Andreo Larsen (s. 1953) on suomalainen kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori, Helsingin yliopiston dosentti ja tietokirjailija. Hän on tutkinut muun muassa vapinaa, Parkinsonin tautia, liikehäiriöitä ja neurologisia hoitomenetelmiä sekä osallistunut botuliinitoksiinihoitojen kehitykseen liikuntavammaisten lasten kuntoutuksessa.
Larsen työskenteli 1990-luvun lopulla Helsingin Diakonissalaitoksen potenssiklinikalla ja oli paljon julkisuudessa erektiohäiriölääke Viagran markkinoilletulon yhteydessä.
Larsenin tanskalainen isä ja suomalainen äiti tapasivat esperanton opiskelun parissa. Etunimi Andreo on esperantonkielinen. Larsen kirjoitti ylioppilaaksi Someron yhteiskoulusta vuonna 1972.
Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1979 ja lääketieteen tohtoriksi vuonna 1980. Hänen väitöskirjansa Beta-blockers, tremor and neuromuscular transmission: a clinical and experimental study käsitteli beetasalpaajia, vapinaa ja hermo-lihasliitoksen toimintaa. Hänestä tuli Helsingin yliopiston dosentti vuonna 1985.
Uransa alkuvaiheessa Larsen työskenteli noin kolme vuotta tutkijana ja lääkärinä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hän teki tutkimusta muun muassa Yhdysvaltain National Institutes of Healthissa sekä British Columbian yliopistossa.
Larsenin varhaiseen tutkimustyöhön kuuluivat erityisesti essentiaalinen vapina ja sen lääkehoito. Vuonna 1976 hän julkaisi Heikki Teräväisen ja Rainer Fogelholmin kanssa Neurology-lehdessä kaksoissokkoutetun tutkimuksen propranololin vaikutuksesta essentiaaliseen vapinaan. Tutkimuksessa propranololi vähensi vapinan amplitudia suurimmalla osalla tutkituista potilaista.
Seuraavana vuonna Larsen osallistui tutkimukseen, jossa verrattiin propranololin ja pindololin vaikutuksia essentiaaliseen vapinaan.
Vuonna 1982 Larsen ja Teräväinen tutkivat propranololin vaikutusmekanismia essentiaalisessa vapinassa vertaamalla lääkeaineen eri isomeerejä.
Larsen osallistui myös Parkinsonin taudin lääkehoidon tutkimukseen. Hän julkaisi Heikki Teräväisen kanssa vuonna 1982 katsauksen parkinsonismin lääkehoidosta. Vuonna 1984 Larsen työtovereineen tutki bromokriptiinin optimaalisen annoksen yhteyttä Parkinsonin taudin vaikeusasteeseen ja kestoon.
Larsen erikoistui kliiniseen neurofysiologiaan ja toimi myöhemmin alan ylilääkärinä. Hänen kliiniseen työhönsä kuuluivat muun muassa neurologiset neurofysiologiset tutkimukset sekä lasten neurologisten kehityshäiriöiden arviointi.
Larsen osallistui 1990-luvulla botuliinitoksiinihoitojen soveltamiseen lasten liikuntavammojen ja spastisuuden hoidossa. Vuonna 1997 hän julkaisi Ilona Autti-Rämön, Jaana Nopola-Hemmin ja Kirsi Siltasen kanssa Duodecimissa katsauksen Botuliini liikuntavammaisten lasten kuntoutuksessa. Artikkeli käsitteli botuliinitoksiini A:n käyttöä muun muassa spastisuuden hoidossa ja liikuntavammaisten lasten kuntoutuksen osana.
Larsen on kirjoittanut myös lasten neurologisten kehityshäiriöiden kliinis-neurofysiologisesta tutkimuksesta sekä epilepsian EEG-diagnostiikasta.
Larsen on käsitellyt tieteellisessä kirjoittamisessaan myös tunteiden ja mielihyvän neurofysiologiaa. Vuonna 2004 hän julkaisi Duodecimissa katsauksen Mielihyvän neurofysiologiaa.
Larsen on ollut mukana kliinisen neurofysiologian palveluita tarjoavassa Neuroklinikka Helsingissä. Yritys perustettiin vuonna 1989 kahden kliinisen neurofysiologian erikoislääkärin toimesta. Larsen toimii Neuroklinikan hallituksen puheenjohtajana.
Työnsä ulkopuolella Larsen on kiinnostunut Italian kulttuurista ja gastronomiasta, joista hän on laatinut useita tietokirjoja. Hän on toiminut pitkään Villa Lanten Ystävät ry:n hallituksessa. Hän on kirjoittanut myös klassisen musiikin levyarvosteluja Kauppalehti Optioon.
Larsenin tuotanto käsittää lääketieteellisten julkaisujen lisäksi tietokirjoja lääketieteestä, Italian kulttuurista, gastronomiasta ja historiasta.
Vuonna 2026 Duodecim julkaisi hänen teoksensa Aivotiede – Ihmiskunnan suuri seikkailu. Kirja käsittelee aivotieteen historiaa ja aivojen rakennetta ja toimintaa koskevan tiedon kehitystä antiikista nykypäivään.