Awake Again

Awake Again
Tiedot
Toiminnassa 2013–
Tyylilaji post hardcore, alternative metal, metalcore, heavy metal
Kotipaikka Turku, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet
Matti Österman – laulu
Maron Lahdenperä – kitara, taustalaulu
Ville Loukola – basso, taustalaulu
Petteri Horn - rummut
Entiset jäsenet
Markus Puranen – rummut
Kasper Hellström - kitara, koskettimet, taustalaulu
Aiheesta muualla
Kotisivut

Awake Again on vuonna 2013 perustettu nelihenkinen vaihtoehtometalliyhtye Turusta. Yhtye saa vaikutteita mm. Enter Shikarilta, System Of A Downilta, ja Bring Me The Horizonilta.

Historia

Awake Againin perustivat solisti/basisti Matti Österman, kitaristi Kasper Hellström ja rumpali Markus Puranen vuonna 2013 Turussa. Yhtye soitti triona muutamia kymmeniä keikkoja, lähinnä paikallisissa baareissa ja yökerhoissa sekä muutamia keikkoja muissa Etelä-Suomen kaupungeissa.

Yhtye valittiin mukaan Turku Rock Academy bändivalmennusohjelmaan keväällä 2015 ja samalla alkoi basistin etsintä. Uudeksi basistiksi löytyi Ville Loukola.

Turku Rock Academyn kanssa bändi äänitti singlet “Turning Point” (2016) ja “Drop The Bomb” (2017) musiikkivideoiden kera.

Awake Again voitti kansainvälisen Wacken Metal Battle -bändikilpailun Nummirockissa juhannuksena 2018. Voiton myötä yhtye pääsi esiintymään Wacken Open Air -festivaaleilla Saksassa kansainvälisissä finaaleissa. 3.8.2018 yhtye julkisti tehneensä kansainvälisen levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa. Samalla julkaistiin uusi single Below. Myöhemmin sopimus purkautui.

Useamman vuoden levyntekoprosessin jälkeen Awake Again julkaisi esikoisalbuminsa No Matter How The World Turns maaliskuussa 2022. Levy on miksattu ja tehty yhdessä tanskalaisen Jacob Hansenin, sekä Jonas Olssonin kanssa. Albumin singlenä julkaistulla kappaleella "Busy Doing Nothing" esiintyy myös Infected Rain yhtyeen keulahahmo Lena Scissorhands. Albumi on julkaistu Odyssey Music Networkin kautta. 2024 yhtye julkaisi EP:n, joka kantaa nimeä "A Promise of Better Days", joka sisältää mm. Ukrainan sotaa käsittelevän Enemy- singlen. Loppuvuodesta 2025 yhtye julkaisi viimeisen singlen toiselle EP:lleen "A Dream That Never Dies", ja julkaisi keväällä 2026 nämä kaksi EP:tä yhtenä fyysisenä kokonaisuutena, joka kantaa nimeä A Promise Of Better Days And The Dream That Never Dies.

Diskografia

Studioalbumit

Singlet

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 30 4.3.2018. KaaosZine. Viitattu 7.8.2018.
  2. ↑ Awake Again - Bio awakeagainband.com. Viitattu 1.11.2022.
  3. ↑ Awake Again edustamaan Suomea Wacken Metal Battlen finaaliin 29.6.2018. Metalliluola. Viitattu 7.8.2018.
  4. ↑ Turku Rock Academyssa kasvanut Awake Again teki maailmanlaajuisen levytyssopimuksen – "Tuhannet harrastajat haaveilevat tästä" Yle Uutiset. Viitattu 7.8.2018.
  5. ↑ Tuoretta metalliosaamista Suomesta: Awake Again julkaisi uuden kappaleen 4.8.2018. KaaosZine. Viitattu 7.8.2018.
  6. ↑ Awake Again julkaisi debyyttialbuminsa "No Matter How The World Turns" 22.3.2022. Metalliluola. Viitattu 1.11.2022.

Aiheesta muualla