Christoph Haizmann

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Johann Christoph Haizmann (1651 t. 1652 Traunstein, Baijeri – 14. maaliskuuta 1700 Neustadt an der Mettau, Böömi [nyk. Nové Město nad Metují, Tšekki]) oli baijerilaissyntyinen itävaltalainen maalari, joka on kuvannut omaelämäkerrallisesti riivauksesta. Psykologit ja psykiatrit ovat tutkineet hänen tapaustaan 1920-luvulta alkaen, ensimmäisenä Sigmund Freud.

Elämäkerta

Haizmannin varhaisvaiheista ei tiedetä paljonkaan. Hän kertoi, että kun hän oli menettänyt vanhempansa, oletettavasti isänsä, paholainen ilmestyi hänelle vuonna 1668 ”rehdin porvarin” hahmossa ja lupasi auttaa, jos hän suostuisi sopimukseen. Haizmann allekirjoitti kaksi sopimuskirjaa, joissa hän sitoutui paholaisen ”orjalliseksi pojaksi”. Ensimmäisen sopimuksen hän kirjoitti musteella; vuoden kuluttua paholainen ilmestyi pelottavassa hahmossa ja pakotti Haizmannin allekirjoittamaan toisen sopimuksen omalla verellään. Sopimukset tehtiin yhdeksäksi vuodeksi, ja tämän ajan kuluttua paholainen saisi Haizmannin ruumiin ja sielun omakseen.

Kun määräaika oli umpeutumassa elokuussa 1677, Haizmann ahdistui, ja hänet lähetettiin Mariazellin pyhiinvaelluspaikkaan. Papit suorittivat siellä manauksen, ja neitsyt Maria pakotti paholaisen antamaan verellä kirjoitetun sopimuskirjan takaisin.

Parin kuukauden kuluttua pahat henget alkoivat uudestaan vaivata Haizmannia, ja hän päätteli, että tarvittaisiin uusi manaus, jotta hän saisi takaisin myös musteella kirjoitetun sopimuskirjan. Toinen manaus suoritettiin onnistuneesti toukokuussa 1678.

Paholainen ilmestyi Haizmannin mukaan kahdeksan kertaa eri hahmossa, ja hän maalasi ilmestyksistä kuvia sekä piti päiväkirjaa.

Vapauduttuaan paholaisen vallasta tai psykoosistaan Haizmann ryhtyi laupeudenveljeksi johanniittain veljeskuntaan ja otti nimen veli Chrysostomus. Hän kuoli böömiläisessä luostarissa vuonna 1700.

Jotta menestyksekkäästä manauksesta säilyisi tieto jälkipolville, Mariazellissä laadittiin joskus vuosien 1714 ja 1729 välisenä aikana latinan- ja saksankielinen käsikirjoitus Trophæum Mariano-Cellense. Käsikirjoitus löydettiin wieniläisestä arkistosta 1920-luvun alussa, ja Sigmund Freud kirjoitti siitä ensimmäisenä. Freudin jälkeen useat tutkijat ovat tarkastelleet Haizmannin tapausta, laajimmin belgialainen Gaston Vandendriessche (1924–2002), joka löysi arkistoista lisää aineistoa ja analysoi maalauksia.

Haizmann populaarikulttuurissa

Yhdysvalloissa julkaistiin vuonna 2003 pienen budjetin näennäisdokumentaarinen kauhuelokuva Searching for Haizmann. Elokuvan juoni perustuu siihen, että koska Haizmann oli sitoutunut paholaisen pojaksi, hän on Antikristus eikä hän kuollut vuonna 1700 vaan hänet salakuljetettiin Amerikkaan, jossa hän elää yhä.

Kirjallisuutta

• Allen, David F. 1999: Schizophrenia 1677? La “controverse” Freud, Macalpine et Hunter. Critique de la raison psychiatrique: Éléments pour une histoire raisonnée de la schizophrénie, s. 77–99. Érès, Toulouse.
• Bergande, Wolfgang 2003: 9t – ein Rebus Freuds? Analysen Texte: Dokumentation Rebus Tagung 23. August 2003, s. 39–45. PDF-versio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Certeau, Michel de 1975: Ce que Freud fait de l'histoire. A propos de “Une névrose démoniaque au XVIIe siècle”. L’écriture de l’histoire, s. 291–311. Gallimard, Paris.
• Freud, Sigmund: ”Paholaisneuroosi 1600-luvulta”, Mooses, telepatia ja paholainen: Soveltavaa psykoanalyysia 1899–1939, s. 53–80. ((Eine Teufelsneurose im siebzehnten Jahrhundert, 1923.) Suomentanut Markus Lång) Helsinki: Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-990-6
• Harnischfeger, Johannes 2003: »Eine Teufelsneurose im siebzehnten Jahrhundert« – Sigmund Freuds Lektüre einer fernen Krankengeschichte. Psyche 4 (57. vsk.), s. 313–342.
• Jones, Ernest 1957: Sigmund Freud, Life and Work 3. The Last Phase, 1911–1939. The Hogarth Press, London.
• Kretzenbacher, Leopold 1951: Faust in Mariazell: Nachtrag zur Chronik des Wiener Goethe-Vereins, XXXIV, S. 1 ff. Chronik des Wiener Goethe-Vereins (55. vsk.), s. 28–30.
• Kudszus, Winfried G. 1992: Freud’s Faust Case, Christoph Haitzmann. Signs of Humanity. L’homme et ses signes. Vol. 2 (toim. Michel Balat ym.), s. 1043–1048. Mouton de Gruyter, Berlin.
• Macalpine, Ida – Hunter, Richard A. 1954: Observations on the Psycho­analytic Theory of Psychosis: Freud’s “A Neurosis of Demoniacal Possession in the Seventeenth Century.” The British Journal of Medical Psychology (27. vsk.), s. 175–192.
• Macalpine, Ida – Hunter, Richard A. 1956: Schizophrenia, 1677: A Psychiatric Study of an Illustrated Autobiographical Record of Demoniacal Possession. W. Dawson, London.
• Midelfort, H. C. Erik 1986: Catholic and Lutheran Reactions to Demon Possession in the Late Seventeenth Century. Daphnis: Zeitschrift für mittlere Deutsche Literatur (15. vsk.), s. 623–648.
• Payer-Thurn, Richard 1924: Faust in Mariazell. Chronik des Wiener Goethe-Vereins, (34. vsk.), s. 1–18.
• Renoux, Christian 2000: L’affaire Haizmann: une possession baroque. Essaim 5, s. 115–137.
• Renoux, Christian 2002: Freud et l’affaire Haizmann. Psychoanalytische Perspectieven 2 (20. vsk.), s. 309–325.
• Renoux, Christian 2011: Christoph Haizmann († 1700) entre démons familiers et ange gardien. In: Boudet, Jean-Patrice - Faure, Philippe - Renoux, Christian 2011: De Socrate à Tintin. Anges gardiens et démons familiers de l'Antiquité à nos jours. PUR, Rennes, s. 167-189.
• Thurn, David H. 1993: Fideikommißbibliothek: Freud’s “Demonological Neurosis.” MLN: Modern Language Notes 5 (108. vsk.), s. 849–874.
• Urtubey, Luisa de 1983: Freud et le diable. Presses Universitaires de France, Paris.
• Vandendriessche, Gaston 1962: Het Haizmann-geval van Sigmund Freud: Onderzoek betreffende het grondmateriaalen de psychologische interpretaties. (Julkaisematon väitöskirja.) Leuven.
• Vandendriessche, Gaston 1964: Het probleem van de dood van de vader in het Haizmann-geval van Sigmund Freud. Nederlands tijdsschrift voor de Psychologie en haar grensgebieden (19. vsk.), s. 446–467.
• Vandendriessche, Gaston 1965: The Parapraxis in the Haizmann Case of Sigmund Freud. Publications Universitaires, Louvain.
• Vandendriessche, Gaston 1975: La bisexualité dans le cas Haizmann: Un cas de possession démoniaque étudié par Freud. Revue française de Psychanalyse (39. vsk.), s. 999–1012.
• Vandendriessche, Gaston 1978: Ambivalence et anti-ambivalence dans le cas Haizmann de Freud: Le choix impossible d’un psychotique. Revue française de Psychanalyse (42. vsk.), s. 1081–1088.
• Vandendriessche, Gaston 1985–1986: Johann Christoph Haitzmann – Ein Teufelsbündler im 17. Jahrhundert. Mitteilungsblatt der Kulturverwaltung der Stadt St. Pölten 11/1985, s. 43– & 12/1985, s. 46–48 & 1/1986, s. 3–.
• Vandendriessche, Gaston 1986a: Der Teufelsbündler Johann Christoph Haitzmann. Prinz Eugen und das barocke Österreich (toim.Karl Gutkas), s. 348. Kuratorium zur Veranstaltung der Ausstellung, Wien. ISBN 3-900464-37-5 Verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vandendriessche, Gaston 1986b: Johann Christoph Haitzman (1651–1700): Barocke Teufelsaustreibung in Mariazell. Welt des Barock (toim. Rupert Feuchtmüller & Elisabeth Kovács), s. 141–145. Herder & Co., Wien. ISBN 3-210-24823-0
• Vandendriessche, Gaston 1991: Christoph Haitzman’s Paintings: An Unknown Seventeenth-Century Pictorial Codex of Diseases and Medicaments. Actes du XXXII^e Congrès International d’Histoire de la Médecine: Anvers 3–7 septembre 1990 (toim. Eric Fierens ym.), s. 1167–1176. Societas Belgica Historiae Medicinae, Bruxelles.

Aiheesta muualla

• Lisää luettavaa aiheesta Christoph Haitzmann on Wikiaineistossa (christoph haizmann)
• Ote Freudin artikkelista sekä Haizmannin maalauksia (PDF)
• Searching for Haizmann Internet Movie Databasessa (englanniksi)