Anunnaki

Akkadilainen sylinterisinetti noin vuodelta 2300 eaa. se esittää jumaluuksia Inannaa, Enkiä ja Utua, jotka kaikki ovat kolme Anunnakin jäsentä

Anunnakit (sumeriksi: 𒀭𒀀𒉣𒈾, myös transkriboitu muodoissa Anunaki, Annunaki, Anunna, Ananaki ja muita muunnelmia) ovat ryhmä jumaluuksia muinaisten sumerilaisten, akkadilaisten, assyrialaisten ja babylonialaisten uskonnoista. Varhaisimmissa sumerilaisissa kirjoituksissa, jotka ovat peräisin akkadilaiselta jälkeiseltä kaudelta, anunnakit ovat jumalkunnan jumaluuksia, Anun (taivaan jumalan) ja Kin (maan jumalattaren) jälkeläisiä, ja heidän ensisijainen tehtävänsä oli päättää ihmiskunnan kohtaloista.

Etymologia

Sumeriksi tämän jumalryhmän nimi kirjoitetaan vaihtelevasti muodoissa "a-nun-na", "a-nun-na-ke4-ne" tai "a-nun-na", mikä tarkoittaa todennäköisesti "prinssillistä jälkeläistä", "kuninkaallista jälkeläistä" tai kirjaimellisesti "prinssien jälkeläistä/siemenperää".lähde? Koska tämä lausuttiin todennäköisesti "anunak", se siirtyi akkadin kieleen lainasanana "anunnak(k)u". "Anunnaki" on tämän sanan genetiivimuoto, joten sen käyttö erisnimenä on pohjimmiltaan virheellistä. Sumerilaiseen taivasjumala Anuun ei ole etymologista yhteyttä.

Uskottiin, että anunnakit olivat Anin ja maanjumalatar Kin jälkeläisiä. Samuel Noah Kramer yhdistää Kin sumerilaiseen äitijumalatar Ninhursagiin todeten, että he olivat alun perin sama hahmo. Vanhin anunnakeista oli Enlil, ilman jumala ja sumerilaisen jumalkunnan pääjumala. Sumerilaiset uskoivat, että taivas ja maa olivat erottamattomat kunnes Enlil syntyi. Sitten Enlil jakoi taivaan ja maan kahtia ja vei maan mukanaan, kun taas hänen isänsä An vei taivaan.

Palvonta ja kuvasto

Akkadilainen sylinterisinettikuvio, jossa esitetään kasvillisuusjumalatar, mahdollisesti Ninhursag, istumassa valtaistuimella palvojien ympäröimänä (n. 2350–2150 eaa.)

Anunnakeista mainitaan pääasiassa kirjallisissa teksteissä, eikä niiden kulttia tukevaa todistusaineistoa ole juurikaan löydetty. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että jokaisella anunnakilla oli oma yksilöllinen kulttinsa, erillään muista. Vastaavasti kuvauksia anunnakeista kokonaisena ryhmänä ei ole myöskään löydetty, vaikka muutamia kuvauksia kahdesta tai kolmesta yksittäisestä jäsenestä yhdessä on tunnistettu. Muinaisessa Mesopotamiassa jumaluuksia kuvattiin lähes aina ihmismuotoisina. Heillä uskottiin olevan poikkeuksellisia voimia ja heidät kuviteltiin usein valtavan kokoisiksi. Jumaluudet käyttivät tyypillisesti melamia, monitulkintaista ainetta, joka "peitti heidät pelottavaan loistoon". Melamia saattoivat käyttää myös sankarit, kuninkaat, jättiläiset ja jopa demonit. Vaikutusta, jonka jumaluuden melamin näkeminen aiheuttaa ihmisessä, kutsutaan nimellä ni, joka tarkoittaa ihon pistelyä. Jumaluudet kuvattiin lähes aina sarvipäähineissä, joissa oli jopa seitsemän päällekkäistä häränsarviparia. Heidät kuvattiin toisinaan myös vaatteissa, joihin oli ommeltu monimutkaisia koristeellisia kulta- ja hopeakoristeita.

