| Akira | |
|---|---|
| アキラ (Akira) | |
| Genre | scifi, toiminta, kauhu |
| Manga | |
| Tekijä | Katsuhiro Ōtomo (大友克洋) |
| Julkaisija | |
| Sarjajulkaisulehti | |
| Ensimmäinen painatus | 20. joulukuuta 1982 – 25. kesäkuuta 1990 |
| Kirjojen lukumäärä | 12 |
| Elokuva: Akira | |
| Ohjaaja | Katsuhiro Otomo |
| Studio | Toho |
| Julkaisupäivämäärä | |
| Kesto | 124 min. |
Akira (jap. アキラ) on Katsuhiro Ōtomon käsikirjoittama ja piirtämä mangasarjakuva, jonka julkaisu alkoi vuonna 1982. Tarina julkaistiin alun perin Japan’s Young Magazine -lehdessä vuosina 1982–1990, ja siinä on yhteensä yli 2 000 sivua. Sarja on koottu kahdeksitoista albumiksi, jotka on käännetty myös suomeksi. Sarjan pohjalta tehtiin anime-elokuva Akira, jonka ensiesitys oli vuonna 1988.
Tokiossa räjähtää uudentyyppinen pommi vuonna 1992, ja muutaman tunnin kuluttua syttyy kolmas maailmansota. Myöhemmin vanhan Tokion raunioille syntyy uusi metropoli, Neo-Tokio.
Vuonna 2030 moottoripyöräjengiläiset Kaneda ja Tetsuo ajelevat kielletylle vanhan Tokion alueelle. Tetsuolle sattuu onnettomuus ja pian paikalle ilmestyy armeija. Tetsuolle tehdään kokeita, ja hän alkaa saada psykokineettisiä voimia. Tetsuon ja Kanedan ystävyys joutuu koetukselle, ja Tetsuosta tulee kilpailevan pyöräjengin johtaja. Lopulta Kaneda yrittää oman jenginsä kanssa tappaa Tetsuon, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tetsuo herättää Akiran, jota on pidetty syväjäädytettynä vaarallisen suurien psyykkisten voimiensa takia. Akira aiheuttaa uuden räjähdyksen, joka raunioittaa Neo-Tokion. Uudelleen tuhoutuneen kaupungin asukkaat jakautuvat kahteen leiriin, joista toinen on Tetsuon johtama ”Suur-Tokion keisarikunta”, joka palvoo Akiraa jumalanaan, ja toinen syntyy muut psykokineettisiä voimia omaavat lapset yhteen keränneen Lady Miyakon ympärille.
Tetsuon voimat kasvavat kunnes ne vetävät vertoja Akiran voimille ja lopulta yhtyvät niihin valtavassa räjähdyksessä, synnyttäen uuden maailmankaikkeuden. Kanedan ja hänen ystäviensä johdolla Neo-Tokion raunioille perustetaan uusi valtio, joka saa nimekseen Suur-Tokion keisarikunta.