Caspian

Caspian
Nimipäivä  
– suomenkielinen –
– ruotsinkielinen 4. helmikuuta
– ortodoksinen –
Muunnelmia Kaspian
Vastineita eri kielissä –
Nimen alkuperä C. S. Lewisin Narnia-kirjasarja

Caspian tai Kaspian on miehen etunimi. Nimi on peräisin C. S. Lewisin fantasia­kirja­sarjasta Narnian tarinat, jonka kirjoissa Prinssi Kaspian ja Kaspianin matka maailman ääriin esiintyy päähenkilönä Narnian kruununprinssi, myöhemmin kuningas Kaspian X. Kirjoissa myös kerrotaan, että ennen häntä nimi on ollut useilla hänen edeltäjiltään, joista Kaspian I eli Kaspian Valloittaja, alkujaan Telmarin kuningas, oli aikoinaan valloittanut Narnian. On arveltu, että nimen aiheena olisi ollut Kaspianmeri, tai toisen selityksen mukaan Lewis olisi muodostanut sen miestennimien Casper ja Crispian pohjalta. Nimi on yleistynyt varsinkin sen jälkeen, kun näiden kirjojen pohjalta vuosina 2008 ja 2010 kuvattiin samannimiset elokuvat.

Suomessa nimi Kaspian on helmikuuhun 2026 mennessä annettu noin 1570 ja Caspian noin 340 henkilölle. Sekä Kaspian- että Caspian-nimisistä valtaosa on syntynyt vuoden 2000 jälkeen, yli puolet 2020-luvulla. Ennen vuotta 1960 nimeä ei ollut kummassakaan muodossa annettu kenellekään. Muodossa Caspian nimi otettiin suomenruotsalaiseen almanakkaan vuonna 2025, ja sen nimipäivä on nyt 4. helmikuuta.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Suomalaisen nimipäiväkalenterin uudistus vuosille 2025–2029 Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 4.2.2026. (ruotsiksi)
  2. 1 2 C. S. Lewis: Prinssi Kaspian. Suomentanut Kyllikki Hämäläinen. Otava, 2005 (uusin suomalainen painos, engl. alkuteos vuodelta 1951). ISBN 978-951-1-49942-8
  3. 1 2 Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 4.2.2026.