| Anthemus | |
|---|---|
| Ἀνθεμοῦς | |
| Sijainti | |
Anthemus |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Kreikka |
| Paikkakunta | Galátista, Polýgyros, Chalkidikí, Keski-Makedonia |
| Historia | |
| Tyyppi | kaupunki |
| Huippukausi | 300-luku eaa. |
| Kulttuuri | antiikki |
| Alue | Anthemus, Traakia |
Anthemus (m.kreik. Ἀνθεμοῦς, Anthemūs tai Anthemous; lat. Anthemus) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Traakiassa, nykyisellä Chalkidikín niemimaalla Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Polýgyroksen kunnan alueella noin kolme kilometriä etelälounaaseen nykyisestä Galátistan kaupungista.
Anthemuksen kaupunki sijaitsi Anthemuksen alueella nykyisen Chalkidikín niemimaan länsiosissa. Antiikin aikana alue ei ollut osa Khalkidikea, josta koko niemimaa on saanut nykyisen nimensä. Kaupunki oli rakennettu samannimisen joen varrelle keskelle hyvin viljavaa laaksoa. Anthemuksen kaupunkikeskus sijoitetaan kukkulalle, joka sijaitsee noin 500 metriä länteen Pyhän Paraskevan (Agía Paraskeví) kirkosta, joka puolestaan sijaitsee noin neljä kilometriä etelälounaaseen Galátistan kaupungin keskustasta.
Anthemuksesta länsiluoteeseen sijaitsi Strepsan kaupunki ja kauempana samassa suunnassa Therme ja myöhemmin Thessalonike. Kaupungista etelään sijaitsivat Olynthos ja Poteidaia. Anthemuksen kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kokoa ei tunneta.
Anthemuksen historiasta tiedetään vain vähän. Vaikka Anthemus on luetteloitu nykytutkimuksessa klassisen kauden polisten eli itsenäisten kaupunkivaltioiden joukkoon, sen todellinen asema tuolloin tunnetaan kuitenkin huonosti. Anthemus vaikuttaa olleen alun perin alueensa nimi, ja Anthemuksen kaupunki vaikuttaa syntyneen 300-luvulla eaa. Se kuului varhaiseen Makedonian valtakuntaan, ja Filippos II antoi sen olynthoslaisille.
Makedonian monien muiden paikkojen tavoin myös Anthemus antoi hellenistisellä kaudella nimensä kaupungille Aasiassa: sen mukaan nimettiin Mesopotamiassa sijainnut Anthemusia. Kaupunki mainitaan edelleen Rooman keisarikauden lähteissä. Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Anthemūntios (Ἀνθεμούντιος) ja Anthemūsios (Ἀνθεμούσιος).
Antiikin kirjallisten lähteiden perusteella Anthemus on ollut kaupunkikeskus tai mahdollisesti linnoitus. Kaupungin paikalta on löydetty piirtokirjoituksia.