Alice Merton

Alice Merton SWR3 New Pop Festivaleilla 2017

Alice Merton (s. 13. syyskuuta 1993 Frankfurt) on saksalais-kanadalais-englantilainen laulaja ja lauluntekijä.

Elämä

Merton on sekä Kanadan että Britannian kansalainen. Hän muutti Kanadasta Saksaan 16-vuotiaana. Hän ei alkuun tuntenut oloaan kotoisaksi uudessa kotimaassa, ja koti-ikävä sai hänet kirjoittamaan ensimmäisen kappaleensa ”Little Lighthouse”. Merton on kuitenkin saanut tottua muuttamaan, sillä hän on asunut muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Merton on opiskellut ja suorittanut tutkinnon Popakademiessa Mannheimissa. Hän on opiskellut myös klassista musiikkia.

Ura

Alice Merton pyrki saamaan levytyssopimuksen jonkin suuren levymerkin kanssa Saksassa, mutta päätyi managerinsa Paul Grauwinkelin kanssa toisenlaiseen ratkaisuun: He perustivat oman levymerkin nimeltä Paper Plane Records. Oman levymerkin alla heillä oli mahdollisuus julkaista musiikkia omilla ehdoillaan. Levymerkin nimen takana on osittain yksi Mertonin suosikkikappaleista, M.I.A.:n Paper Planes vuodelta 2007. Toisaalta nimi valikoitui siitä syystä, että paperilennokki (engl. paper plane) on yksinkertainen – vain paperinpala – mutta se voi silti lentää pitkälle, jos sen kokoaa taitavasti. Se siis symboloi sitä, että Merton ja Grauwinkel uskovat siihen, että kova työ kantaa hedelmää, vaikka aloittaisi tyhjästä. Kaksikko julkaisi Paper Plane Recordsin kautta Mertonin ensimmäisen levytyksen, EP:n nimeltä No Roots vuonna 2017.

Musiikki

Mertonin ensimmäinen levyjulkaisu, EP No Roots sisältää neljä kappaletta, joista ensimmäinen on sekin nimeltään ”No Roots”. Tämä kappale on avain Mertonin musiikkiin, jonka kantava teema on juurettomuus. Kun Merton muutamia vuosia ennen EP:n julkaisua kävi vierailulla vanhempiensa luona Englannissa, hän meni rannalle ja pohti omaa juurettomuuttaan. Hän tuli siihen johtopäätökseen, että koti on siellä missä hänelle rakkaat ihmisetkin ovat.

Merton sanoo, että kappaleet kertovat hänen omasta elämästään ja kokemuksistaan, hän haluaa olla musiikissaan rehellinen itselleen. ”No Roots” -kappaleessa Merton laulaa, että hän kaivaa kuoppia maahan ja piilottaa niihin jotakin; ja näin hän on tehnytkin jokaisessa kaupungissa, jossa on asunut. Ja samoja aiheita Merton aikoo työstää myös esikoislevyllään, jonka pitäisi ilmestyä vuonna 2018.

Mertonin mukaan hänen valtavirrasta poikkeava popmusiikkinsa ehkä kuvastaa sekoitusta hänen omista musiikillisista vaikutteistaan. Teini-iässä ja lapsuudessa Merton kuunteli musiikkia laajalla skaalalla: siihen mahtui sekä klassista että jazzia. Hän kuunteli myös popmusiikkia, mutta ei niinkään silloin pinnalla ollutta musiikkia vaan vanhempaa poppia.

Diskografia

Studioalbumit

  • Mint (2019)
  • S.I.D.E.S. (2022)

EP:t

  • No Roots (2017)

Singlet

  • ”No Roots” (2016)
  • ”Hit the Ground Running” (2017)
  • ”Lash Out” (2018)
  • ”Why So Serious” (2018)
  • ”Funny Business” (2018)
  • ”Learn to Live” (2019)
  • ”Easy” (2019)
  • ”Vertigo” (2021)
  • ”Hero” / ”Island” (2021)
  • ”Same Team” (2022)
  • ”Blindside” (2022)
  • ”Loveback” (2022)

Vierailevana artistina

  • ”Half As Good As You” (Tom Odell feat. Alice Merton) (2018)
  • ”The Best” (Awolnation feat. Alice Merton) (2020)

Lähteet

  1. ↑ Alice Merton Discogs. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  2. 1 2 3 Kent, Matthew: Track By Track: Alice Merton on her debut EP The Line of Best Fit. 3.2.2017. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 Cirisano, Tatiana: Alice Merton's Wanderlust Anthem 'No Roots' Heads to U.S. After Blowing Up in Europe Billboard. 22.8.2017. Viitattu 22.4.2018.
  4. 1 2 Alice Merton - No Roots Discogs. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  5. 1 2 Condran, Ed: Uprooted: Singer Alice Merton willed by wanderlust PhillyVoice. 27.11.2017. Viitattu 22.4.2018.

Aiheesta muualla