Aviogenex

Aviogenex
IATA: JJ – ICAO: AGX
Kutsukoodi GENEX
Perustettu 1968
Lakkautettu 2015
Laivaston koko 1
Emoyhtiö Genex Group
Kotipaikka Belgrad, Serbia
Avainhenkilö(t) Bojan Nikolić
Aviogenexin Tupolev Tu-134 vuonna 1982.
Aviogenexin Boeing 737-200Adv vuonna 2009.

Aviogenex (Serbian kyrillinen kirjaimisto: Авиогенекс; IATA: JJ, ICAO: AGX) oli serbialainen tilauslentoyhtiö. Sen solmukohta oli Belgradin Nikola Teslan lentoasema. Ennen Jugoslavian hajoamista se oli maan suurin tilauslentoyhtiö. 1980-luvun lopussa se kuljetti yli puoli miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Historia

Aviogenex perustettiin 21. toukokuuta 1968. Se lensi ensimmäisen lentonsa 30. huhtikuuta 1969 Belgradista Düsseldorfiin Tupolev Tu-134 -koneella.

Vuonna 1990 yhtiö kuljetti 633 932 matkustajaa 10 lentokoneella (5 Boeing 737-200, 5 Boeing 727), joille kertyi 17 000 lentotuntia. Vuodesta 1991 eteenpäin Aviogenex keskittyi leasing-toimintaan. Se aloitti uudelleen lennot omalla nimellään vuonna 2010 käyttäen Boeing 737-200Adv -konetta.

Helmikuussa 2015 ilmoitettiin, että Aviogenex lopettaa toimintansa ja likvidoidaan, koska yhtiölle ei löytynyt sijoittajia. Yhtiön ainoa Boeing 737-200Adv huutokaupattiin toukokuussa, ja yhtiön toiminta loppui.

Laivasto

Toiminnan loppuvuosina Aviogenexillä oli laivastossaan vain yksi lentokone, Boeing 737-200Adv. Toimintansa aikana Aviogenex käytti seuraavia koneita:

Onnettomuudet

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Lennon
nro
Uhrit/
Koneessa
olleet
Koneen kohtalo Lyhyt kuvaus Viite
23.5.1971Jugoslavia RijekaTupolev Tu-134AYU-AHZ13078/83Vaurioitui korjauskelvottomaksiTuhoutui rajussa laskeutumisessa huonoissa sääoloissa.
2.4.1977Gabon LibrevilleTupolev Tu-134A-1YU-AJS?8/8Vaurioitui korjauskelvottomaksiSyöksyi maahan laskeutumisen aikana.
22.2.1998Nigeria KadunaBoeing 737-200YU-ANU?0/24Vaurioitui korjauskelvottomaksiAviogenexin Chanchangi Airlinesin puolesta operoima kone tuhoutui tulipalossa laskeutumisen jälkeen jarrujen ylikuumennuttua harjoituslennolla.

Lähteet

  1. 1 2 3 The end of Aviogenex 3.5.2015. Ex-YU Aviation. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  2. 1 2 Aviogenex rises from the dead 22.4.2010. Ex-YU Aviation. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Serbia to liquidate ACMI/charter specialist, Aviogenex 11.2.2015. ch-aviation. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  4. ↑ Aviogenex RZjets. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  5. ↑ Accident description YU-AHZ Aviation Safety Network. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Accident description YU-AJS Aviation Safety Network. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Accident description YU-ANU Aviation Safety Network. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Aviogenex
Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.