Christine Scheyer

Christine Scheyer (2017)

Christine Scheyer (s. 18. heinäkuuta 1994) on itävaltalainen alppihiihtäjä.

Alppihiihdon maailmancupissa Scheyer kilpaili ensimmäisen kerran Åren suurpujottelussa joulukuussa 2014. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Soldeun alppiyhdistetyssä helmikuussa 2016 oltuaan 23:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Val d’Isèren syöksylaskussa joulukuussa 2016 oltuaan yhdeksäs. Ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa ja samalla voittonsa hän saavutti Altenmarkt-Zauchenseen syöksylaskussa tammikuussa 2017. Kaudella 2017–2018 Scheyer sijoittui maailmancupissa parhaimmillaan kuudenneksi. Kauden 2018–2019 alussa hän sijoittui Lake Louisen syöksylaskuissa seitsemänneksi ja 13:nneksi mutta viikonlopun päättäneessä supersuurpujottelussa hän ajoi ulos, ja revenneen eturistisiteen vuoksi hänen kautensa päättyi. Hän palasi maailmancupiin tammikuussa 2020, mutta kymmenen parhaan joukkoon hän nousi vasta tammikuussa 2021 kahdella supersuurpujottelun viidennellä sijallaan. Kaudella 2021–2022 hän oli Courchevelin maailmancupfinaaleissa syöksylaskussa toinen.

Scheyer sijoittui Sankt Moritzin MM-kilpailuissa 2017 syöksylaskussa kuudenneksi, alppiyhdistetyssä 13:nneksi ja supersuurpujottelussa 15:nneksi. Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui supersuurpujottelussa 17:nneksi ja syöksylaskussa 19:nneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli alppiyhdistetyssä kuudes.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 Christine Scheyer Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. ↑ Christine Scheyer Olympics.com. IOC. Arkistoitu 22.2.2022. Viitattu 17.2.2022. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.