| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Andrei Buhlitski vuonna 2013 | |||
| Maa: | |||
| Miesten beachfutis | |||
| MM-kilpailut | |||
| Ravenna 2011 | |||
| Tahiti 2013 | |||
| Espinho 2015 | |||
| Euroopan kisat | |||
| Baku 2015 | |||
Andrei Nikolajevitš Buhlitski (ven. Андрей Николаевич Бухлицкий; s. 7. helmikuuta 1982) on venäläinen beachfutismaalivahti. Hän edustaa Lokomotiv Moskovaa ja Venäjän beachfutismaajoukkuetta.
Maajoukkueen kanssa Buhlitski on voittanut kahdesti MM-kilpailut, vuosina 2011 ja 2013. Vuoden 2011 MM-kisoissa Buhlitski valittiin myös turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Vuoden 2015 MM-kilpailuista Buhlitski saavutti pronssia.
Seuratasolla Buhlitski on pelannut koko uransa kotimaassaan lukuun ottamatta vuosia 2010-2012, jotka hän pelasi espanjalaisessa FC Barcelonassa. Nykyisen seuransa Lokomotiv Moskovan kanssa Buhlitski on voittanut kerran Venäjän mestaruuden. Buhlitskia pidetään yhtenä parhaimmista beachfutismaalivahdeista. Hän on pelannut kuusissa MM-kilpailuissa.
Vuonna 2015 Buhlitski voitti Venäjän kanssa kultaa Euroopan kisoista Bakusta.