeen suorittamisesta. Ajokokeen kesto ja suorituksen yksityiskohdat riippuvat tutkintoluokasta.

Suomessa kuljettajantutkintojen järjestämisestä vastaa Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), joka antaa määräykset tutkinnon suorittamisesta. Tutkinnon vastaanottajana toimii tarjouskilpailun perusteella valittu yritys. Aiemmin tutkinnon vastaanottajana toimi katsastusinsinööri. Puhekielessä ajokoetta kutsutaan nimellä inssi. Ajokoe on maksullinen.

Esimerkiksi B-kortin ajokoe maksaa 110 euroa kerralta.

Arvostelu Suomessa

Ajokoe arvostellaan kirjallisesti. Arviointikohteet ovat:

Ajokorttia suorittavan toiminta ja osaaminen arvioidaan jokaisen arviointikohteen osalta asteikolla 1–5.

AsteikkoOsaaminen
1
Heikko, selvästi puutteellinen arvioitavan osa-alueen hallinta.

Ajokorttia suorittava on osoittanut toiminnallaan omaavansa vielä selkeitä, vakavia puutteita osa-alueen hallinnassa ja/tai hänen ajovirheensä tai ajotapansa on vaarantanut välittömästi tutkintoajoneuvon matkustajien tai muiden tienkäyttäjien turvallisuuden. Tämä voi ilmetä esimerkiksi ajokokeen vastaanottajan ajoon puuttumisena tai siinä, että toinen osapuoli on joutunut äkillisesti reagoimaan välttääkseen onnettomuuden syntymisen.

2
Välttävä, keskitasoa heikompi arvioitavan osa-alueen hallinta.

Ajokorttia suorittava on osoittanut toiminnallaan omaavansa vielä puutteita osa-alueen hallinnassa. Osa-alueen taidot ja osaaminen ovat jo aluillaan, mutta toiminnan hallinta on vielä heikkoa. Vaaratekijöiden tunnistaminen ja niistä aiheutuvien riskien ennakoiminen on heikkoa. Ajokorttia suorittava ei kykene vielä ajamaan itsenäisesti ja vastuullisesti eikä ajaminen ole muutoinkaan riittävän sujuvaa.

3
Tyydyttävä, keskitasoinen arvioitavan osa-alueen hallinta

Ajokorttia suorittava on osoittanut omaavansa arvioitavan osa-alueen perustaidot ja kykenevänsä soveltamaan niitä useimmissa liikennetilanteissa. Hän kykenee tekemään itsenäisiä päätöksiä liikenteessä ja toimimaan johdonmukaisesti ja vastuullisesti. Hän kykenee tunnistamaan vaaratekijöitä ja ennakoimaan niistä aiheutuvia riskejä liikennetilanteissa ja liikenteessä ajaminen on yleisesti sujuvaa.

4
Hyvä, keskitasoa parempi arvioitavan osa-alueen hallinta

Ajokorttia suorittava on osoittanut toiminnallaan omaavansa arvioitavan osa-alueen kokonaisosaamisen ja kykenee soveltamaan taitojaan vaihtelevissa liikennetilanteissa. Hän osaa toimia vastuullisesti ja pääosin itsenäisesti liikenteessä. Hän kykenee tunnistamaan vaaratekijöitä ja riskejä eri liikennetilanteissa ja osaa toimia ennakoivasti, mikä näkyy sujuvana ja joustavana ajotapana.

5
Kiitettävä, malliksi sopiva arvioitavan osa-alueen hallinta

Ajokorttia suorittava on osoittanut toiminnallaan hallitsevansa arvioitavan osa-alueen kokonaisosaamisen. Hän kykenee soveltamaan taitojaan kaikissa tilanteissa. Hän on osoittanut pystyvänsä toimimaan itsenäisenä kuljettajana. Riskien hallinnan taidot ovat selkeästi näkyvissä hänen toiminnassaan. Hän osoittaa olevansa tietoinen vaaratekijöistä ja riskeistä eri tilanteissa ja kykenee arvioimaan niitä ja ennakoimaan tilanteiden kehittymistä ja osaa valita oikean toimintatavan. Hän osaa toimia joustavasti ja omalla toiminnallaan edistää liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja sitä kautta vähentää myös ympäristölle aiheutuvia haittoja.

Ajokorttia suorittavan on ennen ajokoetta tehtävä itsearviointi osaamisestaan. Itsearvioinnissa käytetään samoja arviointikohteita ja arviointiasteikkoja kuin ajokokeen vastaanottaja käyttää. Itsearviointi on oltava täytettynä opetus- ja tutkintotodistukseen ajokokeeseen tultaessa. Ajokokeen vastaanottaja tekee päätöksen kokeen tuloksesta ja kokonaisarvion arviointikohteiden perusteella. Ajokoetta ei voida hyväksyä, jos ajokorttia suorittava saa jostakin arviointikohteesta arvosanaksi 1 ja/tai jos ajokorttia suorittava saa vähintään kahdesta arviointikohteesta arvosanaksi 2. Lisäksi kokelaalle annetaan suullinen palaute. Kokonaisarviota verrataan kokelaan itsearviointiin.

Alueellinen vaihtelu

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilaston mukaan alueellinen vaihtelu ajokokeessa onnistumisessa on suurta. Lapissa melkein kolme neljästä oppilaasta onnistuu läpäisemään kokeen heti ensimmäisellä kerralla. Uudellamaalla ja Keski-Pohjanmaalla ajokoe on viime vuosina jouduttu suorittamaan yleensä vähintään kaksi kertaa. Koko maassa ajokokeen läpäisi ensimmäisellä kerralla yli 58 prosenttia kokelaista.

Moottoriajoneuvojen ajokokeiden historia Suomessa

Suomessa moottoriajoneuvon kuljettajan ajotaidon viranomaisvalvonnalla on pitkät perinteet. Suomalaisen ajolupajärjestelmän alku ajoitetaan vuoteen 1907, jolloin 18 vuotta täyttänyt, raittiiksi, luotettavaksi ja automobiiliin perehtyneeksi katsottu henkilö saattoi saada ajoluvan katsastusmieheltä; lupa vahvistettiin poliisilaitoksen leimalla. Valtakunnallista pakollista ajo-opetusta ja kaksiosaista kuljettajakoetta alettiin edellyttää vuonna 1926. Tutkinnossa suoritettiin ensin suullinen koe, jossa käsiteltiin auton rakennetta ja liikennemääräyksiä, ja tämän jälkeen varsinainen ajokoe. Vuoden 1929 määräyksissä kuljettajantutkintoa täsmennettiin: ajokokeen tuli kestää vähintään 15 minuuttia ja tapahtua vilkasliikenteisillä väylillä. Ajotaitoa arvioi katsastusmies.

Vuoden 1948 autoasetuksen mukaan kuljettajantutkintoon kuului ajokokeen lisäksi suullinen kuulustelu, jossa tutkittavan oli osoitettava tuntevansa liikennesäännöt ja -määräykset. Myöhemmin suullinen kuulustelu korvattiin standardoidulla teoriakokeella; viimeistään vuonna 1972 voimaan tulleessa uudessa ajokorttijärjestelmässä tietopuolinen koe oli erotettu omaksi teoriakokeekseen.

Ajokokeiden vastaanotto kytkeytyi Suomessa siten jo varhain ajoneuvojen katsastustoimeen. Katsastus- ja kuljettajantutkintotoiminta keskitettiin vuonna 1968 kaksi vuotta aikaisemmin perustetun Autorekisterikeskuksen (ARK) kenttäorganisaatioon. Autorekisterikeskus vastasi tämän jälkeen sekä ajoneuvojen katsastamisesta ja rekisteröinnistä että kuljettajantutkintojen vastaanottamisesta. Vuonna 1993 Autorekisterikeskus muutettiin valtion liikelaitokseksi.

Ajoneuvojen katsastustoiminta avattiin kilpailulle vuoden 1994 alussa. Ensimmäisen vuoden aikana uusien toimipaikkojen sijoittamista rajoitettiin, mutta vuodesta 1995 lähtien katsastustoimilupa voitiin myöntää kaikille säädetyt vaatimukset täyttäville hakijoille myös Autorekisterikeskuksen omien asemien toiminta-alueille. Uudistuksen tavoitteiksi asetettiin katsastuspalvelujen palvelutason parantaminen ja taloudellisen tehokkuuden lisääminen sekä valvontatehtävien erottaminen kilpailullisesta palvelutoiminnasta.

