Bissagot

Orangozinhon bissagonaisia.

Bissagot (myös bijagot) ovat atlanttista kieltä puhuva kansa Guinea-Bissaun Bissagossaarilla. Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan heitä on 30 294 henkeä eli 2,1 % Guinea-Bissaun väestöstä.

Bissagojen elinkeinoja ovat kalastus ja palmutuotteiden keräily. Kulttuuriltaan he ovat lähellä biafadoja ja balanteja. Eri saarten yhteisöt poikkeavat huomattavasti toisistaan. Bissagojen yhteiskuntaa on virheellisesti kuvattu matriarkaatiksi, mutta naisilla on heidän keskuudessaan huomattavan itsenäinen asema. Kuuluisa naishallitsija oli Orango Grande -saaren Okinka Pampa 1900-luvun alussa.

Bissagot tunnetaan portugalilaisille, brittiläisille ja ranskalaisille siirtomaavalloittajille vuosisatojen aikana tekemästään sitkeästä vastarinnasta. Samaan aikaan he osallistuivat aktiivisesti Amerikkaan suuntautuneeseen orjakauppaan. Portugalilaiset alistivat bissagot lopullisesti vasta vuonna 1936.

Bissagot muodostavat vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan 64,3 % Bolaman alueen väestöstä. Heistä 42,8 % on kristittyjä, 25,5 % perinteisten uskontojen harjoittajia ja 3,6 % muslimeja.

Lähteet

  1. 1 2 Narody mira: istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 100–101. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1988.
  2. 1 2 3 4 5 Mendy, Peter Karibe & Lobban, Richard A. Jr.: Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau: Fourth Edition, s. 51–53. Landam, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-5310-2