| Beast In Black | |
|---|---|
Beast In Black South Park -festivaalilla Tampereella kesäkuussa 2018. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 2015– |
| Tyylilaji | power metal, heavy metal |
| Kotipaikka | |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Beast In Black on suomalainen vuonna 2015 perustettu heavy metal ja power metal -yhtye.
Yhtyeen musiikillisiin vaikuttajiin kuuluvat Judas Priest, Manowar, W.A.S.P., Accept sekä Black Sabbath. Yhtyeen nimi ja sanoitukset ovat saaneet inspiraationsa japanilaisesta manga- ja anime-sarjasta Berserk.
Yhtyeen perusti kitaristi Anton Kabanen, joka oli aiemmin vuonna 2015 lähtenyt Battle Beastista. Laulaja Giánnis Papadópouloksen Kabanen löysi sattumalta netistä, mutta kaikki muut yhtyeen jäsenet olivat hänelle jo valmiiksi tuttuja. Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti lämmitellessään Nightwishia vuoden 2015 lopussa.
Kesäkuussa 2017 Beast In Black kertoi saaneensa esikoisalbuminsa äänitykset valmiiksi. Syyskuussa yhtye julkaisi ensimmäisen, Blind and Frozen -nimisen singlensä. Yhtye julkaisi nimeään kantavan Beast In Black -singlen lokakuussa. Esikoisalbumi Berserker julkaistiin 3. marraskuuta 2017. Debyyttialbumi sijoittui Suomen albumilistalla seitsemänneksi. Lisäksi se pääsi listoille myös Saksassa, Britanniassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Ranskassa.
Beast In Blackin oli loka-marraskuussa 2017 tarkoitus lämmitellä W.A.S.P.ia yhtyeen Euroopan kiertueella. Yhtye kuitenkin jätti kiertueen kesken vain muutaman konsertin jälkeen. Helmikuussa 2018 ilmoitettiin rumpali Sami Hännisen jättäneen yhtyeen ajanpuutteen vuoksi. Hänen korvaajakseen valittiin Agonizerissa, Before the Dawnissa ja Thunderstonessa soittanut Atte Palokangas.
Maaliskuussa 2018 yhtye kertoi toimivansa lämmittelijänä Nightwishin marraskuussa alkavalla Euroopan-kiertueella. Kiertue teki yhtyettä tunnetuksi manner-Euroopassa. Yhtyeen toinen levy From Hell with Love ilmestyi helmikuussa vuonna 2019. Levy sai hyvän vastaanoton kriitikoilta ja nousi listoille. Suomessa yhtye nousi ensimmäiseksi, Saksassa albumilistan sijalle 6, Sveitsissä sijalle kahdeksan ja Britanniassa rock-listan sijalle 2. Albumi oli myös Emma-gaalassa vuoden metallialbumin kategoriassa ehdokkaana.
Vuoden 2019 aikana yhtye teki ensimmäisen Euroopan-kiertueensa pääesiintyjänä, teki lukuisia esiintymisiä suurilla kesäfestivaaleilla sekä soitti ensimmäiset keikkansa Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä. Yhtyeen kolmas studioalbumi Dark Connection julkaistiin 29. lokakuuta 2021 ja se sijoittui Suomen albumilistan kärkeen. Albumi palkittiin myös Emma-gaalassa vuoden parhaana metallialbumina. Lisäksi esikoisalbumi Berserker myi Suomessa platinaa ja From Hell with Love kultaa. Yhtye lämmitteli Nightwishia tämän Pohjois-Amerikan kiertueella toukokuussa 2022, jota ennen yhtye kiersi pääesiintyjänä Pohjois-Amerikkaa kuukauden ajan.
Kesäkuussa 2024 yhtye julkaisi kappaleen "Power Of The Beast" musiikkivideon. Anton Kabanen kuvailee musiikillisiksi vaikutteiksi super eurobeatin. Lokakuussa 2025 yhtye ilmoitti lähtevänsä lokakuussa 2026 neljännen albuminsa julkaisukiertueelle Euroopassa yhdessä Sonata Arctican ja Frozen Crownin kanssa. 22. lokakuuta 2025 yhtye tiedotti kesken Helloween-kiertueen, että kitaristi Kasperi Heikkinen jättää yhtyeen kymmenen vuoden jälkeen. Syyskuussa 2026 yhtye julkaisi uuden singlen "Fear The Beast", jossa mukana on uusi kitaristi Markus Venehsalo. Singlelle julkaistiin myös musiikkivideo.
| Vuosi | Teos | Palkinto | Kategoria | Tulos |
|---|---|---|---|---|
| 2018 | Berserker | EMMA-gaala | Vuoden metallialbumi | Ehdolla |
| 2018 | Metal Hammer Awards | Paras debyyttialbumi | Ehdolla | |
| 2020 | From Hell with Love | Music Moves Europe Talent Awards | Ehdokas | Ehdolla |
| 2020 | EMMA-gaala | Vuoden metallialbumi | Ehdolla | |
| 2021 | "Moonlight Rendezvous" | Top Shorts Film Festival | Kuukauden paras musiikkivideo | Voittaja |
| 2022 | Beast In Black | EMMA-gaala | Vuoden metallialbumi | Voittaja |
| 2025 | Beast In Black | Metal Awards | New Generation Metal | Voittaja |