
Christian Wolff, vapaaherra von Wolff (24. tammikuuta 1679 Breslau, Sleesian herttuakunta – 9. huhtikuuta 1754 Halle, Preussin kuningaskunta) oli saksalainen aatelinen, filosofi, matemaatikko ja tieteilijä, josta kehittyi Saksassa alan suuri auktoriteetti. Hänet tunnetaan parhaiten valistuksen ajan saksalaisena edustajana.
Toisin kuin useat Immanuel Kantia edeltäneet saksalaiset filosofit hän oli yliopiston professori ja julkaisi suuren suosion saavuttaneita oppikirjoja.
Wolff aloitti teologian opiskelun Breslaun yliopistossa, mutta suuntautui pian matematiikkaan ja filosofiaan Jenan ja Leipzigin yliopistoissa. Hän oli filosofi ja matemaatikko Gottfried Wilhelm Leibnizin oppilas. Leibnizin suosituksesta hänet nimitettiin matematiikan professoriksi Hallen yliopistoon vuonna 1707.

Hallen yliopiston professorina hän yritti Gottfried Leibnizin jalanjäljissä luoda kaikenkattavan aksiomaattisen systeemin tieteissä, myös kosmologiassa, teologiassa ja psykologiassa. Wolff oli rationalisti. Hän kannatti Leibnizin ajatusta ennalta-asetetusta harmoniasta, mutta hylkäsi tämän monadologian. Hänen edustamansa rationalismi herätti suuttumusta Hallen yliopiston pietistisissä piireissä, jotka kannattivat saksalaista liikettä, joka pyrki lisäämään hurskautta luterilaisissa kirkoissa. Tämä johti siihen, että Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I erotti hänet virasta ja karkotti maanpakoon vuonna 1723. Hän sai heti vastaavan viran Marburgin yliopistosta.
Hänestä tuli matematiikan ja filosofian professori Marburgin yliopistoon Hessenissä vuosiksi 1723–1740, ja keisari Pietari Suuren tieteellisenä neuvonantajana vuosina 1716–1725 hän auttoi perustamaan Pietarin tiedeakatemian Venäjälle. Palattuaan Hallen yliopistoon Preussin kuningas Fredrik II Suuren pyynnöstä hänestä tuli yliopiston kansleri vuosiksi 1741–1754.


Teoksissaan Wolff käsitteli muun muassa logiikkaa, metafysiikkaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa, teoreettista fysiikkaa, teleologiaa ja fysiologiaa. Hän luennoi latinan sijasta saksaksi, ja edisti siten saksankielisen filosofian kehittymistä.
Hän kirjoitti myös pedagogisesti onnistuneita matematiikan oppikirjoja. Wolffin mukaan praktinen filosofia jakautuu etiikkaan, taloustieteeseen ja valtiotieteeseen. Etiikan alalla pitää hänen mielestään olla rationaalisena prinsiippinä perfectio, täydellisyys. Tämä vaatii ihmistä toimimaan oman ja muiden täydellisyyden lisäämiseksi. Hyvä on hyvää itsessään, ei Jumalan tahdon perusteella. Hyvään elämään liittyy onnellisuus ja järjenmukaisuus.
Tärkeimpiä teoksia:
Kootut teokset: