Christian Moustgaard

Christian Moustgaard [mustgoord] (12. toukokuuta 1950 Helsinki – 18. marraskuuta 2018 Nyköping) oli suomenruotsalainen musiikki- ja mediavaikuttaja ja yritysjohtaja. Hän oli perustamassa Elävän musiikin yhdistystä Elmua, Lepakkoa, Radio Cityä ja kaapelikanava ATV:tä.

1970-luvulla Moustgaard johti Vanhan ylioppilastalon musiikkitoimintaa ja vasemmistolaista Ohjelmakeskusta. Hänestä tuli keskeinen hahmo Elmun piirissä syntyneessä hankkesssa saada Ruoholahden Lepakkoluola, entinen varastorakennus ja asunnottomien alkoholistien yösuoja, uuden nuorisokulttuurin käyttöön. 1980-luvulla hanke laajeni paikallisradion perustamiseen radiotoiminnan vapautuessa Suomessa. Moustgaard ryhtyi Lepakossa toimineen uuden Radio Cityn toimitusjohtajaksi ja luotsasi sen alkuvaiheen ongelmien läpi menestyväksi radioasemaksi.

1990-luvulla Moustgaard organisoi Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron Total Balalaika Show’n Helsingin Senaatintorille ja oli osakkaana Kaivokadun yökerho Nylonissa sekä muun muassa Laila Snellmanin ja Erkki Kallungin kanssa takatöölöläisen Motti-ravintolan lyhyeksi jääneessä uudessa tulemisessa .

Viimeisenä suurena hankkeenaan Moustgaard toteutti Helsingin Jätkäsaareen musiikkialan ammattilaisille säätiöpohjaisen vuokratalon Jallukan, joka valmistui maaliskuussa 2017. Myös Tampereelle valmistui Jallukka-talo Moustgaardin kuoleman jälkeen vuonna 2021. Molemmissa hankkeissa taustalla ovat Elävän musiikin säätiö Elmu ja Y-Säätiö.

1990-luvun lopulla Moustgaard avioitui ruotsalaisen teatteriohjaajan Hilda Hell­wigin kanssa, muutti Tukholmaan ja toimi muun muassa skandinaavisen Nöjesguiden-lehden toimitusjohtajana. Kulttuuriharrastuksissaan hän suuntautui yhä enemmän teatterialalle ja toimi muun muass Ruotsin Henrik Ibsen -seuran sihteerinä.

Moustgaardin sukutausta oli tanskalaista ja hän itsekin oli Tanskan kansalainen. Hänen isänsä oli Suomeen vuonna 1939 vapaaehtoissotilaaksi tullut insinööri Aage Moustgaard (1918–1986), joka sotien jälkeen perusti maarakennus- ja turvetuotantokoneita valmistaneen Rolac-yhtiön (nyk. Volvo Construction Equipment Finland Oy).

Lähteet

  1. 1 2 .Salo, Irmeli: Pelastus ranteessa Talouselämä. 3.3.2000. Viitattu 6.12.2019.
  2. ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 28.12.2018, s. B 13
  3. 1 2 3 4 5 Merimaa, Juhani & Tynkkynen, Juha: Christian Moustgaard 1950–2018 HS Muistot. Sanoma. Viitattu 6.12.2019.
  4. ↑ Kuka kukin on 2003, s. 621. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  5. ↑ Myllyvirta, Markus: Kulttuurivaikuttaja Christian Moustgaard on kuollut Yle. 18.11.2018. Viitattu 18.11.2018.
  6. 1 2 Kaapelikanava ATV näytti pornoa mielenilmauksena. Helsingin Sanomat. 8.5.2010. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 10.5.2010.
  7. 1 2 Sander, Gordon F.: Usein unohdettu Suomi, Gummerus 2012, s. 132, 269.
  8. ↑ Jallukka. Jallukka. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 14.12.2016.
  9. ↑ Jallukka – Tampere jallukka.fi. Viitattu 17.7.2025.
  10. ↑ Loistohuvila paloi Jollaksessa. Kuusi ihmistä pelastui liekeistä. Helsingin Sanomat, 18.12.1963, s. 5. Näköislehti (maksullinen).
  11. ↑ Kuolleita: Insinööri Aage Moustgaard. Helsingin Sanomat, 11.10.1986, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.