Charles Berlitz

Antonio las Heras ja Charles Berlitz.

Charles Frambach Berlitz (20. marraskuuta 1914 – 18. joulukuuta 2003) oli yhdysvaltalainen kielitieteilijä, kielten opettaja ja kirjailija. Suurelle yleisölle hän on tullut tutuksi Atlantista ja Bermudan kolmiota käsittelevistä kirjoistaan. Charles Berlitz puhui 32 eri kieltä.

Elämä

Berlitz syntyi New Yorkissa. Hänen isoisänsä oli Maximilien Berlitz, Berlitzin kielikoulun perustaja, jossa Charles työskenteli lukion luokkien välillä. Kustannusyhtiö jonka varatoimistusjohtaja hän oli, myi muun muassa turisteille tarkoitettuja fraasikirjoja ja taskusanakirjoja. Hän oli myös mukana kehittämässä kielikasetteja ja -levyjä. Hän jätti yrityksen 1960-luvun lopulla, myytyään sen kustannusyhtiö Crowell, Collier & Macmillanille.

Berlitz valmistui Yalen yliopistosta. Hän vietti 13 vuotta Yhdysvaltain maavoimien aktiivipalveluksessa, josta suurin osa tiedustelussa. Vuonna 1950 hän meni naimisiin Valerie Searyn kanssa. Berlitz kuoli 89-vuotiaana Tamaracissa, Floridassa.

Palkinnot

Charles Berlitz on listattu People's Almanac-kirjasarjan maailman viidentoista huomattavimman lingvistin joukkoon. Berlitz palkittiin Dag Hammarskjöldin kansainvälisellä tietokirjallisuuspalkinnolla 1976 hänen kirjastaan Bermudan kolmio (1974), joka myi yli 20 miljoonaa kappaletta. Kirja toi esille outoja ja tavanomaisia selityksiä Bermudan kolmiossa tapahtuneille laivojen ja lentokoneiden katoamisille.

Teoksia suomeksi

Elokuvia

Seuraavista Berlitzin kirjoista on tehty elokuva:

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Bernstein, Adam: Linguist Charles Berlitz Dies News. 31.12.2003. The Washington Post. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  2. 1 2 McLellan, Dennis: Charles Berlitz, 90; Linguist and Author on the Paranormal News. 1.1.2004. The Los Angeles Times. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  3. ↑ Krucoff, Carol: WORDS: Around the World in 25 Languages Lifestyle. 26.6.1982. The Washington Post. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Jack, Albert: Albert Jack's Ten-minute Mysteries: The World's Secrets Explained, from the Real Loch Ness Monster to Who Killed Marilyn Monroe. Penguin UK, 2007. ISBN 978-014-190-471-9 Google-kirjat Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla