Ari Vaahtera

Ari Vaahtera (21. lokakuuta 1953 – 15. toukokuuta 2003) oli suomalainen rockmuusikko, joka aloitti uransa jo 1970-luvulla muun muassa yhtyeissä Kalevala ja Bluesounds. Vaahtera soitti bassoa ja lauloi. Lisäksi hän toimi myös tuottajana ja äänittäjänä. 1990-luvun alussa Vaahtera harjoitti kaikkia edellä mainittuja taitojaan Kauko Röyhkän yhtyeessä. Vuosikymmenen lopulla hän keskittyi omaan Poptones-yhtyeeseensä. Vaahtera teki kaikkiaan viisi sooloalbumia. Hän tuotti monia artisteja kuten Aknestik, 22-Pistepirkko, Kumikameli, Tavaramarkkinat ja Jimi Tenor & His Shamans sekä Shadowplay.

Vaahteran bassokitara oli 1970-luvulla Epiphone-merkkinen ja myöhemmin Fenderin Precision Bass. Bassovahvistimena oli harvinainen 1970-luvulla tehty Road bassovahvistin, nimensä mukaisesti tehty kestämään tien päällä. Ari Vaahtera oli myös kitaristi. 1980-luvun puolessavälissä Vaahteralla oli jonkin aikaa Ari Vaahtera Band, missä hän lauloi ja soitti kitaraa.

Ari Vaahtera menehtyi sairauteen Helsingissä puolisen vuotta ennen 50-vuotispäiväänsä.

Sooloalbumit

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 Rockmuusikko Ari Vaahtera kuollut Kaleva. 18.5.2003. Viitattu 20.1.2014.
  2. ↑ Avainsana-arkisto: Vaahtera Ari Musiikkikirjastot.fi. Viitattu 6.7.2025.