Simojoki valmistui ylioppilaaksi vuonna 1901, filosofian kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1911 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1914. Hänet promovoitiin samanaikaisesti tulevan presidenttiLauri Kristian Relanderin kanssa. Väitöskirjan aihe oli "August Ahlqvist runoilijana, arvostelijana ja tyyliniekkana".lähde?
Simojoki työskenteli muun muassa Kouvolan Sanomien päätoimittajana, Kustannus Oy Kariston kirjallisena johtajana. Vuosina 1930–1940 hän oli Kouvolan yhteiskoulun suomen kielen lehtori ja rehtori sekä myöhemmin työväenopiston johtaja ja valtioneuvoston käännöstoimiston päällikkö. Hän suomensi monia teoksia eri kielistä ja oli innokas kuoromies (II-basso). Hän on myös sanoittanut useita tunnettuja lauluja. Simojoen runoon on sävelletty Kymenlaakson laulu. Hän on myös riimittänyt suomeksi virolaisen joululaulun Kilisee, kilisee kulkunen (Tiliseb, tiliseb aisakell).
Simojoki kuului Suomen eläinsuojeluyhdistyksen hallitukseen vuosina 1910–1918 ja toimi sihteerinä 1911 alkaen. Simojoen ensimmäinen vaimo Sylvia oli yhdistyksen puheenjohtaja Torsten Karl Forsténin tytär. Kun avioliitto päättyi eroon vuonna 1919, luopui Simojoki myös yhdistyksen toiminnasta. Aktiivikautenaan hän sanoitti Suomen eläinsuojeluyhdistyksen marssin. Sävellyksen teki Oskar Merikanto.
Meni naimisiin Aino Riihimäen kanssa 1920.
Avioliitosta kolme lasta Jaakko 1921, Leena 1923 ja Maija 1931.
Kansanrunoutta: kirjallisuuden historian opetusta silmällä pitäen; toim. Aukusti Simojoki. Suomalaista kirjallisuutta kouluille 10. Otava 1939
Aulanko: matkailukeskuksen historiaa ja selostusta. Karisto 1947
Arvi A. Karisto osakeyhtiö 1900-1950: kerrontaa 50-vuotiselta toimikaudelta. Karisto 1950
Nimimerkillä A. S:s:
Myllynpaikka: seuranäytelmä lauluineen 1:ssä näytöksessä. Näytelmäkirjallisuutta n:o 49. U. W. Telén ja K., Kuopio 1901
Nimimerkillä Tuomas Kiviaho:
Neidon mieli miehelähän: pila 1:ssä näytöksessä, kirjoittanut Tuomas Kiviaho. Seuranäytelmiä n:o 36. Boman & Karlsson, Hämeenlinna 1906, 2. painos 1909
Nimimerkillä Tahvo Kärppä:
Pitkälle matkalle, kirjassa Alli Vihonen: Luonnon suojelijat. Suomen eläinsuojelusyhdistyksen vuorokeskusteluja n:o 1-4. Suomen eläinsuojelusyhdistys, Helsinki 1915
Nimimerkillä W.T.W:
"Pilkku" on myötävä, kirjassa Alli Vihonen: Luonnon suojelijat. Suomen eläinsuojelusyhdistyksen vuorokeskusteluja n:o 1-4. Suomen eläinsuojelusyhdistys, Helsinki 1915