Cargill on yhdysvaltalainen elintarvikealan suuryritys. Yrityksen pääasiallisia liiketoiminta-aloja ovat elintarvikkeet, maataloustuotteet ja metallit.
Cargill on yksi maailman neljästä suuresta elintarviketeollisuutta palvelevasta maataloustuotteita välittävästä jätistä, jotka tunnetaan alkukirjaintensa mukaan yhteisnimellä ABCD: yhdysvaltalaiset Archer Daniels Midland, Bunge ja Cargill sekä alankomaalainen Louis Dreyfus Company. Näistä suurin on Cargill. Kaikkien toiminta on hyvin kansainvälistä. ABCD-yhtiöillä oli 2020-luvun taitteessa maailman viljakaupasta noin 90 prosentin markkinaosuus, jota on alkanut pienentää erityisesti kiinalainen valtionyhtiö Cofco.
Vuonna 2015 Cargill oli liikevaihdoltaan Yhdysvaltojen suurin yksityinen yritys. Ernst & Youngin ja St. Gallenin yliopiston pitämässä listauksessa Cargill oli vuonna 2025 maailman neljänneksi suurin perheyritys Walmartin, Volkswagenin ja Lidl-kauppaketjun omistavan Schwarzin jälkeen.

Cargillin perustaja William W. Cargill aloitti liiketoimintansa välittämällä Minnesotassa valmistettuja viljaelevaattoreita. Cargillista kasvoi Yhdysvaltain suurin viljanvälittäjä, joka käy kauppaa myös kahvilla, polttoaineilla, rehuilla, lannoitteilla ja teräksellä. Se toimii myös lihabisneksessä: se esimerkiksi toimittaa McDonald’s-ketjun tarvitsemat naudanlihapihvit ja kananugetit, ja yhdessä lihajättien Tyson Foods (USA), JBS (Brasilia) ja Smithfield Foods (Kiina) kanssa se vastaa kaikkiaan 85 prosentista Yhdysvaltojen markkinoiden naudanlihasta.
Vuonna 2013 Cargill työllisti 143 000 ihmistä 67 maassa. Yrityksen omistajasuvussa oli 2010-luvun puolivälissä 14 miljardööriä, enemmän kuin missään muussa yksittäisessä suvussa.
Cargill-yhtiötä on arvosteltu ankarasti muun muassa Brasilian sademetsätuhoista lisäpinta-alan saamiseksi soijapavulle, jonka suurin tuottajamaa Brasilia on. Ympäristöjärjestö Mighty Earth jopa kutsui Cargillia vuonna 2019 maailman pahimmaksi yritykseksi. Jo 1930-luvulla Cargill erotettiin määräajaksi Chicagon raaka-ainepörssistä väärinkäytösten vuoksi.