Atlas Pankki

Tämä artikkeli kertoo 1920-luvun pankista. Samalla nimellä kutsutusta 1970-luvun talousrikosjutusta katso Suomenlahden Kone.
Atlas Pankin uusi pääkonttori Helsingissä 1929

Atlas Pankki Oy (aik. Pohjois-Suomen Pankki Osakeyhtiö) oli vuosina 1919–1929 toiminut suomalainen liikepankki.

Pohjois-Suomen Pankki

Pohjois-Suomen Pankki Osakeyhtiön perustivat 25 henkilöä Oulusta ja Oulun ympäristöstä. Hankkeen takana olivat oululaiset insinööri I. A. Karhi ja varatuomari Iivari Tervonen. Osakepääomaksi tuli 3 miljoonaa markkaa. Pankin toiminta alkoi vuonna 1919.

Toiminta ei alkanut kovin hyvin. Pankki joutui lopettamaan osingonmaksun vuonna 1921, jolloin sen osakekurssi laski. Pankin osake-enemmistö siirtyi Helsinkiin uusien omistajien haltuun. Pankin nimi ja pääkonttorin sijainti vaihdettiin.

Atlas Pankki 1924–1931

Atlas Pankki Oy aloitti Helsingissä uuden toimitusjohtajan johdolla vuonna 1924. Atlas Pankille valmistui vuonna 1929 uusi Toivo ja Jussi Paatelan suunnittelema pääkonttorirakennus Helsingin Yliopistonkadun (silloinen Hallituskatu) ja Mikonkadun kulmaan. Pankilla oli kaikkiaan 25 konttoria eri puolilla Suomea.

Atlas Pankki joutui vaikeuksiin Helsingissä epäonnistuneiden rakennushankkeiden vuoksi. Pankki ajautui vararikkoon vuonna 1929. Pankkia yritettiin pelastaa, mutta se ei onnistunut. Helsingin Osakepankki osti kaatuvan Atlas Pankin osake-enemmistön vuonna 1929. Atlas Pankin toiminta lopetettiin vuoden 1931 lopussa suoritustilan päätteeksi. Järjestelyssä Atlas Pankin osakkaat menettivät 95 % rahoistaan. Myös Helsingin Osakepankki kärsi tappioita.

Pörssihistoria

Pankin osakkeet noteerattiin Helsingin pörssissä vuodesta 1922 vuoteen 1929.

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Kantanen, Pekka: Aikamatka pörssiin. Osakekirjat kertovat, s. 89. Helsinki: Talentum Media Oy, 2012. ISBN 978-952-14-1765-8
  2. ↑ Blomstedt, Yrjö: Kansallis-Osake-Pankin historia I: 1889–1939, s. 236. (Virheellinen Isbn=952-90089-6-X) Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 952-90-0896-1
  3. ↑ Atlas-Pankin liiketalo, Iltalehti, 15.03.1930, nro 62, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.03.2025
  4. ↑ Atlas Pankin lyhyt, mutta komea tarina Viisas raha. 26.5.2020. Viitattu 11.7.2024.
  5. ↑ Blomstedt, Yrjö: Kansallis-Osake-Pankin historia I: 1889–1939, s. 327. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 952-90089-6-1