Autorekisterikeskuksen toiminta jaettiin vuoden 1996 alussa viranomais- ja liiketoimintatehtäviin. Viranomaistehtäviä varten perustettiin Ajoneuvohallintokeskus (AKE), kun taas katsastusliiketoimintaa jatkoi valtion omistama Suomen Autokatsastus Oy. Kuljettajantutkintojen vastaanottoa ei tässä vaiheessa siirretty Ajoneuvohallintokeskuksen omaksi toiminnaksi, sillä virastolla ei ollut tehtävän edellyttämää valtakunnallista palveluverkkoa. Vastaanotto jäi tästä syystä väliaikaisesti Suomen Autokatsastus Oy:n tehtäväksi, jolla oli siihen vuoden 1998 loppuun saakka lakisääteinen yksinoikeus.

Ajokokeiden ja katsastusten välinen käytännön yhteys säilyi vielä tämän väliaikaisjärjestelyn aikana hyvin läheisenä. Vuonna 1998 kuljettajantutkintoja otettiin vastaan 75 Suomen Autokatsastus Oy:n katsastusasemalla, minkä lisäksi tutkinnon vastaanottajat tekivät tutkintomatkoja 17 paikkakunnalle. Vain muutamissa suurimmissa toimipaikoissa tutkintojen vastaanotto oli päätoimista; muualla samat henkilöt sekä katsastivat ajoneuvoja että vastaanottivat kuljettajantutkintoja. Vastaanottajien peruskoulutus oli tavallisesti tekninen, ja he olivat yleensä autoteknikkoja tai autoinsinöörejä. Varsinaiseen tutkintojen vastaanottamiseen he saivat työnantajan järjestämän perehdytyskoulutuksen.

Katsastustoiminnan kilpailulle avaamisen jälkeen tällainen järjestelmä alettiin nähdä ongelmalliseksi etenkin kilpailuneutraliteetin kannalta. Suomen Autokatsastus Oy kilpaili muiden yritysten kanssa katsastusasiakkaista mutta sai samalla yksinoikeudella hoitaa kuljettajantutkinnot. Hallituksen vuonna 1998 antamassa esityksessä järjestelyä pidettiin erityisen ongelmallisena pienillä paikkakunnilla, joilla tutkintotoiminnan tuoma asiakasvirta saattoi parantaa Suomen Autokatsastuksen katsastustoimipaikan toimintaedellytyksiä kilpailijoihin nähden. Samalla katsottiin, että kuljettajantutkinnossa arvioitiin ensisijaisesti ihmisen käyttäytymistä ja oppimistuloksia, minkä vuoksi vastaanottajien koulutuksessa haluttiin teknisen ajoneuvo-osaamisen lisäksi korostaa pedagogisia ja käyttäytymistieteellisiä valmiuksia.

Vuoden 1999 alussa tuli voimaan laki kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä. Sen perusteella vastuu kuljettajantutkintotoiminnasta siirtyi valtakunnallisesti Ajoneuvohallintokeskukselle, mutta virastolle annettiin oikeus hankkia tutkintojen käytännön vastaanotto yksityisiltä tai julkisilta palveluntuottajilta. Palveluntuottajat valittiin määräajaksi tarjouskilpailulla, ja valittu tuottaja sai sopimuskauden ajaksi yksinoikeuden palvelujen tuottamiseen sopimuksessa määritellyllä alueella. Kyse ei siten ollut katsastustoiminnan tapaisesta täysin avoimesta markkinasta, vaan viranomaisen vastuulla olevan julkisen palvelun kilpailuttamisesta. Ajoneuvohallintokeskukselle jäivät toiminnan ohjaus, kehittäminen ja valvonta.

Uudistus oli kansallinen organisatorinen ratkaisu eikä johtunut Euroopan unionin vaatimuksesta kilpailuttaa tutkintojen vastaanotto. Tuolloinen EU:n ajokorttidirektiivi säänteli muun muassa kuljettajalta edellytettävää tieto- ja taitotasoa sekä tutkinnon sisältöä, mutta vuoden 1998 hallituksen esityksen mukaan yhteisölainsäädännössä ei määrätty siitä, minkä organisaation tuli käytännössä ottaa kuljettajantutkinnot vastaan. Euroopan maissa käytössä olikin erilaisia järjestelmiä: tutkintoja vastaanottivat muun muassa viranomaiset, poliisi sekä viranomaisen kanssa sopimuksen tehneet yksityiset organisaatiot.

