Bardit on Hyvinkäältä kotoisin oleva lauluyhtye, jonka tyyleinä ovat folk- ja laulelmamusiikki. Yhtye säestää itseään akustisin soittimin ja esittää muun muassa Aale Tynnin, Oiva Paloheimon, Einari Vuorelan, Kaarlo Sarkian, Larin-Kyöstin, V. A. Koskenniemen, Hilja Haahden ja Laura Virkin runoihin tekemiään lauluja. Säveltäjinä ovat olleet yhtyeen jäsenet Ilmo Häkkinen, Seppo Nurminen ja Keijo Kupiainen.
Bardit toimi aktiivisesti keikkaillen ympäri Suomea 1971–1978, esiintyi usemman kerran televisiossa, teki useita radio-ohjelmia Yleisradiolle ja piti oman konsertin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 1974. Yhtye oli mukana myös perustamassa Sepän Soitto -kansanmusiikkitapahtumaa Mäntsälään 1973. Yhtye levytti vuonna 1972 singlen ”Paimenet” (V. A. Koskenniemi) ja ”Lapsen lailla” (Hilja Haahti) sekä vuonna 1975 LP-levyn Hovirunoilija (EMI).
Yhtyeen jäähyväiskonsertti oli Hyvinkään yhteiskoululla 2. huhtikuuta 1978, josta tupla-CD:n toinen levy on editoitu ja sitten masteroitu Finnvox-studiolla.
Bardien ehkä tunnetuin kappale on Oiva Paloheimon runoon Ilmo Häkkisen säveltämä ”Lähtevien laivojen satama”, jota soitettiin radiossa varsin usein. Siitä on tehty vuosien mittaan useampia sovituksia.