| Batasuna | |
|---|---|
| Perustettu | 23. toukokuuta 2001 |
| Lakkautettu | 5. kesäkuuta 2003 |
| Puheenjohtaja | Arnaldo Otegi |
| Ideologia | Baskinationalismi |
Batasuna ("Yhtenäisyys", alkuperäiseltä nimeltään Herri Batasuna (”Kansan yhtenäisyys”)) oli Espanjassa toiminut baskien separatistinen puolue. Sitä pidettiin Espanjassa virallisesti terroristijärjestö ETAn poliittisena siipenä, mutta puolue on itse kieltänyt tämän yhteyden. Puolueen toiminta on ollut kiellettyä Espanjassa vuodesta 2003, ja myös Euroopan unioni laskee sen terroristijärjestöksi osana ETAa. Batasuna perustettiin vuonna 1978; sillä oli perinteisesti noin 10–20 prosentin kannatus Baskimaalla. Puolue lakkautettiin lopullisesti vuonna 2013.
Puolueen ideologiana olivat baskinationalismi ja demokraattinen sosialismi.