Vuoden 1999 uudistuksen yhteydessä Ajovarma Oy aloitti kuljettajantutkintojen vastaanoton Suomen Autokatsastus -konsernissa, ja siitä tuli pitkäksi aikaa valtakunnallinen tutkintopalvelujen tuottaja. Viranomaisvastuu siirtyi Ajoneuvohallintokeskukselta vuonna 2010 perustetulle Liikenteen turvallisuusvirastolle (Trafi) ja edelleen vuonna 2019 toimintansa aloittaneelle Liikenne- ja viestintävirastolle (Traficom). Vuonna 2026 kuljettajantutkinnot suoritetaan edelleen Traficomin palveluntuottajan Ajovarman toimipisteissä.

Traficom kilpailutti tutkinto- ja lupapalvelut uudelleen vuonna 2026 vuosiksi 2027–2029. Vuoden 2027 alusta ajokoepalveluja tuottavat kilpailutuksen tuloksen perusteella Ajovarma Oy ja CityKuljettajat Oy, kun taas teoriakoe- ja lupapalvelujen tuottajiksi valittiin CityKuljettajat Oy ja DEKRA Katsastus Oy. Näin Ajovarman pitkään jatkunut käytännössä valtakunnallinen asema kuljettajantutkintojen palveluntuottajana päättyy vuoden 2026 lopussa.

Ajolupajärjestelmät ja ajokokeet muualla maailmassa

Moottoriajoneuvojen yleistyessä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa eri maat alkoivat ottaa käyttöön kuljettajien ajolupia, mutta lupajärjestelmät eivät aluksi välttämättä sisältäneet varsinaista ajokoetta. Ranskassa otettiin vuonna 1893 käyttöön moottoriajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava certificat de capacité, jonka saamiseksi hakijan oli osoitettava kykynsä ajoneuvon käsittelyyn; vuoden 1899 sääntelyssä kokeen vastaanotti kaivoshallinnon insinööri (ingénieur des Mines). Isossa-Britanniassa ajokortit puolestaan otettiin käyttöön vuonna 1903 lähinnä kuljettajien ja ajoneuvojen tunnistamista varten, eikä kortin saaminen edellyttänyt ajotaidon osoittamista. Pakollinen ajokoe tuli Britanniassa käyttöön vasta 1. kesäkuuta 1935.

Ajokorttijärjestelmiä alettiin myöhemmin yhdenmukaistaa kansainvälisillä tieliikennesopimuksilla. Vuoden 1949 Geneven tieliikennesopimus loi puitteita kansallisten ja kansainvälisten ajolupien vastavuoroiselle tunnustamiselle. Sitä seurannut vuoden 1968 Wienin tieliikennesopimus edellyttää sopimusvaltioita huolehtimaan siitä, että ajolupa myönnetään vasta sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on varmistanut kuljettajan riittävät tiedot ja ajotaidon. Sopimus jättää kuitenkin yksityiskohtaiset tutkinto- ja lupavaatimukset kansallisen lainsäädännön määriteltäviksi.

Euroopan unionissa ajokorttien ja kuljettajantutkintojen vaatimuksia on yhdenmukaistettu unionin lainsäädännöllä. Vuoden 2006 ajokorttidirektiivin mukaan henkilöauton ajokortin saaminen edellyttää sekä teoriakokeen että ajotaitoa ja liikennekäyttäytymistä mittaavan käytännön kokeen suorittamista. Direktiivissä säädetään myös kokeiden vähimmäissisällöstä ja ajokokeen vastaanottajien pätevyysvaatimuksista, mutta jäsenvaltiot voivat päättää tutkintotoiminnan organisatorisesta järjestämisestä. Vuonna 2025 hyväksytty uusi ajokorttidirektiivi (EU) 2025/2205 säilyttää teoria- ja ajotaitokokeisiin perustuvan järjestelmän ja korvaa vuoden 2006 direktiivin pääosin marraskuusta 2029 lähtien.

