Alsikeapila (Trifolium hybridum, syn. Amoria hybrida) on Euroopasta lähtöisin oleva apilalaji, jota käytetään yleisesti myös viljelykasvina. Muista apilalajeista alsikeapila muistuttaa eniten valkoapilaa (T. repens), joka on kuitenkin matalampi, pitempivartinen ja kokonaisuudessaan pienikokoisempi.
Nimensä alsikeapila on saanut Alsiken pitäjästä, joka sijaitsee Ruotsissa Uppsalasta kaakkoon. Tieteellinen nimi ”hybridum” tulee Carl Linnéltä, joka luuli lajin olevan valko- ja puna-apilanristeymä.
Ulkonäkö ja koko
Alsikeapilan kukka lähikuvassa.Alsikeapilan lehtiä ja varsia.
Monivuotinen alsikeapila kasvaa 20–50cm korkeaksi. Varsia on lukuisia ja ne ovat kohenevia tai lähes pystyjä. Lehdet ovat kolmisormisia ja niiden korvakkeet ovat pitkälti ruodin kanssa yhdiskasvuisia. Lehdykät ovat 1–2cm pitkiä, puikeita, tylppiä ja nirhalaitaisia. Kukinto on pallomainen ja sijaitsee tavallisesti varren kärjessä. Kukintoperä on tukilehteä pitempi. Teriö on tyveltä yhdislehtinen, verhiö lähes kalju. Kukan väri vaihtelee valkoisesta punertavaan, ja on lopulta ruskea. Alsikeapila kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Siemenet kypsyvät verhiön sisään jäävässä palossa.
Alsikeapila jaetaan kahteen alalajiin, rehualsikeapilaan (ssp. hybridum) ja rentoalsikeapilaan (ssp. elegans).
Levinneisyys
Alsikeapilaa tavataan koko Euroopassa Islantia, Pyreneiden niemimaata ja maanosan pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Laji on levinnyt ihmisen mukana suurimpaan osaan Pohjois-Amerikkaa. Suomessa alsikeapilaa voi tavata koko maassa, mutta pohjoisimmassa Lapissa laji on harvinainen. Runsas laji on Oulun korkeudelle saakka. Alalajeista rehualsikeapila on huomattavasti rentoalsikeapilaa yleisempi.
Elinympäristö
Alsikeapilaa esiintyy erilaisissa ihmisen muovaamissa kulttuuriympäristöissä, kuten tienvarsilla, joutomailla, kaatopaikoilla, niityillä ja pelloilla. Alalaji rehualsikeapila on Suomessa luonnonvaraisena esiintyessään viljelyjäänne tai -karkulainen.
Käyttö
Rehualsikeapila on tärkeä nurmi- ja rehukasvi, jota viljellään yleisesti muun muassa Suomessa ja Skandinaviassa. Ruotsissa sitä on viljelty jo 1700-luvun lopulta alkaen.
Lähteet
Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
.jpg)