Branobel (ven. Товарищество нефтяного производства братьев Нобель eli Бранобель) oli venäläinen öljy-yhtiö, jonka perustivat Ludvig Nobel ja paroni Peter von Bilderling vuonna 1876. Yhtiö nousi 1800-luvun lopulla yhdeksi maailman johtavista öljy-yrityksistä ja oli keskeinen toimija Venäjän keisarikunnan öljyteollisuudessa, erityisesti Bakun öljykentillä nykyisen Azerbaidžanin alueella. Branobel kilpaili kansainvälisesti muun muassa Standard Oilin ja Rothschild-suvun öljy-yhtiöiden kanssa.
Branobelin toimintaa leimasi teknologinen edistyneisyys: yhtiö kehitti muun muassa maailman ensimmäisen merikelpoisen öljytankkerin Zoroaster (1878) ja hyödynsi Alfred Nobelin patentoimaa jatkuvaa halkeamismenetelmää kerosiinin tuotannossa. Yhtiö työllisti tuhansia työntekijöitä, mukaan lukien merkittävän määrän suomalaisia insinöörejä, kapteeneja ja työläisiä, jotka vaikuttivat keskeisesti sen toimintaan. Branobelin historia päättyi Venäjän vallankumoukseen ja bolševikkien kansallistamiin 1920-luvulla, jolloin Nobelin perhe pakeni maasta.
Branobelin juuret ulottuvat 1870-luvulle, jolloin Ludvig Nobel ja Peter von Bilderling alkoivat hyödyntää Bakun öljykenttiä. Ludvig Nobel toimi yhtiön pääarkkitehtina, kun taas Alfred Nobel rahoitti toimintaa omalla dynamiittitrustillaan. Yhtiön nimi Branobel on lyhennys venäjän sanoista bratjev Nobel (Nobelin veljekset).
1880-luvulle tultaessa Branobel nousi Venäjän suurimmaksi öljy-yhtiöksi. Sen tuotanto kasvoi nopeasti, ja yhtiö hallitsi lähes puolet Venäjän öljyntuotannosta. Bakun öljykentät tuottivat tuolloin yli puolet maailman öljystä.
Branobel oli pioneerina öljyteollisuuden kehityksessä. Yhtiön tärkeimpiä saavutuksia olivat:
Yhtiö perusti myös oman telakan Tsaritsyniin (nyk. Volgograd) öljylaivaston rakentamista varten.
Branobel kilpaili tasaveroisesti John D. Rockefellerin Standard Oilin ja Rothschild-suvun Kaspian- ja Mustanmeren öljy-yhtiön kanssa. 1900-luvun alussa Bakun öljykentät tuottivat lähes Yhdysvaltain tasolla, ja Branobel oli yksi maailman kolmesta suurimmasta öljy-yhtiöstä.
Venäjän vallankumouksen (1917) jälkeen öljy-yhtiöiden tulevaisuus kävi epävarmaksi. Bolshevikit kansallistivat Bakun öljykentät huhtikuussa 1920, ja Nobelin perhe pakeni Venäjältä. Vuonna 1920 Nobelin perhe myi lähes puolet Branobelin osakkeistaan Standard Oilille, mikä merkitsi yhtiön lopullista päättymistä Venäjällä.
Branobelin pääkonttori sijaitsi Pietarissa, mutta sen toiminta keskittyi Bakun öljykentille. Yhtiöllä oli laaja verkosto tytäryhtiöitä ja toimipisteitä, muun muassa Turkmenistanissa. Öljy kuljetettiin Volgan ja kanavien kautta Pietariin ja edelleen Euroopan markkinoille.
Branobelin laivastoon kuului useita öljytankkereita, kuten Zoroaster ja Darwin. Alusten koko kasvoi 1900-luvulle tultaessa: suurimmat tankkerit kykenivät kuljettamaan tuhansia tonneja öljyä. Monet laivaston kapteeneista olivat suomenruotsalaisia, joita oli rekrytoitu suoraan Suomesta.
Branobel työllisti tuhansia työntekijöitä, mukaan lukien 2 500–3 500 suomalaista, ruotsalaista, saksalaista ja muita pohjoismaalaisia vuosina 1860–1922. Suomalaiset työskentelivät yhtiössä insinööreinä, kapteeneina, tehdasväen päällikköinä ja konttorihenkilökuntana. Bakun luterilaisen seurakunnan kirkonkirjoissa oli 1900-luvun alkuvuosina noin 250 suomalaista.
Yhtiön henkilökortistot (yhteensä 37–38 laatikkoa, kussakin 800–900 korttia) sisältävät tarkkoja tietoja työntekijöistä, kuten palkoista, kotipaikoista ja perheenjäsenistä. Nämä aineistot odottavat vielä systemaattista tutkimusta.
Branobel tarjosi työntekijöilleen suhteellisen hyvät palkat: esimerkiksi merikapteenin kuukausipalkka oli yli 3 200 ruplaa vuonna 1917, kun paikallisen työläisen vuositulo oli 80–90 ruplaa. Yhtiö noudatti "reilun kapitalismin" periaatetta ja huolehti työntekijöistään paremmin kuin monet kilpailijansa. Esimerkiksi Nobelit rahoittivat sairaalan kolerapotilaiden hoitamista varten Bakussa 1890-luvulla.
Silti öljytyöläisten elämä oli rankkaa: 12 tunnin työvuorot saasteiden keskellä veivät monet varhaiseen hautaan. Työväenliike heräsi vaatimaan parempia oloja, ja ensimmäiset lakot alkoivat vuonna 1903. Vuoden 1905 levottomuuksissa tuhoutui merkittävä osa Bakun öljyteollisuudesta.
Suomalaiset olivat keskeisiä Branobelin menestyksessä. He työskentelivät muun muassa:
Suomalaisten elämästä Bakussa kertoo mm. toimittaja Aurora Olinin matkakuvaus 1880-luvulta: > "Valkeassa kaupungissa asuu paljon suomalaisia, etenkin tehdasväkeä ja niitten päällysmiehiä, sekä laivanpäälliköitä. [...] Tunnetussa Nobellin liikkeessä [päällyköt] ovat enimmäkseen suomalaisia."
Bakun suomalaisyhteisön keskuspaikka oli Villa Petrolea, joka toimi sekä Branobelin pääkonttorina että johtajien asuinpaikkana. Rakennus on nykyisin museo.
Branobelin toiminta vaikutti merkittävästi Bakun kehitykseen:
Bakun väestö jakautui "mustaan" ja "valkeaan" kaupunkiin: mustassa kaupungissa olivat tuotantolaitokset (öljynporaustornit, tehtaat, varastot), valkeassa kaupungissa asui herrasväki (johtajat, insinöörit, virkamiehet, asiantuntijat).
Branobelin arkistot Azerbaidžanissa ja Georgiassa sisältävät arviolta 1,2 miljoonaa sivua ja valokuvaa. Aineistot ovat hauraita ja vaativat kiireellistä digitalisointia tutkijoiden käyttöön.
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituuttin tutkija Dmitri Frolov on saanut tutkimusluvan näihin arkistoihin. Aineistojen avulla voitaisiin selvittää mm. suomalaisten siirtolaisten taustoja ja elinoloja Bakussa.
Branobelin perintöä säilyttävät muun muassa:
Branobelin historia heijastaa suurkapitalismin nousua, teollisen vallankumouksen vaikutuksia ja kolonialismia 1800-luvun lopulla. Samalla se kertoo suomalaisten merkittävästä roolista Venäjän öljyteollisuudessa ja kansainvälisessä liiketoiminnassa.
Yhtiön tarina päättyi poliittisiin mullistuksiin, mutta sen innovaatiot (kuten öljytankkerit) ja organisaatiomallit vaikuttivat pysyvästi maailman öljyteollisuuteen.