Ajokokeiden hallinnollinen järjestäminen vaihtelee edelleen huomattavasti valtioittain. Isossa-Britanniassa käytännön ajokokeita vastaanottavat valtion Driver and Vehicle Standards Agencyn (DVSA) virkamiehet. Saksassa teoria- ja ajokokeet suoritetaan puolestaan virallisesti hyväksyttyjen asiantuntijoiden ja tarkastajien vastaanottamina teknisissä tarkastusorganisaatioissa; järjestelmässä tutkintotoiminta on siten erotettu varsinaisesta ajokortin myöntävästä viranomaisesta. Yhdysvalloissa ajokorttijärjestelmät ovat osavaltioiden vastuulla, minkä vuoksi muun muassa lupaiät, harjoittelujaksot ja tutkintomenettelyt vaihtelevat osavaltioittain. Useimmissa osavaltioissa nuorten kuljettajien oikeudet myönnetään asteittain niin sanotun graduated driver licensing -järjestelmän kautta.

Kansainvälisestä yhdenmukaistumisesta huolimatta ei siten ole olemassa yhtä maailmanlaajuista ajokoejärjestelmää. Kansainväliset sopimukset ja esimerkiksi Euroopan unionin lainsäädäntö määrittelevät ajoluvan ja kuljettajan osaamisen vähimmäisperiaatteita, mutta tutkinnon vastaanottajana voi maasta riippuen toimia suoraan valtion viranomainen, muu julkinen organisaatio tai valtion hyväksymä erillinen palveluntuottaja.

Lähteet

  1. ↑ Ajokkorttien ja lupien hinnat. A-katsastus.
  2. 1 2 Keski-Pohjanmaalla yli puolet ajokokeista hylättiin, kunnes yksi työntekijä vaihtoi alaa Yle Uutiset. 4.9.2023. Viitattu 6.9.2023.
  3. ↑ Liikenne- ja viestintäministeriö: Ajo- ja ammattipätevyyskoulutuksen kehittäminen. Työryhmän raportti. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 10/2014, s. 9.
  4. ↑ HE 59/1995 vp, hallituksen esitys Autorekisterikeskuksen muuttamista osakeyhtiöksi koskevaksi lainsäädännöksi, kohta 1 Johdanto.
  5. ↑ HE 180/1993 vp, hallituksen esitys ajoneuvojen katsastustehtävien toimilupiin liittyväksi lainsäädännöksi, erityisesti kohdat 2.1–2.2.
  6. 1 2 3 4 5 HE 63/1998 vp, hallituksen esitys kuljettajantutkintotoiminnan järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi, kohdat 2.1–2.2.
  7. ↑ Laki kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä 535/1998.
  8. ↑ A-Katsastus: A-Katsastuksen historiaa.
  9. ↑ Liikenne- ja viestintävirasto: Traficomin vuosi 2019.
  10. ↑ Liikenne- ja viestintävirasto Traficom: Kuljettajantutkinto.
  11. ↑ Liikenne- ja viestintävirasto Traficom: Sopimukset tieliikenteen tutkinto- ja lupapalveluista on solmittu, 23.6.2026.
  12. ↑ Ministère de l'Intérieur: Sécurité routière : 120 ans de dangers et de progrès, 2012.
  13. ↑ Driver and Vehicle Standards Agency: History of road safety, The Highway Code and the driving test, 2019.
  14. ↑ United Nations Economic Commission for Europe: Convention on Road Traffic, Vienna, 8 November 1968, 2006 consolidated version, art. 41.
  15. ↑ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/126/EY ajokorteista, erityisesti 7 artikla sekä liitteet II ja IV.
  16. ↑ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2025/2205 ajokorteista, 10, 29 ja 30 artikla sekä liite II.
  17. ↑ Driver and Vehicle Standards Agency: Carrying out driving tests: examiner guidance, päivitetty 3.7.2026.
  18. ↑ Fahrerlaubnis-Verordnung (FeV), §§ 15 ja 69.
  19. ↑ National Highway Traffic Safety Administration: GDL Learner's Permit; USAGov: State motor vehicle services.

Aiheesta muualla