Asessori

Asessori (ruots. assessor, lat. adsessor, tarkoittaa sananmukaisesti ”se, joka istuu vieressä”.) on hovioikeuden ja vakuutusoikeuden esittelijän vanha virkanimike. Hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, markkinaoikeudessa, työtuomioistuimessa ja vakuutusoikeudessa voi olla koulutustarkoituksessa määräajaksi täytettäviä asessorin virkoja, joihin nimitetään kolmeksi vuodeksi. Asessorin koulutusohjelman ja lopputyön tai loppukokeen hyväksytysti suorittaneelle voidaan myöntää oikeus käyttää tuomarikoulutetun nimikettä.

Suomen puolustusvoimissa asessori toimii ylimpänä lakimiehenä ja Pääesikunnan oikeudellisen osaston päällikkönä. Vaikka kyse on siviilivirasta, osastopäällikkönä asessori laskettiin kenraalikuntaan kuuluvaksi 1980-luvulta 2000-luvun alkuun Puolustusvoimain komentajan Jaakko Valtasen päätöksellä. Kenraalikuntaan laskettiin kuuluvaksi kolme Puolustusvoimien asessoria: Kalervo Artema, Kaarina Buure-Hägglund ja Teemu Penttilä. Juhani Kaskealan aloitettua puolustusvoimain komentajana linjaus peruttiin.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntien tuomiokapitulin jäseninä ja virkamiesesittelijöinä on kaksi pappisasessoria ja lakimiesasessori. Ortodoksisella kirkolla oli aiemmin lainoppinut asessori, mutta hallinnon uudistuksessa nimike poistettiin. Nykyisin nimike on lainoppinut kirkkoneuvos.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 Asessori, (Arkistoitu – Internet Archive) Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 19.3.2022
  2. ↑ Tuomioistuinlaki (25.8.2016/673) (24 luku 6 §) Finlex.
  3. ↑ Tuomioistuinlaki (25.8.2016/673) (18 luku) Finlex.
  4. ↑ Itsenäisen Suomen kenraalikunta 1997–2018, s. 17. WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-43900-5
  5. ↑ Ortodoksinen kalenteri lähde tarkemmin?