Alkumuna on useiden kansojen vanhoissa luomistaruissa maailman alku ja synnyttäjä. Joissain kertomuksissa maailma syntyy, kun alkumuna pirstoutuu. Joissain kertomuksissa luojajumala kuoriutuu munasta. Suomessa alkumuna tunnetaan Kalevalasta. Läntisillä suomalais-ugrilaisilla kansoilla alkumunamyytti esiintyy usein sellaisenaan, mutta itäisillä sukukansoilla se on sekoittunut sukeltajamyyttiin, joka lienee alkuperäisempi. Esimerkiksi komien ja marien luomismyyteissä on tapahtunut sekoittumista.
Alkumuna tunnetaan itämerensuomalaisten piiristä ainakin Suomesta, Karjalasta, Inkeristä ja Virosta. Kalevalassa kerrotaan kuinka sotka teki pesän Ilmattaren polvelle ja laski kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Ilmattaren liikauttaessa jalkaansa munat särkyivät mereen ja niistä syntyivät maa, taivas, tähdet ja aurinko. Alkuperäisissä runoissa sotka kuitenkin munii Veen emosen sijasta itse Väinämöisen polvelle joka on Joukahaisen suistamana joutunut mereen. Myös virolaisessa, karjalaisessa ja saamelaisessa perinteessä maailman on uskottu syntyneen vesilinnun tai kotkan munasta.
Inkerissä kerätyissä runoissa alkumunan laski pääskynen kolmelle eriväriselle mättäälle, joista tuuli suistaa ne mereen. Pääskynen pyytää seppää takomaan rautaisen haravan, jolla onkia särkyneet munan osat merestä. Ne kootaan taivaalle auringoksi, kuuksi, tähdiksi sekä pilviksi. Joissain runoissa mättäitä on yksi, tai niiden sijasta pääskynen munii veneen mastoon.
