Casey Cott

Casey Cott

Casey Morton Cott (s. 8. elokuuta 1992 Michigan, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Kevin Kellerin roolissa jännityssarjassa Riverdale. Hänen isoveljensä on Broadway-näyttelijä Corey Cott.

Nuoruus ja koulutus

Cott syntyi vuonna 1992 ja oli perheen keskimmäinen lapsi. Hänen isänsä Rick Cott on sijoituspäällikkö ja entinen ilmavoimien taistelija, hänen äitinsä on Lori Cott. Cott kasvoi Chagrin Fallasissa Ohiossa nuoremman siskonsa ja veljensä kanssa. Hän kävi Chagrin Falls High Schoolin.Hän opiskeli Bostonin yliopisto kaksi vuotta, ennen kuin päätti siirtyä opiskelemaan näyttelemistä. Hän valmistui vuonna 2016 Carnegie Mellon School of Dramasta. Hänen isoveljensä on Broadway-näyttelijä Corey Cott.

Ura

Cott aloitti näyttelijänuransa ohiolaisessa teatterissa muun muassa näytelmissä Bloody Bloody Andrew Jackson ja Romeo ja Julia. Siirryttyään kouluun Pittsburghiin hän alkoi osallistua alueen teatteriesityksiin ja näytteli samalla yliopiston teatterissa. Hän esiintyi Pittsburghissa vuoden 2014 tuotannossa Parade New Hazlett -teatterissa. Elokuussa 2016 hän näytteli Mosesta ensi-illassa Stephen Schwartzin musiikkiprojektissa The Prince of Egyptissä Bay Street -teatterissa.

Cott näytteli Kevin Kelleriä jännityssarjassa Riverdale , joka perustuu Archie Comicsin hahmoihin. Hän tuli sarjaan mukaan toisella kaudella.

Vuoden 2018 SXSW festivaaleilla Cott ilmoitti tulevasta roolistaan elokuvassa The Mascot, jonka ohjaajaksi oli nimetty Matthew Perkins. Vuonna 2025 elokuvan tuotanto oli kuitenkin seisahduksissa. Vuonna 2018 Cott osallistui elokuvaan All the Little Things We Kill, jossa hän näytteli Trever Olssonia.

Elokuvat

Elokuva
Vuosi Nimi Rooli
2018 All the Little Things We Kill Trevor Olsson

Televisio

TV-sarjat
Vuosi Nimi Alkuperäinen nimi Rooli Muuta
2017-2023 Riverdale Kevin Keller Toistuva rooli (kausi); päärooli (kausi 2-2018)
2017 Kova laki: Erikoisyksikkö Law & Order Special Victims Unit Lucas Hale Jakso: "Conversion"
2018 Instinct Dino Moretti Jakso: "Pilot"
Musiikkivideo
Vuosi Kappale Artisti Lähde
2017 "Why" Sabrina Carpenter

Lähteet

  1. 1 2 Casey Cott - Bio, Facts, Family Famous Birthdays. Viitattu 22.03.2018. (englanniksi)
  2. ↑ This Family Is Taking Over Broadway, TV and Finance – Sene web.archive.org. 24.7.2018. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 7.5.2019.
  3. ↑ 'Newsies' star Corey Cott returns to Pittsburgh to cheer on brother Pittsburgh Post-Gazette. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  4. ↑ Now Casting - Casey Cott Resume nowcasting.com. Viitattu 7.5.2019.
  5. ↑ Carnegie Mellon Drama Alumni Nominated for 2017 Tony Awards cmu.edu. $dateFormat. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  6. ↑ Casey Cott theatre profile abouttheartists.com. Viitattu 7.5.2019.
  7. ↑ 'Newsies' star Corey Cott returns to Pittsburgh to cheer on brother Pittsburgh Post-Gazette. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  8. ↑ Casey Cott Carnegie Mellon University School of Drama. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  9. ↑ Olivia Clement: Completed Prince of Egypt to Receive Starry Concert Reading Playbill. Fri Jul 22 13:33:55 EDT 2016. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  10. ↑ Riverdale: Kevin Keller Actor Promoted to Series Regular ScreenRant. 12.5.2017. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  11. ↑ ”The Mascot”.
  12. ↑ Amanda N'Duka, Amanda N'Duka: Elizabeth Marvel To Star In ‘All The Little Things We Kill’; Bryce Durfee Joins ‘Foreign Exchange’ Deadline. 30.4.2018. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  13. ↑ Sabrina Carpenter "Why" Video Is Suitably Whimsical idolator. 21.7.2017. Viitattu 7.5.2019.

Aiheesta muualla