
Al Insan (arab. الإنسان, Al-Insān, suom. Ihmisen suura) on Koraanin 76. suura. Theodor Nöldeken luokituksessa se on "mekkalainen" saaden järjestysnumeroksi 52. Suurassa on 31 jaetta. Nimensä suura on saanut ensimmäisessä jakeessa olevasta sanasta.
Suura kuvailee uskovien saamaa palkkaa Paratiisissa (Janna), kehottaa pitkiin yörukouksiin ja ilmoittaa, että väärintekijöitä odottaa rangaistus.
Suura alkaa kertomalla, että Jumala loi ihmisen ja johdatti hänet oikealle tielle, mutta ihminen on kiitollinen tai kiittämätön.
Uskottomia odottavat kahleet ja liekehtivä tuli, mutta uskovat saavat palkan, jonka kuvailuun suuran alku keskittyy.
Uskovien palkkaan kuuluvat silkkivaatteet, puutarhat, puiden varjot, hedelmät, hopea-astiat ja lasimaljat, vihreät silkki- ja brokadivaatteet ja hopeiset rannerenkaat. Jakeiden 17–18 mukaan "He saavat juoda inkiväärillä höystetyn maljan lähteestä, jota siellä kutsutaan Salsabiliksi." Nimen merkitystä ei tunneta.
Jakeessa 19 puhutaan Paratiisissa tarjoilijoina toimivista nuorista pojista. Christoph Luxenberg on esittänyt kohdasta muista poikkevan tulkinnan. Zinnetullah Ahsen Bören nimissä olevassa 1940-luvun suomennoksessa kohta kuuluu: "Ja heidän ympärillään liikkuvat ikinuoret olennot, joita nähdessäsi sinusta tuntuu, kuin he olisivat ylt'ympäri siroiteltuja helmiä." Jaakko Hämeen-Anttila kääntää jakeen: "Ikuisesti nuoret pojat kiertävät helmenkaltaisina tarjoamassa juomaa". Christoph Luxenberg käyttää syyrianarameaan perustuvaa lukutapaa ja kääntää kohdan: "Jäiset rypäleet kiertävät heidän keskuudessaan; nähdessäsi ne, voisit luulla niiden olevan hajallaan olevia helmiä." Luxenbergin mukaan viinirypäleet myös kuuluvat paratiisia esittävään kuvastoon.
Suuran keskiosa kehottaa olemaan tottelematta syntisiä ja kannustaa uskovia öiseen rukoiluun: "mainitse Herrasi nimi aamuin ja illoin ja kumarra Häntä osa yöstä ja ylistä Häntä koko pitkä yö". Yölliset rukoukset mainitaan myös muualla Koraanissa (51:17, 52: 48–49 ja 73:20), mikä osoittaa munkkimaista askeettisuutta varhaisessa islamissa.
Suura päättyy jakeissa 27–31 uskottomille kohdistettuihin uhkauksiin tuskallisesta rangaistuksesta. Hämeen-Anttilan mukaan jakeet käsittelevät myös tahdonvapautta: "joka tahtoo, suuntaa tiensä kohti Herraa. Mutta te ette tahdo, ellei Jumala tahdo". Jumalan tahto kulkee siten ihmisen tahdon edellä.
| Edeltävä suura: Al-Qiyama |
Koraanin suurat | Seuraava suura: Al-Mursalat |
| Al-Insan | ||
|
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 | ||