Appositio (lat. appositio ’lisäys’, ”luoksesijoittaminen”) on perinteinen nimitys substantiiviin välittömästi liittyvälle (usein: sitä välittömästi seuraavalle) substantiivi-ilmaukselle, joka toimii samana lauseenjäsenenä ja tarkoittaa samaa.
Esimerkiksi suomen kielen lauseessa tervehdimme lukion rehtoria Matti Karhusta lausekkeet lukion rehtoria ja Matti Karhusta viittaavat samaan henkilöön ja ovat lauseessa samanarvoisia. Ne ovat molemmat partitiivisijassa ja tervehdimme-verbin objektin asemassa. Jompikumpi voidaan jättää pois, niin että lauseen merkitys säilyy samana. Niiden voidaan sanoa olevan appositiosuhteessa keskenään: kumpikaan ei selkeästi ole toisen määrite.
Appositio voidaan nähdä lisäyksen vakiintuneena, kieliopillistuneena tyyppinä. Apposition perinteistä määritelmää on kuitenkin pidetty myös ongelmallisena, koska kielissä on usein rakenteita, jotka vastaavat apposition kriteerejä vain osittain. Ei esimerkiksi ole yksiselitteisen selvää, onko englannin ilmauksen my friend John ‘ystäväni John’ osien suhde appositiivinen vai pääsanan ja määritteen suhde, tai miten appositiot suhteutuvat lauseen rakenteen ulkopuolelle jääviin niin kutsuttuihin irrallisiin lisäyksiin.
Vanhemmissa suomen kielen kuvauksissa appositioksi on nimitetty myös essiivisijaista, nominilausekkeen roolia määrittävää adverbiaalia, jota nyttemmin nimitetään predikatiiviadverbiaaliksi: Hakijan sukulaisena hän on jäävi.
Appositio-termiä ei pidä sekoittaa samoista latinan kielen aineksista muodostettuun uudistermiin adpositio, joka kielitieteessä on yhteisnimitys pre- ja postpositioille sekä muille vastaavien funktiosanojen sijaintityypeille.