Cochrane-verkosto

Cochrane-verkosto (engl. Cochrane Collaboration) on vuonna 1993 perustettu kansainvälinen yhdistys, jonka päämaja on Englannissa. Cochrane-verkosto on nimetty brittiläisen epidemiologin Archie Cochranen mukaan.

Cochrane-verkosto julkaisee katsauksia eli tiivistelmiä lääketieteellisen tutkimustiedon tarkasti rajatusta aiheista. Katsaukset kootaan Cochrane-kirjastoon, joka päivittyy neljä kertaa vuodessa verkossa ja CD-ROM-versiona. Kirjasto sisältää Cochrane-katsauksien tietokannan ja muita katsauksia sekä alkuperäistutkimuksia. Cochrane-verkostossa työskentelee 22 000 ihmistä, joista suurin osa sivutoimisesti. Osa heistä saa rahoitusta omalta työnanajaltaan esimerkiksi katsauksen päivittämisen ajaksi.

Yhdistyksen toimintaa johtaa vähintään 13-jäseninen ohjausryhmä, joista yli puolet valitaan yhdistyksen jäsenten toimesta ja loput ovat ohjausryhmän itsensä nimittämiä.

Yhdistys saa rahoituksensa eri maiden hallituksilta, kansainvälisiltä järjestöiltä, yliopistoilta, sairaaloilta, yksityisiltä säätiöiltä ja yksityishenkilöiltä.

Lähteet

  1. 1 2 About The Cochrane Collaboration cochrane.org. The Cochrane Collaboration. Arkistoitu 24.3.2011. Viitattu 11.12.2009. (englanniksi)
  2. 1 2 3 Suomen Cochrane-keskus - Cochrane-yhteistyö (Cochrane Collaboration) 21.4.2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 9.3.2010. Viitattu 11.12.2009.
  3. ↑ Cochrane-kirjasto (The Cochrane Library) 21.4.2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.12.2009.[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Governance and management www.cochrane.org. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Our funders and partners www.cochrane.org. Arkistoitu 11.6.2022. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)