Bolus (kreik. bolos, multapaakku) on hienojakoinen savilaji, jota esiintyy harmaa-, kelta-, puna- tai ruskeasävyisenä. Alun perin punaruskeaa tai kellertävää savea käytettiin valmistettaessa keramiikkaa kuten terra sigillataa. Sittemmin bolusta on käytetty kultauksen pohjalla ja etenkin 1500- ja 1600-luvuilla öljymaalausten värillisenä pohjustuksena. Boluspohjustus sisältää suurimmaksi osaksi bolusta ja sillä luodaan kellanpunainen, punainen tai punaruskea pohja työtä varten. Bolusta käytetään myös punaliidun valmistamiseen.
Boluksen erilaisia muotoja ovat
- Bolus alba (latinaa) eli valkosavi, josta englanniksi ja ruotsiksi käytetään nimitystä kaolin ja suomeksi yleisnimityksenä kaoliini. Se on valkoista veteen liukenematonta ainetta, joka sisältää pääasiassa alumiinisilikaattia. Valkosavea kuten muitakin imeytymiskykyisiä maa-aineksia (zeoliitteja) käytetään esimerkiksi ehkäisemään ripuliin sairastuneiden porsaiden kuivumista.
- Bolus armene eli armenialainen bolus on punaisenruskeaa savea, jota on aiemmin käytetty lääkeaineena. Koska sitä myytiin leimalla varustettuina liuskoina, sitä nimitettiin myös sinettisaveksi (lat. Terra sigillata).
- Bolus rubra on punertavaa rautaoksidipitoista savea, jota käytetään muun muassa väriaineena.