Carlo Perogalli

Carlo Perogalli (1921 Padova, Italia – 2005, Belluno) oli italialainen arkkitehti ja muotoilija. Hän oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä italialaisista alallaan.

Bibliografia

Carlo Perogalli valmistui arkkitehtuurista Milanon ammattikorkeakoulusta vuonna 1946, ja hänestä tuli seuraavana vuonna Ambrogio Annonin assistentti.

Tultuaan Gio Pontin oppilaaksi hän aloitti työskentelyn Gio Pontin studiossa. Vuonna 1950 hän avasi studion Milanoon suunnittelijan Attilio Marianin kanssa, jonka kanssa hän teki tutkimus- ja projektiyhteistyötä vuoteen 1958 asti.

Perogalli ja Mariani käsitteellisen tutkimuksensa maksimaalisena ilmaisuna tultuaan MAC Movimento Arte Concretan suuriin edustajiin, he suunnittelivat rakennukset viale Beatrice d'Este 24 (1951-52) ja viale Beatrice d'Este 26 (1955- 56) Milanon historiallisen keskustan Quadronnon alueella.

Toteamisen päätyttyä Perogalli päättää omistautua hitaasti yliopisto-opetukseen tehdäkseen käsitteellistä tutkimusta omasta luomuksestaan ​​Viale Beatrice d'Esten rakennuksista Milanossa ja selvittää arkkitehtuurin ja taiteen välisiä suhteita.

Vuonna 1954 hän sai yliopiston professorin "Monumenttien tyylilliset ja rakentavat hahmot" ja vuonna 1958 "Monumenttien restaurointi"; vuosina 1960-1991 "History of Architecture" -tuoli Politecnico di Milanossa. Hän julkaisee yli neljäkymmentä arkkitehtuuria ja restaurointia käsittelevää osaa sekä monia muotoilun ja taiteen välisiä käsitteellisiä heijastuksia käsitteleviä kirjoituksia.

Tyyli

Analyysinsa jatkossa arkkitehti löytää taiteellisista virroista kubismista konkreettiseen taiteeseen kulkua taideteoksesta itsetarkoituksena esineeseen. Tämän vuoropuhelun jälkeen tapahtui todellinen muotojen vaihto taiteen ja teollisuuden tuottamien koneiden ja esineiden välillä. Arkkitehtuurin kohtaamiset ovat ennen kaikkea eri taiteiden jakamista samoissa muodoissa: arkkitehtuuri voi vaarantaa maalauksen ja kuvanveiston muodot, kielet yleistyvät ja tilaa voidaan jakaa, jopa konkreettista. Joistakin arkkitehdeista näytti siltä, ​​että koristelu arkkitehtuurissa ei todellakaan ollut tai ei ollenkaan sitä "rikollisuutta".

Kriittinen analyysi

Carlo Perogalli arkkitehtoninen ja historiografinen työ sijoittuu poikkeukselliseen asemaan italialaisen 1900-luvun arkkitehtuurin kentällä, sillä hänen tuotannossaan suunnittelu, arkkitehtuurin historia ja restauroinnin teoria eivät muodosta toisistaan erillisiä tutkimusalueita, vaan toisiaan täydentävän metodologisen kokonaisuuden. Hänen ajattelunsa lähtökohtana oli rakennuksen tarkastelu historiallisena, tilallisena ja aineellisena kokonaisuutena, jossa muotoa ei voitu erottaa rakennustekniikasta, ympäristöstä eikä kulttuurisesta muistista. Ambrogio Annonin oppilaana hän omaksui restauroinnin kriittisen ja analyyttisen tradition, mutta laajensi sen soveltamisalaa kohti modernin arkkitehtuurin kysymyksiä.

Erityisen merkittävä on Perogallin tapa yhdistää historiallinen tutkimus ja nykyarkkitehtuurin suunnittelu. Hänen 1950-luvun teoksensa, kuten Aspetti dell'architettura contemporanea ja Introduzione all'arte totale, osoittavat pyrkimystä ylittää arkkitehtuurin, kuvataiteen ja teollisen muotoilun väliset rajat. Tässä yhteydessä hänen yhteistyönsä Attilio Marianin kanssa sekä osallistumisensa Movimento Arte Concretan kulttuuripiiriin muodostavat olennaisen osan hänen modernistista tutkimustaan. Erityisesti Casa Astrattan kaltaisissa hankkeissa Perogallin arkkitehtuuri ei näyttäydy pelkkänä rakennuksena, johon taidetta on lisätty, vaan tilallisena synteesinä, jossa geometria, väri, materiaali ja plastinen sommittelu osallistuvat samaan arkkitehtoniseen järjestelmään.

Perogallin historiografinen merkitys liittyy puolestaan hänen pyrkimykseensä laajentaa arkkitehtuurin historian kohdetta. Hänen tutkimuksensa linnoituksista, huviloista, maaseudun rakennusperinnöstä, kaupunkipalatseista ja historiallisista maisemista osoittavat kiinnostusta rakennettuun ympäristöön kokonaisuutena. Tämän lähestymistavan merkitys oli huomattava aikana, jolloin arkkitehtuurihistoria keskittyi usein yksittäisiin monumentteihin ja kanonisiin rakennustyyppeihin. Perogalli tarkasteli sen sijaan rakennusta suhteessa alueeseen, yhteiskuntaan, tilaajaansa, käyttötarkoitukseensa ja historialliseen kerrostuneisuuteensa. Hänen teoksensa Monumenti e metodi di valorizzazione (1954) muodostui tässä suhteessa keskeiseksi panokseksi italialaiseen restaurointikeskusteluun.

