Bitwisards – nuoret gurut kyberavaruudessa on Yle Draaman ja Aalto-yliopiston yhdessä tuottama nettisarja, joka perustuu Miha Rinteen sarjakuvaan Matkailua pelialalla. Sarjan on dramatisoinut ja ohjannut Jarno Elonen. Kaikki sarjan 11 jaksoa julkaistiin Yle Areenassa 4. elokuuta 2016. Näytellyn materiaalin sekaan on ujutettu animaatioita ja piirrettyjä elementtejä.
Sarja sijoittuu 1990-luvun alkuun, jolloin alettiin perustaa Suomen ensimmäisiä pelitaloja, ja siinä seurataan kahta dokumentaristia (Ylermi Rajamaa ja Antti Vuorenmaa) kuvitteellisen Bitwisards-nimisen pelitalon toimistolla. Työtä tehdään ympäri vuorokauden ja osa työntekijöistä asuu toimistolla. Mielipuolinen pomo Ice Hair (Kari Ketonen) on tehnyt työsopimuksen vain yhdelle työntekijälle. Tavoitteena on koodirivi ja pikseli kerrallaan päästä lähemmäksi valmiin pelin lähettämistä julkaisijalle. Sarja kattaa albumin ensimmäisen luvun.
| Ylermi Rajamaa | … | Dokkaristi |
| Antti Vuorenmaa | … | Kuvaaja |
| Kari Ketonen | … | Ice Hair |
| Arttu Kurttila | … | Dr Sex Slave |
| Santeri Mäntylä | … | CAI |