Carl Wasenius

Wasenius kuvattuna 1890-luvulla. Kuva: Wisi Korsström.

Carl Gustaf Wasenius (6. syyskuuta 1821 Lieto – 23. helmikuuta 1899 Turku) oli ensimmäisiä pätevän koulutuksen saaneita suomalaisia musiikkialan edustajia.

Henkilöhistoria

Waseniuksen vanhemmat olivat maanjako-oikeuden sihteeri Nicodemus Wasenius ja Maria Johanna Jahn. Hänen puolisonsa vuodesta 1848 oli Olga Apollonia Emilia Millhausen (k. 1890). Musiikkiarvostelija Karl Fredrik Wasenius oli heidän poikansa. Wasenius opiskeli ensin kellosepäksi, mutta ryhtyi sitten opiskelemaan musiikkia Tukholmassa ja Leipzigissa. Hän toimi 1848−1851 viulunsoittajana ja orkesterinjohtajana Turussa, Porissa ja Helsingissä.

Wasenius toimi sotilaskapellimestarina 1851–1856 ja 1859–1868 sekä musiikinopettajana kouluissa 1855–1885. Samalla hän johti kuoroja ja harrastajaorkestereita. Hän oli keskeinen henkilö Turun musiikkielämässä: hän elvytti Turun Soitannollisen Seuran toiminnan ja oli sen kapellimestari 1868–1872. Hän perusti yhdessä kirkkomuusikko Oscar Pahlmanin kanssa Turun lukkari- ja urkurikoulun, jonka johtaja ja opettaja hän oli 1877–1891.

Taiteellinen tuotanto

Wasenius sävelsi musiikkia muun muassa näytelmiin, kantaatin ja kuorolauluja. Hänen sävellyskäsikirjoituksiaan on arkistoituna Kansalliskirjastossa ja Sibelius-museossa. Wasenius julkaisi vuonna 1877 koraalivirsikirjan, jossa on myös kaksi hänen omaa sävellystään, mutta ne eivät ole jääneet käyttöön. Kolmiäänisen laulukirjan hän julkaisi 1884.

Sävellyksiä

Waseniuksen sävellyksiä ovat muun muassa seuraavat:

Lähteet

  1. 1 2 Otavan Iso tietosanakirja, osa 9, s. 1070.
  2. 1 2 Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 809. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
  3. 1 2 Ranta, Sulho: Carl Gustaf Wasenius, s. 65-68. (Teoksessa: Ranta, Sulho (toim.), Suomen säveltäjiä) Porvoo: WSOY, 1945.
  4. ↑ Lyyra. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Riitta Hirvonen, Ystävä sä lapsien.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla