Ari Haasio

Ari Haasio (s. 23. tammikuuta 1965lähde?) on suomalainen tietokirjailija ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kirjastoalan yliopettaja. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia kirjastoalasta, dekkareista, tiedonhausta, tietoverkoista ja sosiaalisesta mediasta. Haasio on koulutukseltaan filosofian tohtori. Hänen väitöskirjansa käsitteli sosiaalisesti vetäytyneiden henkilöiden tiedonhankintaa. Väitöskirjassaan Haasio on esitellyt disnormatiivisen ja normatiivisen informaation käsitteet, joiden avulla kuvataan informaation suhdetta tiedontarpeen ja tiedontarvitsijan arvoihin, normeihin ja lainsäädäntöön.

Haasio on toimittanut lukuisia teoksia, kirjoittanut toistakymmentä tieteellistä artikkelia sekä sanomalehti- ja aikakauslehtiartikkeleita muun muassa Kirjastolehteen, Kalevaan, Aamulehteen, Ilkkaan ja Lapuan Sanomiin. Haasio toimi Kirjastolehden päätoimittajana vuosina 1998–2000. Hän on toiminut myös Informaatiotutkimuksen yhdistyksen puheenjohtajana 2020-2022.

Teoksia

Lähteet

  1. ↑ Ari Haasio: Netin pimeä puoli. SKS-kirjat. Arkistoitu 23.8.2013. Viitattu 22.8.2013.