
Al Lewis (oik. Albert Meister, s. 30. huhtikuuta 1923 New York – 3. helmikuuta 2006 New York) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan ehkä parhaiten ”isoisän” roolista 1960-luvun televisiosarjassa Me hirviöt. Isoisän ulkonäkö oli saanut vaikutteitta Bela Lugosin 1930-luvulla esittämästä Draculasta. Hän oli aiemmin työskennellyt sirkuksessa, burleskissa ja vaudevillessä. Ennen esiintymisuraansa hän oli ollut myyjä, myymäläetsivä ja opettaja, ja hän oli suorittanut tohtorin tutkinnon lastenpsykologiassa Columbian yliopistossa 31-vuotiaana.
Me hirviöt -sarjan päättymisen jälkeen hän perusti Greenwich Villageen Grandpa's -nimisen italialaisen ravintolan, mutta jatkoi esiintymistään television viihdesarjoissa. Vuonna 1998 hän asettui vihreiden ehdokkaaksi New Yorkin osavaltion kuvernööriksi kampanjoiden ankaria huumelakeja ja kuolemanrangaistusta vastaan ja sai yli 52 000 ääntä.
Lewisin toinen jalka amputoitiin sydänleikkauksen komplikaatioiden takia vuonna 2003.