Molukkienjalokaija (Eclectus roratus) on keskikokoinen papukaijalintu, jonka koiras ja naaras eroavat ulkonäöltään runsaasti toisistaan. Lajin aiempi nimi on avoparikaija.
Laji sai uuden nimen molukkienjalokaija BirdLife Suomen nimiuudistuksessa elokuussa 2026. Tällöin aiemmin yhdeksi luettu laji jaettiin neljään myös suomalaisessa lajiluettelossa: molukkienjalokaija (Eclectus roratus), sumbanjalokaija (E. cornelia),tanimbarinjalokaija (E. riedeli) ja melanesianjalokaija (E. polychloros). Samalla myös Eclectus-suvun nimi muuttui avoparikaijoista jalokaijoiksi.
Lajiuudistusten myötä molukkienjalokaijalla on nykyään kolme alalajia:
Eclectus roratus roratus
Eclectus roratus vosmaeri
Eclectus roratus westermani
Molukkienjalokaijat ovat alavien sademetsien ja mangrovemetsien asukkaita.
Koko ja ulkonäkö
Jalokaijakoiras.
Jalokaijalajien koiras ja naaras poikkeavat ulkonäöltään toisistaan niin paljon, että niitä on arveltu joskus jopa eri lajeiksi. Vanhin jalokaija on vankeudessa elänyt 28,5-vuotiaaksi.
Koiras on melkein kokonaan vihreä. Siiven alla on punainen laikku ja siiven reuna on sininen. Pyrstön kärki on kellertävän valkeasta kirkkaan keltaiseen. Ylänokka on väriltään oranssi ja alanokka puolestaan musta. Naaras on puolestaan punaisen ja sinisen kirjava ja nokka on kokonaan musta. Varsinkin naaraan väritys vaihtelee eri jalokaijalajien ja -alalajien kesken.
Poikasen silmät ovat tummat, eikä niissä ole näkyvissä iirisrengasta. Koiraspoikasen nokka on tumma ja joillakin alalajeilla pyrstön pää saattaa olla oranssi ennen ensimmäistä sulkasatoa. Jalokaijan sukupuolen erottaa heti poikasuntuvan väristä. Naaraspoikaset ovat sysimustia koiraspoikaseten ollessa vaalean harmastaasta tumman harmaaseen. Lajeilla ei ole esimerkiksi neitokakadun tapaan poikaspukua, vaan jalokaijat ovat heti poikasesta lähtien sukupuolelleen ominaisen värisiä, vain nokan väri vaihtuu iän myötä.
Aikuinen jalokaija on pituudeltaan 35–42 senttimetriä, sen siipiväli on noin 60 senttimetriä ja paino 350–600 grammaa.
Käyttäytyminen
Jalokaijat eivät muodosta kiinteää parisuhdetta. Pesiminen poikkeaa melkoisesti monista muista papukaijalajeista, koska naaraalla saattaa olla monta koirasta ruokkimassa itseään sekä poikasia. Jalokaijakoiraalla on myös useita naaraita ruokittavanaan. Jalokaijojen reviiri ei käsitä muuta kuin aivan pesäaukon lähiympäristön tai pikemminkin pelkästään pesäkolon. Jalokaijat ruokailevat usein sukupuolet eri ryhmissä. Naaras on useimmiten pariskunnissa määräävänä osapuolena.
Jalokaijat eivät vaaran uhatessa heti ensimmäiseksi pakene, vaan jähmettyvät paikalleen ja vasta aivan viime hetkellä lähtevät lentoon. Yleensä lajin ääntely on hiljaista ja sisältää erikoisia ääniä. Ympäristön melutason noustessa nousee tosin myös linnun ääni. Varoitusääni on varista muistuttava rääkäisy.
Laji on sukukypsä kolmevuotiaana.lähde? Luonnossa pesä on hyvin korkealla metsänreunassa tai aukealla kasvavan vankan puun kolossa tai onkalossa. Lentoaukon halkaisija on 25–30cm ja pesäkolon syvyys 30–600cm. Naaras munii kaksi munaa, joita se hautoo keskimäärin 28vuorokautta. Poikaset oppivat lentämään 11–12viikkoa vanhoina.
Jalokaijanaaras saattaa tappaa oman koiraspoikasensa edistääkseen naaraspoikasen selviytymistä, jos pesimisolot (pesäpaikka, ravintotilanne) ovat ideaalia kehnommat. Yllättävän usein jalokaijat tuottavat samaan poikueeseen vain samaa sukupuolta olevia poikasia, joskin poikasten tappamisella sukupuolen perusteella voi olla myös osansa tässä.
Ravinto
Jalokaijan ruokavalio koostuu hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä, marjoista, silmuista, kukista ja medestä.
Lajit ja alalajit
Jalokaijojen laji- ja alalajirajat vaihtelevat lähteestä riippuen. Nykyään useat lähteet tunnustavat avoparikaijan jaon pelkkien alalajien sijaan neljään lajiin. Lajiehdotuksen teki Birdlife International vuonna 2019, ja lajit tunnustaa myös kansainvälisen luonnonsuojeluliiton Punainen kirja. BirdLife Suomen ylläpitämän suomenkielisen lajinimiluettelon lähteenä on Avilist, johon BirdLide Suomi siirtyi kesäkuussa 2025. Suomennostyö saatiin päätökseen elokuussa 2026, jolloin entinen yksittäinen avoparikaija-laji jaettiin neljään lajiin, ja suku sai uuden nimen: jalokaijat. Avilistin listalla nämä neljä lajia ovat seuraavat englanninkielisine nimineen ja alalajeineen:
molukkienjalokaija, Moluccan Eclectus (Eclectus roratus) - mukaan lukien alalajit roratus, voesmaeri ja westermani
melanesianjalokaija, Papuan Eclectus (Eclectus polychloros) - mukaan lukien alalajit polychloros, solomonensis ja macgillivrayi
Joissain lähteissä alalajeiksi luetaan myös E. r. aruensis, E. r. biaki ja E. r. cornelia.
Etenkin koirailla tarkan lajin ja alalajin erottaminen voi olla haastavaa. Naaraissa esiintyy enemmän variaatioita esimerkiksi vatsan ja pyrstön väreissä.
Jalokaija lemmikkinä
Nuori koiras jalokaija.
Jalokaija on lemmikkinä melko samanlainen kuin muutkin papukaijalinnut: ne ovat perinteisiin lemmikeihin verrattuna äänekkäitä, sotkuisia, tuhoisia ja muutenkin vaativia. Ne vaativat paljon tilaa sekä omistajaltaan aikaa ja omistautumista. Jalokaijan hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee lajitoverin seuraa, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa.
Jalokaijat eivät yleensä ole yhden ihmisen lintuja, vaan hyväksyvät yleensä kaikki perheenjäsenet. Ne eivät kuitenkaan erityisemmin pidä rapsuttelusta. Jalokaijan kanssa on noudatettava erityistä varovaisuutta koulutuksen ja käsittelyn suhteen, sillä jalokaijat eivät välttämättä ilmennä esimerkiksi pelkoa elekielellään tai pakenemalla, vaan jähmettymällä eleettömästi paikoilleen. Esimerkiksi lintu, joka ei nauti silityksistä tai rapsutuksista saattaa silti näennäisesti jännityksestä tai pelosta jähmettyneenä sietää niitä.
Jalokaijat pitävät yleensä suihkuttelusta sumutepullolla tai itsenäisestä kylvystä sopivassa kylpyastiassa. Kosteus ja märäksi asti kastuminen sekä luonnollinen kuivaus ilman hiustenkuivaajaa on tärkeää sulkien hyvinvoinnille.
Lemmikkinä lajin pääasiallisia ravinnonlähteitä ovat vihannekset (erityisesti ravinteikkaat salaattilajikkeet), juurekset, pähkinät, marjat ja hedelmät. Siemeniä saa antaa pienissä määrin, mutta pelletit eivät ole terveellisiä. Jalokaijan erityisen luonnollisen ruokavalion ja täten erikoisen ruoansulatusjärjestelmän vuoksi pelletit tai siemenet ruokavalion pääpilarina voivat olla niille jopa vaarallisia. Lajin ruokavalio vaatii omistajalta omistautumista sekä tutkimustyössä että päivittäisessä toteutuksessa. Laji eivät yleensä ole nirsoja ruoan suhteen.
Laji kuuluu CITES II/B-liitteeseen, jonka vuoksi lajilla kauppaa käytäessä on yksilöllä oltava vähintään lintuun liitettävä alkuperätodistus. Myös lajia pesittäessä on molemmilla vanhemmilla oltava alkuperätodistukset.
↑BirdLife International:Eclectus roratusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2.2012.International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.4.2014.(englanniksi)
↑Robert Heinsohn, Sarah Legge, Simon Barry:Extreme bias in sex allocation in Eclectusparrots.Proceedings of the Royal Society of London. Series B: Biological Sciences,22.9.1997, 264. vsk, nro 1386, s. 1325–1329.doi:10.1098/rspb.1997.0183Artikkelin verkkoversio.
-8a.jpg)
.jpg)
_-juvenile_pet_-8b.jpg)