Muinaiset mesopotamialaiset uskoivat jumaluuksiensa asuvan Taivaassa, myyttiteksteissä kuvatun maapallolla vierailun historiatarinoita lukuun ottamatta, ja että jumalan patsas oli fyysinen ruumiillistuma jumalasta itsestään. Siksi kulttipatsaille annettiin jatkuvaa hoitoa ja huomiota, ja heitä varten oli määrätty pappiryhmä. Nämä papit pukivat patsaat ja asettivat juhlat niiden eteen, jotta ne voisivat "syödä". Jumaluuden temppelin uskottiin olevan kyseisen jumaluuden kirjaimellinen asuinpaikka. Jumalilla oli veneitä, täysikokoisia proomuja, jotka säilytettiin normaalisti heidän temppeliensä sisällä ja joita käytettiin heidän kulttipatsaidensa kuljettamiseen vesiteitse erilaisten uskonnollisten juhlien aikana. Jumalilla oli myös vaunut, joita käytettiin kulttipatsaiden kuljettamiseen maateitse. Joskus jumaluuden kulttipatsas kuljetettiin taistelupaikalle, jotta jumaluus saattoi seurata taistelun kulkua. Mesopota-mialaisen jumalkunnan pääjumaluuksien, joihin kuuluivat anunnakit, uskottiin osallistuvan "jumalten kokoukseen", jonka kautta jumalat tekivät kaikki päätöksensä. Tämä kokous nähtiin jumalallisena vastineena puolidemokraattiselle lainsäädäntöjärjestelmälle, joka oli olemassa Uurin kolmannen dynastian aikana (n. 2112 eaa. – n. 2004 eaa.).

Mytologia

Sumerilainen

Neljä perustushahmoa, jotka on valmistettu kupariseoksesta ja jotka esittävät muinaisia mesopotamialaisia jumaluuksia tunnusomaisissa sarvikruunuissa (n. 2130 eaa.)

Varhaisimmat tunnetut 'Anunnaki'-termin käytöt esiintyvät Gudean (n. 2144–2124 eaa.) hallituskauden aikana laadituissa kaiverruksissa ja Uurin kolmannen dynastian aikana laadituissa kaiverruksissa. Varhaisimmissa teksteissä termiä käytetään sumerilaisen jumalkunnan mahtavimmista ja tärkeimmistä jumaluuksista: taivasjumala Anin jälkeläisistä. Tähän jumalryhmään kuuluivat todennäköisesti "seitsemän päättävää jumalaa": An, Enlil, Enki, Ninhursag, Nanna, Utu ja Inanna.

Vaikka tiettyjä jumalia kuvataan anunnakkien jäseniksi, täydellistä luetteloa kaikkien anunnakkien nimistä ei ole säilynyt, ja heihin viitataan yleensä yhtenäisenä ryhmänä vain kirjallisissa teksteissä. Lisäksi sumerilaiset tekstit kuvaavat anunnakeja epäjohdonmukaisesti eivätkä ole yksimielisiä siitä, kuinka monta anunnakia oli tai mikä heidän jumalallinen tehtävänsä oli. Alun perin anunnakit näyttävät olleen taivaallisia jumaluuksia, joilla oli valtavat voimat. Runossa Enki ja maailmanjärjestys anunnakit "kunnioittavat" Enkiä, laulavat hänen kunniakseen ylistyslauluja ja "asettuvat asumaan" sumerilaisten keskuuteen. Samassa kirjoituksessa todetaan kahdesti, että anunnakit "päättävät ihmiskunnan kohtaloista".

Käytännössä jokaista sumerilaisen jumalkunnan pääjumaluutta pidettiin tietyn kaupungin suojelijana ja hänen odotettiin suojelevan kyseisen kaupungin etuja. Uskottiin, että jumaluus asui pysyvästi kyseisen kaupungin temppelissä. Yhdessä tekstissä mainitaan jopa viisikymmentä Eridun kaupunkiin assosioitua anunnakia. Inannan laskeutuminen alamaailmaan -kertomuksessa anunnakeja on vain seitsemän, ja he asuvat alamaailmassa ja toimivat tuomareina. Inanna joutui heidän eteensä oikeuteen yrityksestään vallata alamaailma; he tuomitsevat hänet syylliseksi ylimielisyydestä ja langettavat hänelle kuolemantuomion.

Sumerilaisen mytologian pääjumaluuksia yhdistettiin tiettyihin taivaankappaleisiin. Inannan uskottiin olevan planeetta Venus. Utu uskottiin olevan aurinko. Nanna puolestaan oli kuu. An yhdistettiin kaikkiin ekvaattoritaivaan tähtiin, Enlil pohjoistaivaan tähtiin ja Enki etelätaivaan tähtiin. Enlilin taivaankierron rata oli jatkuva, symmetrinen ympyrä pohjoisen taivaannavan ympäri, mutta Anin ja Enkin ratojen uskottiin leikkaavan toisensa eri kohdissa.

Akkadilainen, babylonialainen ja assyrialainen

Babylonialainen kuvaus valtakunnan jumala Mardukista, jonka babylonialaiset ja assyrialaiset kuvittelivat näkyväksi anunnakkien jäseneksi

Akkadilaiset tekstit toisella vuosituhannella eaa. noudattavat samankaltaisia kuvauksia anunnakeista kuin Inannan laskeutuminen alamaailmaan -kertomuksessa, kuvaillen heidät kteonisiksi alamaailman jumaluuksiksi. Lyhennetyssä akkadilaisessa versiossa Inannan laskeutumisesta toisen vuosituhannen alussa laadittuna, Ereshkigal, alamaailman kuningatar, kommentoi "juovansa vettä anunnakkien kanssa".(s. 156) Myöhemmin samassa runossa Ereshkigal käskee palvelijaansa Namtaria hakemaan anunnakit Egalginasta, "koristamaan kynnysaskelmat koralleilla" ja "istuttamaan heidät kultaisille valtaistuimille".

Vanhan Babylonin kauden aikana (n. 1830 eaa. – n. 1531 eaa.) otetaan käyttöön uusi jumalisto, joka tunnetaan nimellä Igigit. Anunnakkien ja igigien välinen suhde on epäselvä. Joissakin tapauksissa luokkia näyttää käytettävän synonyymisesti, mutta toisissa kirjoituksissa, kuten Erran runossa, niiden välillä tehdään selvä ero. Myöhäisessä akkadilaisessa Atrahasis-eepoksessa igigit ovat jumalten kuudes sukupolvi, jotka pakotetaan tekemään työtä anunnakkien hyväksi. Neljänkymmenen päivän jälkeen igigit kapinoivat, ja jumala Enki, yksi anunnakeista, luo ihmisen korvaamaan heitä.

Keski-Babylonian kaudelta (n. 1592–1155 eaa.) lähtien nimeä Anunnaki käytettiin yleisesti alamaailman jumaluuksista; kun taas nimeä Igigi käytettiin taivaallisista jumaluuksista. Tänä aikana alamaailman jumaluuksia Damkina, Nergal ja Madānu luetellaan mahtavimpina anunnakkien joukossa, yhdessä Mardukin, muinaisen Babylonin valtakunnan jumalan, kanssa.

Akkadilaisessa Gilgameš-eepoksen vakioversiossa (n. 1200 eaa.) Utnapishtim, suuren tulvan kuolematon selviytyjä, kuvailee anunnakit alamaailman seitsemänä tuomarina, jotka sytyttävät maan liekkeihin myrskyn lähestyessä. Myöhemmin, tulvan tullessa, Ishtar (itäsemitistinen vastine Inannalle) ja anunnakit surevat ihmiskunnan tuhoa.

Babylonialaisessa Enûma Eliš-eepoksessa Marduk määrää anunnakit heidän asemiinsa. Myöhäinen babylonialainen versio eepoksesta mainitsee 600 alamaailman anunnakia, mutta vain 300 taivaan anunnakia, mikä viittaa monimutkaisen alamaailman kosmologian olemassaoloon. Kiitollisuuden osoituksena anunnakit, "Suuret Jumalat", rakentavat Esagilan, "loistokkaan" temppelin, joka on omistettu Mardukille, Ealle ja Ellilille. Kahdeksannen vuosisadan eaa. Erran runossa anunnakit kuvataan jumala Nergalin veljinä ja heidät kuvataan vihamielisiksi ihmiskuntaa kohtaan.

Uusassyrialaiselta kaudelta (911–612 eaa.) peräisin oleva pahoin vaurioitunut teksti kuvaa Mardukia johtamassa anunnakkien armeijaansa pyhään Nippurin kaupunkiin aiheuttaen häiriötä. Häiriö aiheuttaa tulvan, joka pakottaa Nippurin asukasjumalat turvautumaan Eshumeshan temppeliin, joka on omistettu Ninurtalle. Enlil raivostuu Mardukin loukkauksesta ja käskee Eshumeshan jumalia ottamaan Mardukin ja muut anunnakit vangiksi. Anunnakit vangitaan, mutta Marduk nimittää eturintamalaisensa Mushteshirhablimin johtamaan kapinaa Eshumeshan jumalia vastaan ja lähettää sanansaattajansa Neretagmilin varoittamaan Nabua, kirjallisuuden jumalaa. Kun Eshumeshan jumalat kuulevat Nabun puhuvan, he tulevat ulos temppelistään etsiäkseen häntä. Marduk voittaa Eshumeshan jumalat ja ottaa 360 heistä sotavangiksi, mukaan lukien Enlilin itse. Enlil vastustaa sitä, että Eshumeshan jumalat ovat syyttömiä, joten Marduk asettaa heidät oikeuden eteen anunnakkien tuomittavaksi. Teksti päättyy Damkiannan (toinen nimi Ninhursagille) esittämään varoitukseen jumalille ja ihmiskunnalle, jossa hän pyytää heitä olemaan toistamatta anunnakkien ja Eshumeshan jumalten välistä sotaa.

Hurrilainen ja heettiläinen

Muinainen heettiläinen kohokuva Yazılıkayasta, Hattušan pyhäköstä, jossa on kuvattuna kaksitoista alamaailman jumalaa,(s. 228)Malline:Epäonnistunut todentaminen jotka heettiläiset yhdistivät mesopotamialaisiin anunnakeihin

Hurrilaisten ja heettiläisten mytologioissa (jotka kukoistivat keski- ja myöhäisellä toisella vuosituhannella eaa.) uskottiin, että vanhin jumalten sukupolvi oli karkotettu nuorempien jumalien toimesta alamaailmaan, jossa heitä johti jumalatar Lelwani. Heettiläiset kirjurit yhdistivät nämä jumaluudet anunnakeihin. Muinaisessa hurrilaisessa kielessä anunnakeista käytetään nimityksiä karuileš šiuneš, joka tarkoittaa "entisiä muinaisia jumalia", tai kattereš šiuneš, joka merkitsee "maan jumalia". Heettiläiset ja hurrilaiset valat vannoittiin usein vanhojen jumalien nimeen, jotta vannotut valat pitäisivät. Yhdessä myytissä jumalia uhkaa kivijättiläinen Ullikummi, joten Ea (myöhempi nimi Enkille) käskee entisiä jumalia löytämään aseen, jota käytettiin taivaan ja maan erottamiseen toisistaan. He löytävät sen ja käyttävät sitä katkaistakseen Ullikummin jalat.

Vaikka anunnakkien nimet vaihtelevat hurrilaisissa ja heettiläisissä teksteissä, heitä on aina kahdeksan. Yhdessä heettiläisessä rituaalissa vanhojen jumalten nimet luetellaan seuraavasti: "Aduntarri ennustaja, Zulki unien tulkki, Irpitia Maan Herra, Narā, Namšarā, Minki, Amunki ja Āpi." Vanhoilla jumalilla ei ollut tunnistettavaa kulttia hurrilais-heettiläisessä uskonnossa; sen sijaan hurrilaiset ja heettiläiset pyrkivät kommunikoimaan vanhojen jumalten kanssa uhraamalla rituaalisesti porsaan maahan kaivettuun kuoppaan. Vanhoja jumalia kutsuttiin usein suorittamaan rituaalipuhdistuksia.

Heettiläinen kertomus vanhojen jumalten karkotuksesta alamaailmaan on läheistä sukua kreikkalaiselle runoilija Hesiodoksen kertomukselle titaanien kukistamisesta olympolaisilta hänen teoksessaan Jumalten synty. Kreikkalainen taivasjumala Uranos (jonka nimi tarkoittaa "Taivasta") on titaanien isä ja on johdettu heettiläisestä versiosta Anusta. Hesiodoksen kertomuksessa Uranos kastroidaan hänen poikansa Kronoksen toimesta, aivan kuten Anu kastroitiin poikansa Kumarbin toimesta heettiläisessä tarinassa.

Pseudohistoria ja salaliittoteoriat

Pääartikkeli: Muinaiset astronautit

Useissa julkaistuissa kirjoissaan (alkaen teoksesta Jumalat olivat astronautteja vuonna 1968) pseudoarkeologi Erich von Däniken väitti, että avaruusolennoina toimineet muinaiset astronautit olivat vierailleet esihistoriallisella maapallolla. Däniken selittää uskontojen alkuperän reaktioiksi avaruusolentorodun kohtaamiseen ja tulkitsee sumerilaisia tekstejä ja Vanhaa testamenttia todisteina näistä väitteistä.

Vuonna 1976 ilmestyneessä kirjassaan The Twelfth Planet kirjailija Zecharia Sitchin väitti, että anunnakit olivat todellisuudessa edistynyt ihmismäinen avaruudellinen rotu kartoittamattomalta planeetalta Nibirulta, joka saapui maapallolle noin 500 000 vuotta sitten ja rakensi itselleen tukikohdan kaivakseen kultaa huomattuaan että planeettamme oli rikas tämän jalon metallin suhteen. Sitchinin mukaan anunnakit risteyttivät lajinsa Homo erectus-lajin kanssa koeputkihedelmöityksen avulla luodakseen ihmisistä orjallisen kaivosrotun. Sitchin väitti, että anunnakkien oli väliaikaisesti poistuttava maan pinnalta ja lennettävä kiertoradalle, kun Etelämantereen jäätiköt sulivat aiheuttaen suuren tulvan, joka myös tuhosi anunnakkien tukikohdat maapallolla. Nämä tukikohdat oli rakennettava uudelleen, ja anunnakit, tarvitessaan lisää ihmisiä tähän massiiviseen työhön, opettivat ihmiskunnalle maanviljelyn.

