Mike Blueberry, oikealta nimeltään Michael Steven Donovan, on ranskalainen western-sarjakuvahahmo, jonka ovat luoneet piirtäjä Jean Giraud ja käsikirjoittaja Jean-Michel Charlier.
Tarinat sijoittuvat Yhdysvaltain sisällissotaan ja sen jälkeiseen aikaan aina 1880-luvulle saakka. Sarjakuva on alkukieleltään ranskalainen ja sen ensimmäinen osa julkaistiin 31. lokakuuta 1963. Blueberry on eurooppalaisen sarjakuvan historiassa suosituimpia ja kriitikoiden eniten arvostamia westernejä. Sarjakuvan piirrosjälki ja dynaaminen kerronta ovat saaneet paljon kiitosta.
Jan Kounenin ohjaama lännenelokuva Blueberry (2004) pohjautuu löyhästi Blueberry-sarjakuviin.
Suurin osa Blueberry-tarinoista julkaistiin alun perin jatkokertomuksina ranskalaisissa sarjakuvalehdissä vuosina 1963–1973, 1975, 1979–1981 ja 1983. Vuodesta 1965 alkaen ne myös uudelleenjulkaistiin albumikokonaisuuksina. Tämä varsinainen Blueberry-sarja tunnetaan nimellä Luutnantti Blueberry erotuksena kahdesta myöhemmin syntyneestä rinnakkaissarjasta
Alkuvaiheissaan Luutnantti Blueberry pyöri varsin perinteisten western-teemojen ympärillä. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa sarja kasvoi jylhän eeposmaiseksi ja juonikuvioiltaan omaperäiseksi seikkailudraamaksi. Käsikirjoittaja Charlier kuoli vuonna 1989. Tämän jälkeen Giraud jatkoi sarjan tekoa yksinään. Viimeinen hänen tekemänsä Blueberry-albumi ilmestyi vuonna 2005. Giraud kuoli vuonna 2012.
Suomessa Luutnantti Blueberry -albumeja on julkaissut kolme eri kustantamoa vuodesta 1974 lähtien. Suurimman osan suomennoksista on julkaissut Like Kustannus vuosina 1994–2007. Kaikki Luutnantti Blueberry -albumit on julkaistu suomenkielisinä käännöksinä ainakin kerran, minkä lisäksi niitä on julkaistu jatkokertomuksina Mustanaamio-lehdessä.
Alkuperäisen Luutnantti Blueberry -sarjan rinnalle on syntynyt kaksi sivusarjaa. Jo vuonna 1968 alkaneen Blueberryn nuoruus -sarjan ensimmäiset osat ovat Giraudin ja Charlierin käsialaa, mutta sittemmin sarja on siirtynyt muiden sarjakuvantekijöiden käsiin. Vuosina 1991 - 2000 ilmestynyt kolmiosainen sarja Marshall Blueberry oli Giraudin käsikirjoittama, mutta muiden piirtämä.
1970-luvun jälkipuolella Charlier ja Giraud pitivät Blueberryn teossa tauon riitaannuttuaan kustantajansa kanssa. Tauon aikana he loivat uuden Blueberryä muistuttavan hahmon nimeltä Jim Cutlass. Ensimmäisen Jim Cutlass -albumin jälkeen kaksikko palasi Blueberryn tekoon, mutta myöhemmin on julkaistu kuusi muuta joko Charlierin tai Giraudin käsikirjoittamaa Jim Cutlass -albumia.
Blueberry on syntyperältään etelävaltiolainen. Hän kuitenkin pakenee heti Yhdysvaltojen sisällissodan alettua Unionin puolelle jouduttuaan syytetyksi murhasta, jota hän ei tehnyt. Unionin armeijassa hän ylenee nopeasti sotamiehestä luutnantiksi.
Blueberry on suunnattoman rohkea, huimapäinen, neuvokas ja haasteita janoava sotilas. Samalla hän on omaehtoinen ja jääräpäinen individualisti, joka vähät välittää sotilaskurista ja ohjesäännöstä. Hän asettaa usein henkilökohtaisen kunniantuntonsa ja ritarilliset luonteenpiirtensä saamiensa käskyjen edelle. Blueberryn antama ensivaikutelma ei kuitenkaan ole aina hurmaava, sillä hänestä on armeijassa kouliintunut hieman renttumainen ja joskus töykeän oloinen tappelupukari. Sankarillisuudestaan huolimatta Blueberryllä tuntuu usein olevan melkoisen huono onni: hänen tielleen ilmaantuu vastoinkäyminen toisensa jälkeen. Blueberry on kuitenkin lannistumaton toivottoman tuntuisen tilanteen edessäkin.
Sisällissodan jälkeen Blueberry palvelee Yhdysvaltain ratsuväen luutnanttina ottaen osaa muun muassa sotiin apasseja ja sioux-intiaaneja vastaan. Jalomielisenä luonteena hän asettuu usein auttamaan intiaaneja esimiestensä vaatimuksia uhmaten. Blueberry palvelee välillä myös sheriffinä. Hänen sotilasuransa päättyy salaiseen tehtävään Meksikossa. Tehtävän jälkeen Blueberrystä tulee lainsuojaton hänen jouduttuaan Yhdysvaltain presidentti Ulysses S. Grantin henkeä havittelevan salaliiton juonien kohteeksi. Myöhemmin Blueberry elättää itseään uhkapelurina.
Seikkailuissaan Blueberryllä on usein aisaparinaan alkoholisoitunut vanha kullanetsijä Jim McClure, joskus myös ikääntynyt cowboy Red Woolley.
Blueberryn elämän suuri rakkaus on kyyninen kapakkalaulajatar Chihuahua Pearl, joka rämäpäisyydessään ja tinkimättömässä omaehtoisuudessaan on Blueberryn vertainen persoona.
Käsikirjoitus: Jean-Michel Charlier (osat 1–23), Jean Giraud (osat 24–29). Kuvitus: Jean Giraud. Tapahtuma-aika 1867–1881. Suomennosten kustantaja Like ellei toisin mainita.
Nämä albumit on julkaistu 2016–2019 myös yhdeksän kovakantisen teoksen muodossa, kussakin 3–4 albumia.
Käsikirjoitus: Jean-Michel Charlier (osat 1–6), François Corteggiani (osat 6–19). Kuvitus: Jean Giraud (osat 1–2), Colin Wilson (osat 4–9), Michel Blanc-Dumont (osat 10–19). Tapahtuma-aika 1861–1864. Jalava on lopettanut sarjan suomentamisen.
Käsikirjoitus: Jean Giraud. Kuvitus: William Vance (osat 1 ja 2), Michel Rouge (osa 3). Tapahtuma-aika 1868. Suomennosten kustantaja Jalava.