Andreas Schaad

Mitalit
Maa:  Sveitsi
Miesten yhdistetty
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa HopeaaCalgary 1988joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaLillehammer 1994joukkuekilpailu
MM-kilpailut
Hopeaa HopeaaLahti 1989joukkuekilpailu

Andreas Schaad (s. 18. huhtikuuta 1965) on sveitsiläinen uransa päättänyt yhdistetyn hiihtäjä, joka kilpaili kansainvälisellä tasolla 1980–1990-luvuilla. Hän on kolminkertainen joukkuekilpailun arvokisamitalisti. Hän edusti seuratasolla SC Einsiedelnia.

Schaad kuului Sveitsin joukkueeseen, joka saavutti joukkuekilpailussa hopeaa Calgaryn olympialaisissa 1988 ja Lahden MM-kilpailuissa 1989 sekä pronssia Lillehammerin olympialaisissa 1994. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän sijoittui viidenneksi Calgaryn olympialaisissa 1988 ja yhdeksänneksi Seefeldin MM-kilpailuissa 1985.

Schaad sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmanneksi kaudella 1987–1988 sekä yhdeksänneksi kausilla 1985–1986, 1991–1992 ja 1992–1993. Hän sijoittui tammikuussa 1988 toiseksi Le Brassus'n ja kolmanneksi Seefeldin osakilpailussa.

Lähteet

  1. 1 2 3 Andreas Schaad Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. ↑ Andreas Schaad sports-reference.com. Arkistoitu 8.11.2012. Viitattu 25.10.2013. (englanniksi)