Ronald H. Fritze kirjoittaa, että Sitchinin mukaan "annunakit rakensivat pyramidit ja kaikki muut monumentaaliset rakenteet muinaisesta maailmasta, joita muinaisten astronauttien teoretisoijat pitävät niin mahdottomina rakentaa ilman erittäin kehittynyttä teknologiaa". Sitchin laajensi tätä mytologiaa myöhemmissä teoksissa, mukaan lukien The Stairway to Heaven (1980) ja The Wars of Gods and Men (1985). Teoksessa The End of Days: Armageddon and the Prophecy of the Return (2007) Sitchin ennusti, että anunnakit palaisivat maapallolle mahdollisesti jo vuonna 2012, mikä vastaa mesoamerikkalaisen pitkän laskun kalenterin päättymistä. Valtavirran historiantutkijat ovat yksimielisesti hylänneet Sitchinin kirjoitukset pitäen hänen kirjojaan pseudoarkeologiana ja väittäen, että Sitchin näyttää tarkoituksellisesti vääristelevän sumerilaisia tekstejä lainaamalla niitä asiayhteydestään, katkomalla lainauksia ja kääntämällä sumerilaisia sanoja virheellisesti antaakseen niille täysin erilaisia merkityksiä kuin niiden hyväksytyt määritelmät ovat.

David Icke, brittiläinen saliittoteoreetikko, joka teki tunnetuksi matelijasalaliittoteorian, on väittänyt, että hänen teoriansa matelijahallitsijat ovat todellisuudessa anunnakeja. Selvästi Sitchinin kirjoitusten innoittamana Icke mukauttaa niitä suosimaan omaa new age- ja salaliittoagendaansa. Icken spekulaatio anunnakeista sisältää äärioikeistolaisia näkemyksiä historiasta, sillä se olettaa olemassaolon arjalaisesta mestarirodusta, joka on polveutunut verenperintönä anunnakeista. Se sisältää myös lohikäärmeet, Draculan ja drakoniset lait; nämä kolme elementtiä on ilmeisesti yhdistetty toisiinsa vain pinnallisen kielellisen samankaltaisuuden perusteella. Hän kehitteli ajatuksiaan anunnakeista 1990-luvulla ja on kirjoittanut useita kirjoja teoriastaan.

Katso myös

Lähteet

Viittaukset

  1. 1 2 Black, Jeremy & Green, Anthony: Gods, Demons and Symbols of Ancient Mesopotamia: An Illustrated Dictionary, s. 34. The British Museum Press, 1992. ISBN 0-7141-1705-6.
  2. ↑ electronic Babylonian Library electronic Babylonian Library. Viitattu 30.10.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Kramer, Samuel Noah: Sumerian Mythology: A Study of Spiritual and Literary Achievement in the Third Millennium B.C.: Revised Edition, s. 41. University of Pennsylvania Press, 1961. ISBN 0-8122-1047-6.
  4. ↑ Kramer, Samuel Noah: The Sumerians: Their History, Culture, and Character, s. 122. University of Chicago Press, 1963. ISBN 0-226-45238-7.
  5. ↑ Coleman, J. A. & Davidson, George: The Dictionary of Mythology: An A-Z of Themes, Legends, and Heroes, s. 108. Arcturus Publishing Limited, 2015. ISBN 978-1-78404-478-7.
  6. ↑ Kramer, Samuel Noah: "The Sumerian Deluge Myth: Reviewed and Revised". Anatolian Studies, 1983, vsk 33, s. 115–121. British Institute at Ankara. doi:10.2307/3642699. JSTOR 3642699.
  7. ↑ Kramer 1961, s. 72–73.
  8. ↑ Kramer 1961, s. 72–73.
  9. ↑ Kramer 1961, s. 72–75.
  10. ↑ Kramer 1961, s. 72–75.
  11. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Leick, Gwendolyn: A Dictionary of Ancient Near Eastern Mythology, s. 8. Routledge, 1998 (ensijulkaisu 1991). ISBN 0-415-19811-9.
  12. ↑ Falkenstein, A.: "Die Anunna in der sumerischen Überlieferung". Assyriological Studies, 1965, nro 16, s. 127–140.
  13. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Brisch, Nicole: "Anunna (Anunnaku, Anunnaki) (a group of gods)". Ancient Mesopotamian Gods and Goddesses, University of Pennsylvania Museum, 2016. Arkistoitu 2019-09-03.
  14. 1 2 3 Black & Green 1992, s. 93.
  15. ↑ Black & Green 1992, s. 93–94.
  16. ↑ Black & Green 1992, s. 130–131.
  17. ↑ Black & Green 1992, s. 130.
  18. ↑ Black & Green 1992, s. 98.
  19. 1 2 Nemet-Nejat, Karen Rhea: Daily Life in Ancient Mesopotamia, s. 185. Greenwood, 1998. ISBN 978-0-313-29497-6.
  20. ↑ Black & Green 1992, s. 102.
  21. 1 2 3 4 Black & Green 1992, s. 94.
  22. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 186.
  23. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 186–187.
  24. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 186–188.
  25. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 186.
  26. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 186–187.
  27. ↑ Black & Green 1992, s. 174.
  28. ↑ Black & Green 1992, s. 44–45.
  29. ↑ Black & Green 1992, s. 44–45.
  30. 1 2 Black & Green 1992, s. 52.
  31. 1 2 3 Black & Green 1992, s. 98.
  32. ↑ Katz, D.: The Image of the Underworld in Sumerian Sources, s. 403. CDL Press, 2003.
  33. ↑ Kramer 1963, s. 123.
  34. ↑ Kramer 1963, s. 122–123.
  35. ↑ Kramer 1963, s. 180.
  36. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 179.
  37. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 179.
  38. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 187-189.
  39. 1 2 3 4 5 6 7 8 Black & Green 1992, s. 34.
  40. ↑ Edzard, D. O.: "Mesopotamien. Die Mythologie der Sumerer und Akkader". Wörterbuch der Mythologie, erste Abteilung, 1965, vsk I, nro Götter und Mythen im Vorderen Orient, s. 17–140.
  41. 1 2 3 Wolkstein, Diane & Kramer, Samuel Noah: Inanna: Queen of Heaven and Earth: Her Stories and Hymns from Sumer, s. 60. Harper & Row, Publishers, 1983. ISBN 0-06-090854-8.
  42. ↑ Nemet-Nejat 1998, s. 201–203.
  43. ↑ Black & Green 1992, s. 108–109.
  44. 1 2 3 Nemet-Nejat 1998, s. 203.
  45. ↑ Black & Green 1992, s. 182–184.
  46. ↑ Black & Green 1992, s. 135.
  47. ↑ Rogers, John H.: "Origins of the Ancient Astronomical Constellations: I: The Mesopotamian Traditions". Journal of the British Astronomical Association, 1998, vsk 108, nro 1, s. 13. The British Astronomical Association. Bibcode:1998JBAA..108....9R.