Perogallin erityinen vahvuus oli hänen kykynsä yhdistää systemaattinen tutkimus visuaaliseen havaintoon. Hänen laaja valokuvaustoimintansa ei ollut pelkästään dokumentaarista, vaan liittyi hänen tapaansa ymmärtää arkkitehtuuria kokemuksellisena ilmiönä: rakennus tuli tuntea katsomalla, vertaamalla, mittaamalla ja asettamalla se suhteeseen ympäristönsä kanssa. Tässä mielessä hänen Guardare l'architettura -teoksensa nimi tiivistää olennaisen osan hänen metodistaan: arkkitehtuurin historia ei ole ainoastaan kirjoitettua tietoa, vaan myös opittua katsomista.

Perogallin merkitys voidaan siten nähdä ennen kaikkea eri tieteenalojen välisenä synteesinä. Hän yhdisti modernin arkkitehdin suunnittelijan, historioitsijan, restaurointiteoreetikon ja kriitikon rooleja tavalla, joka teki rakennuksesta sekä taiteellisen että historiallisen tiedon kohteen. Hänen tuotannossaan modernisuus ei merkitse katkoa menneisyyteen, vaan kriittistä suhdetta siihen. Juuri tämä jatkuvuuden ja uudistumisen välinen jännite muodostaa yhden Perogallin työn keskeisistä piirteistä ja selittää hänen asemansa yhtenä sodanjälkeisen italialaisen arkkitehtuurikulttuurin merkittävistä välittäjistä.

Lähteet

Bibliografia

• La fabbrica, la critica, la storia. Scritti in onore di Carlo Perogalli, (a cura di Graziella Colmuto Zanella, Flavio Conti, Vincenzo Hybsch), Guerini, Milano, 1993.
• Guardare l'architettura. Passato e presente negli scritti di Carlo Perogalli, un architetto moderno, (a cura di Giuliana Ricci), Unicopli, Milano, 2002.
• Cristina Colleoni, Carlo Perogalli e la sintesi delle arti: architetture a Milano, in AL, n. 5/2004, pp. 52–55.
• Amedeo Bellini, Carlo Perogalli, in G. Fiengo, L. Guerriero (a cura di), Monumenti e ambienti: protagonisti del restauro nel dopoguerra, vol. 1, Electa, Napoli, 2004, pp. 19–43.
• Marco Dezzi Bardeschi, Carlo Perogalli (1921-2005), in 'ANANKE, Alinea, Firenze, n. 47, gennaio 2006, pp. 154–165.
• Ferdinando Zanzottera, Roberto Pane e Carlo Perogalli: l’architettura come coralità umana, in: Anna Anzani, Eugenio Guglielmi (a cura di), Memoria, Bellezza e Transdisciplinarità. Riflessioni sull’attualità di Roberto Pane, Maggioli Editore, Santarcangelo di Romagna (RN), 2017, pp. 113-135. ISBN 978-88-916-2084-2
• Ferdinando Zanzottera, Guardare l’architettura: il pensiero e il metodo di educare alla conoscenza esperita dei monumenti e del paesaggio urbano in Carlo Perogalli, in: Gemma Belli, Francesca Capano, Maria Ines Pascariello (a cura di), La città, il viaggio, il turismo. Percezione, produzione e trasformazione, CIRICE - Centro Interdipartimentale di Ricerca sull’Iconografia della Città Europea, Collana Storia e iconografia dell’architettura, delle città e dei siti europei, Napoli, 2017, pp. 1239-1245. ISBN 978-88-99930-02-8
• Ferdinando Zanzottera, Rapporti tra le storie: lo sguardo sul Mediterraneo di Carlo Perogalli, in: S. Kousidi (a cura di), Viaggi e viste. Mediterraneo e modernità, Alinea, Firenze, 2020, pp. 46-65. ISBN 978-88-94869-95-8
• Gli archivi di architettura in Lombardia. Censimento delle fonti, a cura di G.L. Ciagà, edito nel 2003 dal Centro di Alti Studi sulle Arti Visive, con la collaborazione della Soprintendenza archivistica della Lombardia e del Politecnico di Milano.
• Graziella Colmuto Zanella, Flavio Conti, Vincenzo Hybsch, La fabbrica, la storia, la critica. Scritti in onore di Carlo Perogalli, Guerini e Associati, Milano, 1993
• A Milano. A. Mariani, C. Perogalli architetti, in "Domus", n° 309, 1955, p. 7
• Gioco coloristico in una costruzione: Attilio Mariani, Carlo Perogalli architetti, in "Edilizia moderna", n° 61, 1957, pp. 77-80
• Roberto Aloi, Nuove architetture a Milano, Hoepli, Milano, 1959
• Architettura da osservare passando, in "Edilizia moderna", n° 50, 1953, pp. 51-56
• Giuliana Gramigna, Sergio Mazza, Milano. Un secolo di architettura milanese dal Cordusio alla Bicocca, Hoepli, Milano, 2001
• Federico Aghemio, Nuove case a Milano: Attilio Mariani, Carlo Perogalli architetti, in "Edilizia moderna", n° 66, 1959, pp. 39- 44

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carlo Perogalli Wikimedia Commonsissa