Bryan Clay

Mitalit
Clay Osakan MM-kisoissa 2007
Clay Osakan MM-kisoissa 2007
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaPeking 2008kymmenottelu
Hopeaa HopeaaAteena 2004kymmenottelu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaHelsinki 2005kymmenottelu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa KultaaValencia 2008seitsenottelu
Kultaa KultaaDoha 2010seitsenottelu
Hopeaa HopeaaBudapest 2004seitsenottelu
Hopeaa HopeaaMoskova 2006seitsenottelu

Bryan Clay (s. 3. tammikuuta 1980 Austin, Texas) on yhdysvaltalainen kymmenottelija ja olympiavoittaja.

Clay voitti vuonna 1999 nuorten Yhdysvaltain mestaruuden kymmenottelussa. Vuonna 2001 hän sijoittui Pekingin Universiadeissa kolmanneksitoista. Vuonna 2004 hän voitti seitsenottelun hopeaa Budapestin sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 6365. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat. Ateenan olympialaisissa hän voitti olympiahopeaa tuloksella 8820.

Helsingin MM-kisoissa 2005 Clay voitti maailmanmestaruuden tuloksella 8732. Hän voitti samana vuonna myös maansa mestaruuden. Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 2006 hän voitti hopeaa seitsenottelussa. Osakan MM-kisoissa 2007 hän keskeytti ottelun loukattuaan jalkaansa korkeushypyssä. Maaliskuussa 2008 hän voitti kultaa Valencian sisäratojen MM-kisoissa. Kesällä 2008 hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat ennätyksellään 8832 pistettä. Pekingin olympialaisissa Clay otti selvän voiton. Hän voitti heti ensimmäisen lajin 100 metrin juoksun ja johti tämän jälkeen kisaa loppuun asti.

Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän voitti kultaa seitsenottelussa.

Henkilökohtaiset ennätykset

Laji Tulos Huomio Paikka Ajankohta Viite
100 m 10,35 Tuuli +0,20 m/s Götzis 29.5.2010
200 m 21,34 Tuuli −0,70 m/s Azusa 9.4.2005
400 m 47,78 Helsinki 9.8.2005
1 500 m 4.38,93 Eugene 22.6.2001
110 m aidat 13,64 Tuuli −0,30 m/s Los Angeles 8.5.2010
Korkeushyppy 209 Götzis 26.5.2007
Seiväshyppy 510 Sacramento
Toronto
17.7.2004
11.6.2009
Pituushyppy 796 Tuuli +0,20 m/s Ateena 23.8.2004
Kuulantyöntö 16,27 Peking 21.8.2008
Kiekonheitto 55,87 Carson 24.6.2005
Keihäänheitto 72,00 Helsinki 10.8.2005
Kymmenottelu 8832 Eugene 30.6.2008

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Event Report: Decathlon 400m 31.8.2007. IAAF. Arkistoitu 27.5.2008. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  2. ↑ http://www.usatf.org/events/2008/OlympicTrials-TF/results/F39.asp (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ USA's Clay wins gold in decathlon 22. elokuuta 2008. The Sports Network. Arkistoitu 8.4.2014. Viitattu 23. elokuuta 2008.
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Bryan Clay Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Aiheesta muualla