Elämä
Kansanedustajaksi
Usénius oli Finlands svenska socialdemokratiska ungdomsklubbars centralkommittén puheenjohtaja sekä Finlands Svenska Socialdemokraterin (FSS) toimeenpanevan komitean jäsen. Hän toimi myös FSS:n agitaattorina ja kuului järjestön edustajana SDP:n puolueneuvostoon. Syksyllä 1917 V. I. Lenin käytti Kustaa Rovion suosituksesta Uséniuksen perheen asuntoa Fredrikinkatu 64:ssä piilopaikkanaan Helsingissä oleskellessaan. Hänen kotoaan Lenin jatkoi pian Arthur Blomqvistin luokse. Usénius valittiin eduskuntaan lokakuussa 1917.
Tammikuussa 1918 SDP:n puoluetoimikunta lähetti hänet Ruotsiin päivää ennen sisällissodan syttymistä. Uséniuksesta tuli kansanvaltuuskunnan asiainhoitaja, mutta Ruotsin hallitus ei tunnustanut häntä viralliseksi edustajaksi, koska se ei myöskään tunnustanut kansanvaltuuskuntaa. Helmikuussa Uséniuksen rinnalle toiseksi asiainhoitajaksi tuli Allan Wallenius. Usénius yritti muun muassa vaikuttaa ammattiliittojen keskusjärjestön LO:n asenteeseen Suomen vallankumousta kohtaan, mutta se pysyi uskollisena Nils Edénin johtaman hallituksen ja sosialidemokraattisen puolueen omaksumalle puolueettomuuslinjalle. Myöskään lehdistöltä ei tullut vastakaikua, vaikka kiinnostusta sisällissodan tapahtumiin riittikin. Sodan alkuviikkoina Uséniuksen tärkeimpiä tehtäviä oli painostaa ruotsalaisia estämään Suomeen tapahtuva aseiden ja muiden sotatarvikkeiden salakuljetus. Sodan päätyttyä Usénius jäi Ruotsiin poliittiseksi pakolaiseksi. Hän liittyi Moskovassa perustetun SKP:n jäseneksi ja oli johtotehtävissä puolueen Tukholman toimistossa. Lisäksi Usénius kuului punapakolaisten avustusjärjestöksi perustettuun Vasemmistoryhmien Suomen komiteaan ja osallistui suomalaisten julkaiseman Viesti-lehden toimitustyöhön.
Neuvostoliitossa
Joulukuussa 1920 Usénius muutti Moskovaan Kominternin palvelukseen. Edvard Gyllingin pyynnöstä Usénius siirtyi huhtikuussa 1921 Neuvosto-Karjalaan, jossa hän työskenteli aluksi tilastoviraston toimitsijana ja myöhemmin ulkomaankauppalaitoksen tarkastajana. Petroskoissa Usénius liittyi myös VKP(b):n jäseneksi. Vuonna 1923 hän oli Karjalan Toimeenpanevan komitean valtuutettuna rajavyöhykkeen kehittämisasioissa, 1924-1929 Petroskoin maatalouspankin johtajana sekä 1929–1930 Karjalan sähkölaitoksen palveluksessa. 1930-luvulla Usénius toimi kevyen teollisuuden ministerinä, Petroskoin kansankomissariaatin talouskomissaarina sekä Karjalan paikallisen teollisuuden viraston tarkastajana. Hän oli myös SKP:n edustajana Kominternin kongressissa Moskovassa 1934–1935 ja kirjoitti artikkeleita Vapaus-lehteen. Lokakuussa 1935 Usénius vangittiin vakoilusta ja vastavallankumouksellisesta kansalliskiihkoisesta toiminnasta syytettynä. Kahden vuoden vankeuden jälkeen hänet tuomittiin kuolemaan artikla 58:n nojalla ja ammuttiin Leningradissa marraskuussa 1937. Usénius rehabilitoitiin vuonna 1957.
