
Carnot’n kierto on ranskalaisen insinöörin Sadi Carnot’n vuonna 1824 keksimä idealisaatio lämpövoimakoneesta, jonka hyötysuhde on mahdollisimman suuri.
Kun lämpövoimakoneen hyötysuhde halutaan maksimoida, on sen toiminnan vaiheiden oltava reversiibeleitä eli sellaisia, jotka voivat kulkea myös päinvastaiseen suuntaan. Lisäksi kierto ei saa lisätä entropiaa. Todellisuudessa lämpövoimakoneet eivät noudata näitä ideaalisen kierron sääntöjä.
Carnot’n kierto koostuu neljästä vaiheesta, joista kaksi on adiabaattisia (eli kaasu ei luovuta eikä vastaanota lämpöenergiaa) ja kaksi isotermisiä (kaasun lämpötila pysyy vakiona). Lämpövoimakone ottaa sisäänsä kaasua lämpöisemmästä säiliöstä (lämpötila ) ja lopulta luovuttaa sisällään kylmenneen kaasun kylmän kaasun säiliöön (lämpötila ). Carnot'n lämpövoimakoneen kierrot koostuvat identtisistä sykleistä eli syklin alku- ja lopputila ovat aina samat.
Carnot’n kierron vaiheet ovat
Carnot’n lämpövoimakoneen lämpöenergioiden itseisarvojen suhde on sama kuin absoluuttisten lämpötilojen suhde, eli
Carnot’n voimakoneen hyötysuhde määritellään yhtälöllä