  48. ↑ Levenda, Peter: Stairway to Heaven: Chinese Alchemists, Jewish Kabbalists, and the Art of Spiritual Transformation, s. 29. Continuum International Publishing Group, Inc., 2008. ISBN 978-0-8264-2850-9.
  49. ↑ Levenda 2008, s. 29–30.
  50. ↑ Dalley, Stephanie: Myths from Mesopotamia: Creation, the Flood, Gilgamesh, and Others. Oxford University Press, 1989. ISBN 0-19-283589-0.
  51. ↑ Dalley 1989, s. 159.
  52. ↑ Dalley 1989, s. 159.
  53. ↑ Dalley 1989, s. 159.
  54. ↑ Black & Green 1992, s. 106.
  55. 1 2 Leick 1998, s. 85.
  56. ↑ Leick, Gwendolyn: The Babylonians: An Introduction, s. 96. Routledge, 2003. ISBN 0-415-25315-2.
  57. ↑ Leick 2003, s. 96.
  58. ↑ Dalley 1989, s. 112.
  59. ↑ Dalley 1989, s. 113.
  60. ↑ Pritchard, James B. (toim.): The Ancient Near East: An Anthology of Texts and Pictures, s. 33–34. Princeton University Press, 2010. ISBN 978-0-691-14726-0.
  61. ↑ Pritchard 2010, s. 34-35.
  62. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Oshima, Takayoshi: ""Damkianna Shall Not Bring Back Her 'Burden' in the Future": A new Mythological Text of Marduk, Enlil and Damkianna". Teoksessa Horowitz, Wayne; Gabbay, Uri & Vukosavokić, Filip (toim.): A Woman of Valor: Jerusalem Ancient Near Eastern Studies in Honor of Joan Goodnick Westenholz, s. 145–146. Biblioteca del Próximo Oriente Antiguo, 2010. ISBN 978-84-00-09133-0.
  63. ↑ Collins, Billie Jean: "Necromancy, Fertility and the Dark Earth: The Use of Ritual Pits in Hittite Cult". Teoksessa Mirecki, Paul & Meyer, Marvin (toim.): Magic and Ritual in the Ancient World, s. 224–233. Brill, 2002. ISBN 90-04-10406-2.
  64. 1 2 3 4 5 Leick 1998, s. 141.
  65. 1 2 3 4 5 6 Collins 2002, s. 225.
  66. 1 2 Van Scott, Miriam: The Encyclopedia of Hell: A Comprehensive Survey of the Underworld, s. 187. Thomas Dunne Books/St. Martin's Griffin, 1998. ISBN 0-312-18574-X.
  67. 1 2 3 Archi, Alfonso: "The Names of the Primeval Gods". Orientalia, 1990, vsk 59, nro 2, s. 114. Gregorian Biblical Press. JSTOR 43075881.
  68. ↑ Puhvel, Jaan: Comparative Mythology, s. 25–26. Johns Hopkins University Press, 1987. ISBN 0-8018-3938-6.
  69. ↑ Puhvel 1987, s. 26.
  70. ↑ Puhvel 1987, s. 26.
  71. ↑ Collins 2002, s. 225–226.
  72. ↑ Collins 2002, s. 226–227.
  73. ↑ Puhvel 1987, s. 26–27.
  74. ↑ Puhvel 1987, s. 27–29.
  75. ↑ Puhvel 1987, s. 29–30.
  76. ↑ Puhvel 1987, s. 27–30.
  77. ↑ Puhvel 1987, s. 25–26, 29–30.
  78. 1 2 3 4 Fritze, Ronald H.: Egyptomania: A History of Fascination, Obsession and Fantasy, s. 292. Reaktion Books, 2016. ISBN 978-1-78023-639-1.
  79. 1 2 3 4 Robertson, David G.: UFOs, Conspiracy Theories and the New Age: Millennial Conspiracism. Bloomsbury Publishing, 2016. ISBN 978-1-4742-5320-8.
  80. ↑ Story, Ronald: The Space-gods revealed. A close look at the theories of Erich von Däniken, s. 3–8. Harper & Row, 1976. ISBN 0-06-014141-7.
  81. 1 2 Fritze, Ronald H.: Invented Knowledge: False History, Fake Science and Pseudo-Religions, s. 212. Reaktion Books, 2009. ISBN 978-1-86189-430-4.
  82. 1 2 3 Fritze 2009, s. 212–213.
  83. 1 2 Fritze 2009, s. 213.
  84. ↑ Fritze 2009, s. 213–214.
  85. ↑ Fritze 2009, s. 214.
  86. ↑ Lewis, Tyson & Kahn, Richard: "The Reptoid Hypothesis: Utopian and Dystopian Representational Motifs in David Icke's Alien Conspiracy Theory". Utopian Studies, 2005, vsk 16, nro 1, s. 51. Penn State University Press. doi:10.5325/utopianstudies.16.1.0045. JSTOR 20718709.
  87. ↑ Lewis & Kahn 2005, s. 51-52.
  88. ↑ Lewis & Kahn 2005, s. 69, alaviite 6.
  89. ↑ Conspiracy Theories. Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! ISSN 0040-781X

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla