.jpg)
Autobahnit muodostavat Saksan moottoritieverkoston. Autobahneilla ajonopeutta ei useimmiten ole rajoitettu, mutta suositeltu enimmäisnopeus on 130 km/h. Siitä muistuttavat taulut moottoriteiden pientareilla: ei yli 130 km/h — nicht schneller als 130 km/h. Huomattavasti tätä suurempien nopeuksien käyttö on kuitenkin erittäin yleistä.
Autobahnien käsite syntyi 1920-luvulla Hampurin ja Baselin välisen nopean tieyhteyden rakentamista vaatineen HaFraBa-yhdistyksen käyttäessä termiä kuvaamaan rautatiehen (saks. Eisenbahn) verrattavissa olevaa ajorataa. Yhdistyksen ehdottama mittava projekti ei kuitenkaan koskaan toteutunut, kansallissosialistien asetuttua hanketta vastaan valtion päättävissä elimissä. Ensimmäinen kaksi suurkaupunkia yhdistävä autobahn valmistui lopulta vuonna 1932 Kölnin ja Bonnin välisen nykyään nimellä A 555 tunnetun 20 kilometriä pitkän tien muodossa. Ensimmäisenä autobahnina pidetään kuitenkin Berliinissä sijaitsevaa vuonna 1921 julkiseen käyttöön avattua AVUS-moottorirataa.
Saksa avasi ensimmäiset vain autoille tarkoitetut tiensä vuonna 1929 Düsseldorfin ja Opladenin välille sekä vuosina 1929–1932 rakennettu moottoritie Kölnin ja Bonnin välille, jonka vihki käyttöön Kölnin pormestari Konrad Adenauer 6. elokuuta 1932.
Vuonna 1933 valtaan noussut ja aiemmin autobahneja niiden suunnitteluun osallistuneitten juutalaisten tähden vastustanut Adolf Hitler näki suuren tieverkon rakentamisen olevan ratkaisu maata vaivanneeseen suurtyöttömyyteen. Sillä oli myös sotilaallinen merkitys, sillä teitä pitkin joukkoja pystyttiin siirtämään nopeasti paikasta toiseen. Teiden rakentaminen liittyi toiseenkin Hitlerin suunnitelmaan, kansanauton tarjoamiseen jokaiseen työläisperheeseen vähitellen säästämällä. Hän käynnisti hankkeen kahden pohjois-etelä- ja itä-länsisuuntaisen tieyhteyden rakentamiseksi. Ensimmäinen näistä ”Reichsautobahn”-teistä avattiin 19. toukokuuta 1935 Frankfurtin ja Darmstadtin välille.
Autobahn-verkoston laajentuessa 1930-luvulla huomattiin nopeasti, että pelkät polttoaineen tankkauspisteet eivät riittäneet pitkiä matkoja ajaville autoilijoille. Maailman ensimmäinen moottoritien suuri levähdys- ja ravintolakompleksiksi rakennettu kohde oli Rasthaus am Chiemsee, joka avattiin vuonna 1938 München–Salzburg-moottoritien (nykyinen Bundesautobahn A8) varrelle. Adolf Hitlerin käskystä se rakennettiin suoraan Chiemsee-järven etelärannalle, mikä vaati maansiirto- ja paalutustöitä soisella rannalla. Alueella ei ollut vain ravintola (jossa oli erillinen ruokasali Hitlerille), vaan sieltä löytyi muun muassa parturi, ulkoilmakylpylä, korjaamo, autotallit sekä majoitustilat 160 työntekijälle ja kaukoliikenteen kuljettajille.
Autobahnien rakentaminen pääsi hyvään vauhtiin ennen toista maailmansotaa, ja joulukuuhun 1941 mennessä tieverkostoa oli valmiina 4 000 kilometriä. Työt kuitenkin keskeytettiin vuonna 1943 Saksan keskittäessä voimavaransa sotavarusteluun.
Joulukuuhun 1941 mennessä, jolloin sodanaikaiset tarpeet pysäyttivät rakennustyöt Saksa oli saanut valmiiksi 3 860 kilometriä väylää, ja lisäksi 2 500 kilometriä oli rakenteilla. Moottoritiet rakennettiin ennen kuin maassa oli riittävästi ajoneuvoja hankkeen kustannusten oikeuttamiseksi. Vain varakkailla tai vaikutusvaltaisilla saksalaisilla oli varaa henkilöautoon.
Lukuisia tieosuuksia jäi kesken, ja sodan jälkeen ne olivat kärsineet huomattavia vaurioita. Autobahnien merkitys sodankäynnissä osoittautui ennakoitua pienemmäksi, sillä teloilla varustetut ajoneuvot olisivat pilanneet ne nopeasti, ja jatkuva pula polttoaineista ja kuorma-autoista siirsi kuljetuksia rautateille.lähde?
Saksan autobahn-verkosto teki suuren vaikutuksen yhdysvaltalaiseen kenraaliin ja myöhempään presidenttiin Dwight D. Eisenhoweriin, joka palveli Euroopassa toisen maailmansodan aikana. Hänen aloitteestaan luotiin Yhdysvaltoihin 1950-luvulta lähtien koko maan kattava moottoritieverkosto, joka tunnetaan nimellä Interstate Highway System.
Vuonna 1990 Länsi-Saksan moottoritieverkosto oli yli 8 800 km pitkä ja siihen yhdistettiin Itä-Saksan vuoden 1945 kuntoon jätetyt 2 200 tiekilometriä. Itä-Saksan moottoriteiden liittäminen verkostoon nosti moottoritieverkoston kokonaispituuden lähes 11 000 kilometriin vuonna 1992. Verkostoon tehdyt laajennukset kasvattivat kokonaispituuden 11 712 kilometriin vuonna 2001 ja 12 044 kilometriin vuonna 2004. Vuoteen 2004 mennessä 850 km entisiä itäsaksalaisia autobahneja oli korjattu ja uusia rakennettu.
Vuonna 2005 Saksan autobahn-verkoston yhteispituus oli noin 12 200 kilometriä. Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa on noin 75 000 kilometriä ja Kiinassa noin 60 000 kilometriä vastaavan tyyppisiä väyliä.
Saksan autobahnien nykyinen numerointijärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 1974 lähtien, entisen Saksan demokraattisen tasavallan alueella Saksan jälleenyhdistymisestä alkaen vuodesta 1990 lähtien. Autobahnien numeron edellä on tunnuskirjain A, esimerkiksi A 8. Saksan halki kulkevat pääreitit on numeroitu yksinumeroisesti niin, että itä–länsisuuntaiset ovat saaneet parillisen ja pohjois–eteläsuuntaiset parittoman numeron. Joidenkin teiden kohdalla tämä määritelmä ei ole aivan selkeä, sillä ne eivät välttämättä kulje kartalla vaaka- tai pystysuoraan. Lyhyemmät autobahnit, jotka ovat pääasiassa seudullisia yhteyksiä eli esimerkiksi kaksi kaupunkia toisiinsa yhdistäviä, on numeroitu kaksinumeroisella tunnuksella, kuten A 24 (Berliinistä Hampuriin).
Hyvin lyhyet, paikallista liikennettä välittävät autobahnit, kuten kehätiet tai Kölnin ja Bonnin välinen yhteys, ovat saaneet kolminumeroisen tunnuksen. Niiden alku on sama kuin alueen ylemmän tiestön numero.
 | Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Poliisi partioi Saksan autobahneilla tunnuksettomilla autoilla ja moottoripyörillä, jotka on varustettu videolaitteistoilla. Näin valvotaan muun muassa turvavälejä, ja videotallenteita kyetään käyttämään todisteaineistona. Tärkeimpiä valvottavia määräyksiä ovat:
_2006-09-17.JPG)
Saksassa levähdysalueita kutsutaan nimellä Raststätte. Näillä on yleensä ravintola, polttoainejakelu ja ainakin WC-tilat. Joillakin alueilla on myös motelli. Ne olivat aiemmin valtiollisessa omistuksessa vuoteen 1998 saakka mutta ovat sittemmin yksityistetty. Levähdysalueita on yleensä 55 kilometrin välein. Polttoaineen riittäminen seuraavan levähdysalueen huoltoasemalle kannattaa varmistaa, sillä poliisi sakottaa polttoaineen loppumisen johdosta tielle jääneen auton kuljettajaa. Autobahnien varsilla on noin 720 levähdysaluetta, niitä arvioidaan käyttävän vuosittain 500 miljoonaa matkailijaa.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Autobahn Wikimedia Commonsissa