Aleksander Winter

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta keräilijästä. Norjalaisesta muusikosta katso Aleksander Vinter.

Aleksander Winter (myös Vinter, 1861 Merikarvia – 1948 Noormarkku) oli suomalainen muinaisesineiden keräilijä, jota pidettiin suomalaisen museotoiminnan käynnistyessä alan tärkeimpiin kuuluvana harrastajana. Häntä on kutsuttu myös ammattimaiseksi muinaismuistojen keräilijäksi.

Winter oli ehkä kulkukauppias tai Ahlaisissa asunut työmies, jota on luonnehdittu myös ”joutomieheksi”. Hän kierteli 1800–1900-lukujen vaihteessa eri puolilla Satakunnan maaseutua, josta keräsi sinä aikana noin 4 000 eri ikäistä esinettä, jotka toimitettiin Satakunnan Museon kokoelmiin. Osa Winterin esineistöstä on mahdollisesti siirretty Kansallismuseoon. Erityisen kiinnostunut hän oli kivikauden muinaisesineistä, joita Winter hankki Satakunnan Museolle kaikkiaan 1 160 kappaletta. Hän teki keräysmatkojaan pääosin yksin, mutta toimi myös yhteistyössä Satakunnan Museon perustajiin kuuluneen Matti Kauppisen kanssa.

Hänen keräyksensä tuloksia on myös Hämeen museossa Tampereella.

Lähteet

  1. 1 2 3 Räty, Jouko: "Arkeologisen kokoelman alku Satakunnan Museossa" (Arkistoitu – Internet Archive) Muinaistutkija 3/1988. Viitattu 19.8.2014.
  2. ↑ Satakunnan Museon kokoelmaohjelma (Arkistoitu – Internet Archive) s. 4. Porin kaupunki ja Satakunnan Museo 2009. Viitattu 29.8.2014.
  3. 1 2 Kokoelmapoliittinen ohjelma, Tampereen museot
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.